1. yle.fi
  2. Uutiset

Yle selvitti poliitikkojen usean vuoden tulot: pienipalkkaiset naiset nousivat vallan huipulle – pääministeri Marin kuusinkertaisti ansionsa

Marin (sd.) tienasi aiemmmin 20 000 euroa. Viime vuonna tulot olivat ministeripestin ansiosta 121 000 euroa.

Verotiedot
Kuvassa on Sanna Marin.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) tienasi viime vuonna ministereistä toiseksi vähiten. Pääministerikausi alkoi vasta joulukuussa.Silja Viitala / Yle

Myös ex-valtiovarainministerin Katri Kulmunin (kesk.) ja sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) tulot ovat nousseet tuntuvasti kansanedustajauran auettua.

Politiikkaan lähteminen tai sinne palaaminen voivat myös tuoda ison loven palkkapussiin. Näin on käynyt Antti Rinteelle (sd.), Matti Vanhaselle (kesk.) ja Tuula Haataiselle (sd.).

Tähän juttuun on koottu tietoja kärkipoliitikkojen tuloista vuosina 2014–2019. Jutun lopusta löytyvästä taulukosta voit katsoa tiedot vuosilta 2017–2019.

Puoluejohtajien ja ministerien tulokuninkaana jatkaa yhä nyt-liikkeen kansanedustaja ja puheenjohtaja Harry Harkimo vaikka hänen tulonsa liki puolittuivat edellisen vuoden runsaasta 600 000 eurosta.

Liikemieskansanedustaja tienasi viime vuonna 323 000, joista ansiotuloa oli 178 000 euroa ja pääomatuloja 145 000 euroa. euroa.

Ennen kansanedustajksi nousemista Harkimo tienasi vuonna 2014 nykyisiin tuloihin nähden vaatimattomat vajaat 70 000 euroa.

Naiset ponnistivat pieniltä tuloilta ministeripalkoille

Pääministeriksi viime vuoden joulukuussa noussut Sanna Marin (sd.) tienasi viime vuonna vajaat 121 000 euroa euroa. Ero aikaan ennen kansanedustajan uran alkamista keväällä 2015 on huima.

Toisen kauden kansanedustajan viime vuoden tuloihin vaikutti kesäkuussa alkanut ministeripesti. Marin valittiin pääministeriksi viime joulukuussa, joten pääministerin palkkio ei juuri näy tuloissa.

Hänen yhteenlasketut ansio- ja pääomatulonsa jäivät pienemmäksi kuin muilla valtioneuvoston jäsenillä. Vain tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa (kesk.) osan vuodesta sijaistaneen Hanna Kososen (kesk.) tulot olivat alemmat.

Sanna Marinin tulojen kehitys 2014–2019.
Valtioneuvoston kanslia, grafiikka: Ilkka Kemppinen / Yle

Samanlaista nostetta tuloihinsa ovat saaneet myös muut politiikan huippupaikoille tiensä raivanneet naiset.

Valtiovarainministerin paikalta eronneen keskustan entisen puheenjohtajan Katri Kulmunin tulot olivat viime vuonna runsaat 121 500 euroa eli hieman korkeammat kuin Marinilla.

Ennen kansanedustajapestinsä alkamista Kulmuni tienasi vuonna 2014 vain runsaat 16 000 euroa, joten tulot ovat kasvaneet seitsemän kertaa suuremmiksi. Kulmuni työskenteli yrityskoordinaattorina vuosina 2014–2015

Katri Kulmunin tulojen kehitys 2014–2019.
Eduskunta, grafiikka: Ilkka Kemppinen / Yle

Ensimmäisen kauden kansanedustajasta vauhdilla vihreiden puheenjohtajaksi ja sisäministeriksi nouseen Maria Ohisalon tulot olivat viime vuonna liki 125 000 euroa.

Köyhyystutkijana ja projektipäällikkönä työskennelleen Ohisalon verotettavat tulot olivat ennen kansanedustajakautta alimmillaan runsaat 27 000 euroa.

Maria Ohisalon tulojen kehitys 2014–2019.
Valtioneuvoston kanslia, grafiikka: Ilkka Kemppinen / Yle

Toisen kauden kauden kansanedustajista ministereiksi nousseiden opetusministeri Li Anderssonin (vas.), ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) ja pätkäministeri Hanna Kososen tulojen nousu ei ole ollut aivan yhtä huimaa.

He ansaitsivat runsaat 44 000 euroa vuodessa ennen kuin heidät valittiin kansanedustajiksi keväällä 2015.

Kansanedustaja- ja ministeripalkkiot ovat reilusti yli kaksinkertaistaneet heidän tulonsa. Andersson tienasi reilut 121 000, Mikkonen yli 126 000 ja Kosonen runsaat 117 000 euroa. Kososen tuloja nostivat hänen pääomatulonsa.

Myös monien muiden ministereiden tienestit olivat viime vuonna 120 000 euron tuntumassa.

Miehet tienaavat ministereinä eniten

Viime vuoden suurituloisimmat ministerit ovat miehiä. Suurituloisin oli politiikan ohella maatalousyrittäjinä toimiva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.). Hänen tulonsa nousivat yli 197 00 euroon, joista liki 48 000 oli pääomatuloja.

Yli 172 000 euroa tienasi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Hänen ansiotulonsa olivat reilut 120 000 euroa, mutta pääomatuloja kertyi lähes 52 000 euroa.

