Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin presidentiksi – Yle seurasi USA:n vaalisyksyä

Joe Biden sai vaaleissa 306 ja Donald Trump 232 valitsijaa. Voittoon vaaditaan vähintään 270 valitsijaa.

Presidentti Donald Trump vierailulla texasilaisella öljynjalostamolla heinäkuussa 2020. Kuva: Mark Rogers / AOP
  • Demokraattien ehdokas Joe Biden on saanut voittoon vaadittavat valitsijat. Lue tästä, miten presidentti valitaan.
  • Hänestä tulee voiton myötä USA:n 46. presidentti. Biden vakuuttaa haluavansa olla kaikkien amerikkalaisten presidentti.
  • Donald Trump ei ole myöntänyt häviötään vaaleissa, vaan on esittänyt väitteitä laajasta vilpistä. Hän kuitenkin sanoo olevansa valmis lähtemään Valkoisesta talosta.
  • Yhdysvaltain liittovaltion ja osavaltioiden vaaliviranomaiset kertovat, ettei presidentinvaaleissa ole ilmennyt minkäänlaisia todisteita vaalivilpistä.
  • Vallanvaihtoa hallinnoiva virasto ilmoittaa nykyhallinnon olevan valmis virallisen vallanvaihtoprosessin aloittamiseen.
  • Täältä voit kootusti lukea Ylen juttuja USA:n vaaleista.
  • Grafiikkakoosteessa pääset tutustumaan tuloslaskennan etenemiseen tarkemmin.
  • Ylen tulosgrafiikat perustuvat saksalaisen uutistoimiston DPA:n tulospalveluun.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.