1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elokuvafestivaalit

Kotkan uusi elokuvafestivaali nähdään Vellamossa – kilpailuun ehdotettu elokuvia jo 14 eri maasta

Nuoria toivotaan mukaan tapahtuman järjestelyihin.

elokuvafestivaalit
Merikeskus Vellamon sisäänkäynti.
Merikeskus Vellamo toimii yhtenä Kotkan kansainvälisen elokuvafestivaalin näyttämönä.Antro Valo / Yle

Kotkassa järjestetään ensi kesänä uusi elokuvafestivaali, Kotka International Film Festival.

Viisipäiväinen festivaali on samalla myös elokuvakilpailu, johon on tullut elokuvaehdotuksia jo 14:sta eri maasta.

– Kilpailullisuus ja se, että kutsu elokuvista on kansainvälinen, kääntää jo sinällään kansainvälisten elokuvantekijöiden katseet tännepäin, kulttuurijohtaja Tomi Purovaara Kotkan kaupungilta sanoo.

Hän uskoo, että elokuvatarjouksien virta jatkuu, sillä tapahtuma julkistettiin virallisesti vasta maanantaina. Tapahtuman pääjärjestäjä, helsinkiläinen Emissa ry on arvioinut, että elokuvatarjouksia voisi tulla nelisensataa.

– Tapahtuman taiteellinen johtaja Ghatfan Ghanoom valitsee niistä esityssarjan 40–50 filmiä, ja tuomaristo valitsee niistä kunkin kategorian voittajat, Purovaara kertoo.

Tapahtumat maksuttomia

Festivaalilla nähdään muun muassa dokumentteja, animaatiota, pitkää fiktiota ja lyhytelokuvia. Festivaalin teemoja ovat muun muassa tasa-arvo, rasismi, naisen asema ja ilmastonmuutos.

Tomi Purovaaran mukaan festivaalin keskeistä kohderyhmää ovat nuoret. Kaikki tapahtumatilaisuudet ovat maksuttomia, ja mukaan haetaan myös nuoria vapaaehtoisia toteuttamaan tapahtumaa.

Kotka International Film Festival järjestetään 9.–13. kesäkuuta 2021. Pääasiallinen tapahtumapaikka on Kantasatamassa Merikeskus Vellamossa. Samaan aikaan kaupungissa järjestetään myös Kymijoen Lohisoitto.

Elokuvafestivaalin paikallisia yhteistyökumppaneita ovat Kotkan kaupunki ja maahanmuuttopalvelut, Kotka-Kymin seurakunta sekä Monikulttuurikeskus Mylly.

Elokuva on yhtenä painopisteenä myös Kotkan kaupungin kulttuurisuunnitelmassa seuraaville viidelle vuodelle.

Lue myös: Kotkaan suunnitellaan uutta elokuvafestivaalia – luvassa indie-elokuvia, dokumentteja ja fiktiota

Lue seuraavaksi