1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Etelä-Pohjanmaa

Piristeel Oy:n kauppa toi miljonäärejä Etelä-Pohjanmaalle - katso lista maakuntien suurituloisimmista

Maakunnassa eniten tienanneiden neljän kärki on kasvattanut ansioitaan yrityskaupalla.

Etelä-Pohjanmaa
Verohallinnon pääkonttori Helsingin Vallilassa.
Verottaja julkaisi tänään tiistaina suurituloisimpien suomalaisten verotiedot. Tiina Jutila / Yle

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa verotilaston kärkisijoilla ovat yrityskaupan seurauksena Piristeel Oy:n entiset pääomistajat. Ykkössijalla on Ritva Piri liki 4 miljoonan euron tuloilla. Seuraavina ovat Jaakko Piri, Susanna Nieminen ja Pentti Piri.

SSAB:n tytäryhtiö Ruukki Construction osti viime vuonna Kauhavalla ja Lapualla toimivan Piristeel Oy:n osake-enemmistön.

Viidennellä sijalla on autokauppias Jarmo Rinta-Jouppi, jonka ansio- ja pääomatulot olivat yhteensä reilu 3 miljoonaa euroa.

Katso Ylen verokoneesta, ketkä olivat medialle toimitettujen verotietojen mukaan viime vuoden tuhat suurituloisinta suomalaista. Voit myös katsoa eri maakuntien tulokärjen kirjoittamalla maakunnan hakukenttään.

Taulukkoa ladataan

Lue seuraavaksi