Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

1980-luvulla Yhdysvalloista maailmalle kulki tuntematon tappaja – lääkärit eivät tienneet, mikä se oli tai miten sitä pitäisi hoitaa.

Tänään, noin 36 vuotta HIV:n löytämisen jälkeen, vietämme maailman Aids-päivää.

Vuosien varrella tietoisuus taudista on kasvanut. Se on saanut kasvot monien rakastamista julkisuuden hahmoista, kuten 29 vuotta sitten kuolleesta Freddie Mercurysta.

Lääkehoidon ansiosta suurin osa virusta kantavista pystyy nykyään elämään normaalia elämää, enää tauti ei ole kuolemantuomio.

Tauti kuitenkin leviää ja tappaa yhä ympäri maailman. Tällä hetkellä noin 40 miljoonaa ihmistä (siirryt toiseen palveluun) kantaa HI-virusta. Vuonna 2017 aidsiin kuoli lähes miljoona (siirryt toiseen palveluun) ihmistä, enemmän kuin malariaan, itsemurhiin tai hukkumisiin.

Monet immunologit, lääkärit ja virologit ovat yhtä mieltä siitä, että viruksen voi pysäyttää vain rokotteella.

Toimivan rokotteen salaisuus on yhä mysteeri, jota kukaan ei ole ratkaissut.

Ymmärtääksemme, miksi rokotekehitys on niin vaikeaa, tulee meidän ensin perehtyä viruksen rakenteeseen.

Petollisen yksinkertainen, pelottavan moniulotteinen

HI-virus on retrovirus, jonka genomi on kokonaisuudessaan RNA:ta. Kun se tartuttaa isäntäsolunsa, viruksen käänteiskopioijaentsyymi muuttaa RNA:n DNA:ksi, joka siirtyy osaksi isäntäsolun perimää.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yleensä geneettinen informaatio kulkee toisin päin: kaksisäikeisestä DNA:sta yksisäikeiseksi RNA:ksi. Käänteiskopionti tuo pulmia lääketieteelle, sillä sen takia retroviruksiin syntyy enemmän mutaatioita kuin muihin.

HI-virus on vaipallinen virus. Vaippaproteiinit eli glykoproteiinit ovat ainoita lipidivaipan ulkopuolella näkyviä proteiineja. HIV:ssä proteiinit gp120 ja gp41 ovat niitä viruksen kohteita, joihin rokotekehittäjät haluavat iskeä.

Näiden proteiinien tehtävä viruksessa on tunnistaa isäntäsoluja ja sitoutua niiden proteiineihin.

HI-virus voi lisääntyä vain solujen sisällä, kuten muutkin virukset. HIV:n tärkein isäntäsolu on auttaja-T-lymfosyytti, ihmisen immuunipuolustuksen kapellimestari.

Toisin kuin tappajasolut, auttajat eivät itsessään tuhoa taudinaiheuttajia, mutta niiden erittämät sytokiinit auttavat immuunipuolustuksen soluja viestimään paremmin keskenään, jolloin immuunivaste toimii tehokkaammin.

HI-viruksen infektio todetaan yleensä aidsiksi, kun auttajasolujen määrä on huvennut puoleen terveen ihmisen alarajasta, ja kehossa alkaa ilmetä harvinaisia syöpiä ja infektioita.

Käytännössä siis HIV tuhoaa kehon kyvyn puolustaa itseään, jolloin ihmisestä tulee heikko ja helppo kohde taudinaiheuttajille.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.


AIHEESTA ENEMMÄN


Lääkehoidon tarkoituksena on pitää viruksen leviäminen hallinnassa ja siten estää immuunikato.

Parantavaa hoitoa ei kuitenkaan vielä ole ja tartunnan ennaltaehkäisy on vaikeaa, sillä virus on paljon monimutkaisempi palapeli, kuin ensinäkemällä uskoisi.

