1. yle.fi
  2. Uutiset

Ohjelmistoalalla menestynyt Matti Häll maksoi viime vuonna Keski-Suomessa veroja yli 2 miljoonaa euroa - Admicomin perustaja tienasi yli 6,5 miljoonaa euroa

Myös Keski-Suomen eniten tienanneisiin kuuluva Ilkka Uusi-Maahi työskentelee Hällin perustamassa Admicomissa.

verotus
Verotoimiston toimipiste Kluuvissa Helsingissä 2. marraskuuta 2020.
Viime vuoden verotiedot tulivat julkisiksi tänään.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Maakunnan viimevuotisten verotulojen tilastokärjessä on tuttuja nimiä, vaikka rikkaimmat ovatkin saaneet jättäytyä pois verottajan tiedotusvälineille toimittamalta verotietolistalta.

Eniten Keski-Suomessa viime vuonna tienasi verottajan julkaiseman listan mukaan ohjelmistoyhtiö Liinoksen ja sittemmin pörssiyhtiö Admicomin perustanut Matti Häll Jyväskylästä.

Häll tienasi viime vuonna reilut 6,5 miljoonaa euroa, lähinnä pääomatuloja. Veroa Häll maksoi tuloistaan yli 2,2 miljoonaa euroa.

Valtakunnallisella verottajan julkaisemalla eniten tienanneiden listalla Häll on sijalla 18.

Keskisuomalaisen mukaan (siirryt toiseen palveluun) toisena on puunjalostusyhtiö Siparilan toimitusjohtaja Juha Sojakka noin 4,3 miljoonan euron tuloilla. Valtaosa tästä on pääomatuloa, jonka Sojakka sai myydessään Siparilan enemmistöosuuden.

Sojakan tiedot eivät ole verottajan tiedostusvälineille toimittamalla listalla, koska hän on pyytänyt jättämään tiedot pois listalta. Sojakka sanoo Keskisuomalaisessa syynä olevan sen, että hän ei halua itselleen tai perheelleen negatiivista palautetta tuloistaan.

Verottajan julkaiseman listan kolmannella mutta Sojakan tulot huomioon ottaen siis neljännellä sijalla on Pentti Nousiainen, jonka tulot olivat viime vuonna vähän yli 3,6 miljoonaa euroa. Nousiainen maksoi tuloistaan veroa reilut 2,2 miljoonaa euroa.

Nousiainen on tehnyt omaisuutensa rakennusalalla Keuruulla.

Nousiainen kertoo Keskisuomalaiselle, että hänen suuret pääomatulonsa selittyvät (siirryt toiseen palveluun) sillä, että hän nosti viime vuoden lopulla sijoitusvakuutuksesta sinne vuosien aikana kerryttämänsä vakuutussäästöt.

Admicomin palkkalistoilla tai hallituksessa olevia keikkuu muutenkin verottajan julkaiseman listan kärkisijoilla.

Keski-Suomen listalla kolmantena Sojakan jälkeen on Ilkka Uusi-Maahi Admicomista, ja pörssiyhtiössä työskentelevät myös listan viidenneltä sijalta löytyvä Antti-Jussi Noronen ja kuudenneksi sijoittuva Simo Ratilainen.

Uusi-Maahi tienasi viime vuonna lähes 3,8 miljoonaa euroa, Norosen tulot olivat yli 3,1 miljoonaa euroa. Veroja Uusi-Maahi maksoi liki 1,3 miljoonaa euroa, Noronen yli miljoonan.

Simo Ratilaisen tulot olivat viime vuonna vähän yli 2,7 miljoonaa euroa, josta hän maksoi veroa reilut 900 000 euroa. Ratilainen erosi Admicomin hallituksesta tänä syksynä.

Keskisuomalainen on päivän mittaan selvittänyt muitakin maakunnan kovatuloisia (siirryt toiseen palveluun), ja kärkisijoille heistä yltää myös Admicomin hallituksen jäsen Simo Huvila reilun 2,4 miljoonan euron tuloillaan.

Keskisuomalainen kertoo lisäksi, että jämsäläiset yrittäjäveljekset Antti ja Heikki Yijälä tienasivat kumpikin viime vuonna pääomatuloja vajaat 2,3 miljoonaa euroa myytyään puunkorjuuyrityksensä hämeenlinnalaiselle Metsäkonepalvelu Oy:lle.

Samoja nimiä näkyy listakärjessä myös ensi vuonna, kun tämänvuotisia verotietoja julkaistaan, sillä Häll ja kumppanit ovat lehtitietojen mukaan tänä vuonna tehneet muhkeaa tiliä myymällä Admicomin osakkeita (siirryt toiseen palveluun).

Listalta löytyvistä yli miljoona euroa tienanneista lähes kaikkien pääasiallinen tulo kertyi pääomatuloista. Veroa he maksoivat tuloistaan noin kolmanneksen.

Lisätty 3.11.2020 klo 10:50 tieto Pentti Nousiainen tuloista ja viittaus Keskisuomalaisen haastatteluun.

Juttuun lisätty 3.11.2020 klo 16:30 Keskisuomalaisen saamia tietoja Simo Huvilan ja Antti ja Heikki Yijälän tuloista.

Lue seuraavaksi