Myös Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.). on maatalousyrittäjä ja hänen tulonsa olivat liki 153 000 euroa., joista lähes kaikki ansiotuloja.

Valtiovarainministerinä toiminut ja ja elinkeinoministeriksi viime joulukuussa siirtynyt Mika Lintilä (kesk.) keräsi 155 000 euron tulot pelkillä ansiotuloilla.

Yli 140 000 euron tulot keräsivät keräsivät rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).

Politikointi voi romahduttaa isot tulot

Kokopäiväinen politikointi ei kannata taloudellisesti, jos siihen siirtyy suuripalkkaisista tehtävistä. Ammattiliitto Pron puheenjohtajana toimineen Antti Rinteen (sd.) lähtö politiikkaan on tehnyt ison loven hänen kukkaroonsa.

Pron puheenjohtajana hänen tulonsa olivat yli 218 000 euroa vuonna 2013. Vuonna 2014 tulot putosivat vajaaseen 176 000 euroon kun hän toimi reilut puolet vuodesta valtiovarainministerinä.

Ministeripestin päättyessä kesällä 2015 Rinne oli kansanedustaja. Verotettavat tulot putosivat ensimmäisenä täytenä kansanedustajavuonna 2016 ja sen jälkeenkin alle 100 000 euron.

Viime vuonna tulot nousivat liki 157 000 euroon kun Rinne oli pääministerinä kesäkuusta joulukuuhun.

Antti Rinteen tulojen kehitys 2014–2019.
Eduskunta, grafiikka: Ilkka Kemppinen / Yle

Myös paluu politiikkaan voi notkahduttaa tulot

Konkaripolitikko Matti Vanhasen (kesk.) paluu eduskuntaan keväällä 2015 puolitti hänen verotettavat tulonsa vuonna 2016.

Perheyritysten liiton toimitusjohtajana Matti Vanhanen tienasi vuonna 2014 liki 214 0000 euroa, mutta vuonna 2016 ensimmäisenä täytenä kansanedustajavuonna ansiotulot putosivat runsaaseen 105 000 euroon.

Tulot ovat sen jälkeen lähteneet nousuun, mutta eivät yllä entisten tasolle. Vanhanen oli eduskunnan puhemiehenä kesäkuusta 2019 lähtien ja siirtyi valtiovaraiministeriksi viime kesäkuussa.

Matti Vanhasen tulojen kehitys 2014–2019.
Eduskunta, grafiikka: Ilkka Kemppinen / Yle

Myös toinen pitkän linjan poliitikko Tuula Haatainen (sd.) palasi eduskuntaan vuonna 2015. Suomen kuntaliiton varatoimitusjohtajana Haataisen verotettavat ansiotulot olivat vuonna 2014 liki 175 000 euroa.

Ensimmäisenä täytenä kansanedustajavuotena 2016 hänen ansionsa putosivat puoleen eli hieman alle 90 000 euroon.

Viime vuonna Haatainen toimi puolet vuodesta eduskunnan ensimmäisenä puhemiehenä ja Rinteen hallituksen eron jälkeen hän siirtyi viime joulukuussa työministeriksi.

Tuula Haataisen tulojen kehitys 2014–2019.
Eduskunta, grafiikka: Ilkka Kemppinen / Yle

Puoluejohtajista Harkimon jälkeen toiseksi eniten tienasi kokoomuksen Petteri Orpo yli 163 00 euron tuloilla, joista ansiotuloja oli runsaat 143 000 euroa.

Orpon viime vuosien tuloja kasvatti pitkä ministeriputki kesästä 2014 aina kesän 2019 asti. Orpon verotettavat tulot olivat ministerivuosina 150 000 euron molemmin puolin.

Runsaat neljä vuotta kokoomusta luotsanneen Orpon tuloissa näkyy myös puolueen puheenjohtajan tehtävien hoitaminen. Tänä vuonna palkkio on 2 000 euroa kuukaudessa eli 24 000 euroa.

Paluu Euroopan parlamentista takaisin kansanedustajan palkoille pudotti perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon tulot viime vuonna 95 000 euroon. Meppinä hän tienasi reilusti yli 100 000 euroa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin tulot kohosivat yli 100 000 euroon. Hänen tulojaan nostavat pääomatulot, joita hänelle kertyy säännölllisesti useita tuhansia euroja vuodessa.

Suurimmalla osalla ministereistä pääomatuloja ei ole lainkaan.

Ministerit saavat pitää puolet kansanedustajatuloistaan

Ministerin verotettava palkkio on hieman yli 10 000 euroa kuukaudessa ja pääministerin runsaat 12 000 euroa.

Ministereille maksetaan lisäksi puolet kansanedustajan palkkiosta ja verottomista kulukorvauksista. Kaikki nykyiset ministerit ovat kansanedustajia.

Kansanedustajan palkkio on ensimmäisellä kaudella runsaat 6 600 euroa, toisella kaudella vajaat 7 000 euroa ja kolmannella kaudella ja sen jälkeen 7 400 euroa kuukaudessa.

Ministereiden ja puoluejohtajien tulot 2017–2019

Jos luvut eivät näy puhelimen näytöllä voit liikuttaa taulukkoa sen alapuolelta sivusuunnassa.

Taulukkoa ladataan

Lue seuraavaksi