Lukuisia eri kantoja ja salamannopea evoluutio

Vaikka HIV:stä puhutaan yhtenä taudinaiheuttajana, viruksia on tosiasiassa kaksi. Yleisimpi niistä on HIV-1, joka jakautuu neljään pääryhmään. Useimmiten tavattavaa kutsutaan M-pääryhmäksi.

M-ryhmän viruksella on lisäksi vielä ainakin kahdeksan omaa alatyyppiä, jotka vaihtelevat alueellisesti.

Maailmanlaajuisesti eniten tartuntoja aiheuttaa M-ryhmän alatyyppi C, jota tavataan paljon esimerkiksi Etelä-Afrikassa, muttei juuri lainkaan Kaakkois-Aasiassa.

Nämä alatyypit voivat lisäksi aiheuttaa yhdessä superinfektioita ja muodostaa uusia kiertäviä yhdistelmämuotoja (CRF) ja alueellisesti tavattavia ainutlaatuisia yhdistelmämuotoja (URF).

Kuvio on monimutkainen ymmärtää, mutta monimutkaisuus korostaa juuri sitä, miksi HIV on rokotekehittäjälle hankala pulmapeli.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Alatyypeillä on kuitenkin enemmän yhteistä kuin eroja, joten niiden suuri määrä ei automaattisesti torppaa mahdollisuutta toimivan rokotteen kehittämiseen.

Helsingin yliopiston virologian professori Kalle Sakselan mukaan suurempi ongelma on se, että kussakin potilaassa on valtava parvi erilaisia jatkuvasti muuttuvia variantteja.

Mutaatiot johtuvat oletettavasti siitä, ettei retrovirusten käänteiskopioijaentsyymi osaa korjata tekemiään virheitä. Ironista kyllä, sen tekemät virheet hyödyttävät virusta.

Jokaiseen genomiin jää mutaatioita jokaisen infektiosyklin aikana. Siksi siis samankaltaisia, mutta toisistaan erilaisia viruksia voi olla kehossa samanaikaisesti hyvinkin paljon.

Immuunijärjestelmä tekee parhaansa iskeäkseen viruksen rakenteeseen, mutta immuniteetti ei kestä kauaa, kunnes virus on jo muuttanut muotoaan.

Virus on myös nerokas harhauttamaan immuunijärjestelmää. Se hämää immuunipuolustusta kehittämään tehottomia vasta-aineita.

Ihmiskeho ja sen loistava immuunipuolustus tarjoaa kuitenkin myös avaimia ongelman ratkaisuun. Mutta miten tiede saa kehomme toimimaan halutulla tavalla?

Rokotekehityksen Graalin malja laajalti neutraloivissa vasta-aineissa

Avain mutaatioita vastaan voisi olla laajasti neutraloivissa vasta-aineissa. Vuonna 2000 niitä tunnettiin vain kourallinen, mutta vuosituhannen aikana uusia vasta-aineita on löydetty kymmeniä.

Näitä erityisiä vasta-aineita löydetään pitkään virusta kantaneilta potilailta, mutta tyypillisesti immuunijärjestelmä ei niitä tuota.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Virus on nerokas harhauttamaan immuunijärjestelmää, jolloin se haksahtaa viruksen kannalta helppoihin maaleihin, eikä tuota riittävän hyödyllisiä vasta-aineita.

– Rokotekehittelyn Graalin malja olisi jollakin tavoin muokata rokotteen vaikuttava aine sellaiseksi, että se tuottaisi näitä laajasti neutraloivia vasta-aineita, Saksela kertoo.

Sakselan mukaan laajasti neutraloivia vasta-aineita ei ole rokotteilla kyetty kunnolla synnyttämään. Eikä ole edes varmaa, kyetäänkö siihen käytännössä, vaikka se olisikin teoriassa mahdollista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ymmärrys näistä vasta-aineista kasvaa jatkuvasti. Niiden tehon salaisuus on, että ne iskevät sellaisiin kohtiin viruksessa, jotka eivät voi mutatoitua.

Periaatteessa virus pystyy muokkaamaan jokaista proteiiniaan, mutta liiallinen mutaatio saattaa haitata sitä ja tehdä siitä infektoimiskyvyttömän. Jos esimerkiksi gp120-proteiini mutatoituu liikaa, ei se enää voi sitoutua isäntäsolun reseptoreihin.

– On kohtia, joita viruksella ei ole varaa muutella menettämättä elinkykyään. Mutaatioita syntyy luonnollisesti näihinkin kohtiin, mutta silloin lopputuloksena on vain infektiokyvyttömiä viruksia.

Moni asia on HI-viruksessa vielä mysteeri, eikä se varsinaisesti ole ihme. Virus on maailman mittakaavassa hyvin nuori ja vetreä satavuotias, jonka olemme tunteneet vasta hetken.

Mutta paljon sinäkin aikana on ehtinyt tapahtua.

Simpanssista ihmiseen ja Amerikasta ympäri maailman

HIV:n uskotaan hypänneen simpanssista ihmiseen 1900-luvun alussa, mutta tauti pysyi pitkään hiljaisena ja piilossa tieteen silmiltä.

Vuonna 1981, uuden vuosikymmenen alussa, Ronald Reaganista tuli USA:n presidentti, prinsessa Diana ja prinssi Charles vihittiin avioliittoon, Kekkonen jätti valtaistuimensa ja Pac-Man-videopeli näki päivänvalon.

Myös aidsin tunnettu historia alkoi, kun lääketieteen tohtori Larry Mass kirjoitti newyorkilaiseen gay-kulttuurin äänenkannattajaan New York Nativeen uudesta, eksoottisesta taudista vuonna 1981.

Harva arvasi silloin, että aids jäisi historiankirjoihin yhtä vaikuttavana vuosikymmenen ilmentymänä kuin kirkkaat vaatteet ja tupeeratut hiukset, Afganistanin sota, Live Aid -konsertit tai Magic Johnsonin dominointi koripallokentillä.

Neljä vuosikymmentä on pitkä aika. Sukupolvet vaihtuvat, muoti muuttuu, sodat loppuvat ja uudet alkavat. HIV ja aids ovat pysyneet.

HIV-rokotteen kehittämisen historia on ollut valitettavasti toteutumattomien lupausten historiaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Liioiteltu optimismi alkoi heti, kun aidsin aiheuttava HI-virus tunnistettiin. Silloin sitä eivät viljelleet lääkärit, virologit tai immunologit, vaan poliitikot.

Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysviraston pääsihteeri, republikaanipoliitikko Margaret Heckler ilmoitti heti vuonna 1984 (siirryt toiseen palveluun), että rokotetta päästäisiin testaamaan kahden vuoden sisään ja se saataisiin siitä pian markkinoille.

Sen jälkeen historia on toistanut itseään. Uutisotsikot ovat vuosikymmenten varrella kertoneet jatkuvasti uusista läpimurroista, mutta yksikään ei ole kantanut maaliin asti.

Rokotekilpajuoksuun osallistuttiin Suomessakin jo vuosikymmeniä takaperin.

Suomalaisen HIV-rokotteen nousu ja tuho

Tamperelainen FIT Biotech ponnisteli vuosia kokeellisen HIV-rokotteen kehittämisessä.

Rokotekehityksen aloitti Tampereen yliopiston professori Kai Krohn palattuaan 1980-luvun alussa USA:sta, jossa hän oli työskennellyt HIV:n kanssa professori Bob Gallon laboratoriossa.

Ensimmäinen ajatus oli lähteä kehittämään rokotetta perinteisin menetelmin, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei tätä virusta vastaan taistella vanhoilla opeilla.

Krohn päätyi kokeilemaan DNA-plasmiditeknologiaa, joka vaati erityisen geenikuljettimen. Sellainen kehitettiin yhteistyössä Tarton yliopiston professori Mart Ustavin ja hänen tutkimusryhmänsä kanssa.

Yhtiön historiaa tässä jutussa kertoo Kalevi Reijonen, FIT Biotechin eläköitynyt toimitusjohtaja, joka ei vieläkään ole jäänyt oloneuvokseksi, vaan jatkaa työtä koronavirusterapian parissa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hän tietää omakohtaisesti, miten vaikeaa rokotteen kehittäminen voi olla. Suurin syy hänen mukaansa on jo aiemmin mainittu pirullinen mutaatio.

FITin ennaltaehkäisevää HIV-rokotetta testattiin lukuisissa EU-rahoitteisissa tutkimusprojekteissa Ranskassa, Saksassa, Englannissa, Espanjassa ja Sveitsissä.

Rokote osoittautui Reijosen mukaan turvalliseksi, mutta teholtaan riittämättömäksi, kuten kaikki muutkin kokeelliset HIV-rokotteet.

Reijosen FIT ei silloin kuitenkaan suostunut pistämään hanskoja naulaan rokoteaihionsa kanssa, vaan yhtiö muutti strategiaa. Ennaltaehkäisevästä rokotteesta tuli hoitava.

Ajatus hoitavasta rokotteesta on mielenkiintoinen. Periaatteessa hoitavilla rokotteilla voitaisiin ainakin laskea lääkehoidon kustannuksia tai jopa parantaa ihminen HIV:sta.

FITin rokotteella saatiin II. faasissa, eli rokotetutkimuksen toisessa vaiheessa, vain samanlainen teho kuin ensimmäisen sukupolven HIV-lääkkeillä. Vieläkään ei luovutettu.

Uudessa hoitokonseptissa pyrittiin häätämään virus elimistöstä niin, että HIV-potilaat rokotettaisiin ensin ja immuunivasteen synnyttyä lopetettaisiin HIV-lääkitys, jolloin elimistössä piilevä virus lähtisi jakautumaan ja joutuisi sitten soluvälitteisen immuunivasteen neutraloimaksi.

FIT oli hoitavan rokotteen etsinnässä pidemmällä kuin kenties mikään muu kehittäjä maailmassa. Suomessa projektia seurattiin ahkerasti uutisotsikoissa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tavoitteena oli siis HIV:n parantava hoito ja toiveet siitä elivät aina vuoteen 2019 asti, kunnes yhtiön päärahoittaja sulki hanat.

Reijonen itse uskoo, että ennaltaehkäisevä rokote on vieläkin kaukaisempaa tulevaisuutta, kuten uskovat monet muutkin.

– Nykylääkkeillä tauti voidaan kontrolloidusti hoitaa, mutta ei parantaa. Tarve siihen ja parempiin lääkkeisiin on edelleen merkittävä. HIV-potilaille on mahdollista kehittää parantava hoito, mutta ennaltaehkäisevä HIV-rokote näyttää edelleen kovin haastavalta tavoitteelta, Reijonen sanoo.

Haastavuus ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kannattaisi yrittää. Sitä maailmalla tehdäänkin yhä ahkerasti.

Missä menemme nyt ja milloin maailma näkee toimivan rokotteen?

2000-luvulla suunta on ollut kohti parempaa: vuosittaisten tartuntojen ja kuolemien määrät ovat pudonneet ja lääkehoitoa on saatu yhä useammalle kuten myös ehkäisyvalistusta ja kondomeja.

Maailmalla uskotaan yhä myös ennaltaehkäisevään rokotteeseen. Uusia jättitutkimuksia ovat esimerkiksi Imbokodo (siirryt toiseen palveluun), jossa tutkitaan rokotteen suojaavuutta Saharan eteläpuolisen Afrikan naisilla, ja Mosaico (siirryt toiseen palveluun) Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa.

Kaikkiaan rokotetutkimuksia oli vuonna 2019 käynnissä yli 20, joista suurin osa faaseissa I ja II. Yhteensä tutkimuksia varten oli saatu noin 17 000 ihmistä eri puolilta maailmaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rokotekehityksen faasit tarkoittavat vaiheita. Ensimmäisessä ja toisessa potilaita on yleensä vähemmän, mutta kolmannessa rokote viedään suurien massojen, mieluusti tuhansien tai jopa kymmenientuhansien testattavaksi.

Tietoa viruksesta on tullut vuosien varrella lisää ja kliinisissä rokotetutkimuksissa on tehty asioita oikeinkin. Ongelma on vain se, etteivät tutkijatkaan aina tiedä, mitä he tekivät oikein.

Noin 10 vuotta sitten Thaimaassa rokotetutkimus RV 144, HIV-rokotteen kuulento, antoi ensimmäistä kertaa (siirryt toiseen palveluun) edes jonkinlaista tehoa virusta vastaan.

Lopulta suoja oli noin 30 prosentin luokkaa, miltei minkä vain muun sairauden kohdalla rokote olisi ollut mahalasku, mutta tämä hädin tuskin toimiva piikki muutti historiaa.

Jos verrataan esimerkiksi nyt nopeasti kehitettyihin koronavirusrokotteisiin, jotka antavat arviolta 70–90 prosentint suojan, olisi RV 144 ollut onneton.

Ongelma on vain se, etteivät tutkijatkaan aina tiedä, mitä he tekivät oikein. RV 144:n onnistumista on yritetty saada toistumaan uudelleenkin, mutta temppu on helpommin sanottu kuin tehty.

Viimeisimpänä suurista yrittäjistä kaatui tänä vuonna HVTN 702, joka kulki Thaimaan tutkimuksen jalanjäljissä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"

Vuosittain maailma etsii tuhansia vapaaehtoisia rokotetutkimuksiin, joihin on uponnut noin 500 miljoonaa dollaria (siirryt toiseen palveluun)vuosittain. Välillä saamme valonpilkahduksia, kuulentoja, uusia vasta-aineita ja toivoa.

Kalle Sakselan mukaan HIV on ollut hyvä sparraaja muidenkin tautien lääkkeiden ja rokotteiden kehittämisessä. Joka ymmärtää HIV:stä, ymmärtää myös lääketieteestä.

– Kun tällaista hankalaa vastustajaa vastaan on valtavilla tutkimusponnistuksilla hyökätty, on syntynyt mittaamaton määrä hyödyllistä tietoa. Rokotteessa oppitunnit ovat hyödyttäneet muiden virusrokotteiden kehittelyä.

HIV on viruksena niin erikoinen, että uusi hoito tai ennaltaehkäisy siihen voidaan vahingossa keksiä yhdessä yössä. Tai sitten sitä joudutaan odottamaan vielä vuosikymmeniä.

Kuuluisa esimerkki yllätyksestä on niin sanotun Berliinin potilaan tapaus, jossa luuydinsiirto paransi miehen (siirryt toiseen palveluun)HIV:sta.

Joidenkin ihmisten keho torjuu perinnöllisen geenimutaation vuoksi tehokkaasti HI-virusta. Mutaatiota kantavien ihmisten auttajasolujen kemokiinireseptorit toimivat vajavaisesti. Syystä tai toisesta vika ei haittaa immuunipuolustusta, mutta torppaa HIV:ta tehokkaasti.

Tätä mutaatiota tavataan yllättäen Suomessa enemmän kuin juuri missään muualla maailmassa.

Mutta luuydinsiirrot eivät toki ole vaihtoehto maailmanlaajuisen pandemian ratkaisuun.

Monet ovat edelleen sitä mieltä, että siihen on vain yksi keino.

Rokote.

Juttua päivitetty 1.12. kello 10.41. Larry Mass ei ole koulutukseltaan fyysikko, vaan lääketieteen tohtori.

Aiheesta lisää Yle Areenassa:

Meidän piti kuolla - kun AIDS saapui Tanskaan

Maailmanpolitiikan arkipäivää: Onko aids kohta taltutettu?