1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Salo

Valmet Automotive vahvisti Salon akkutehtaan laajennuksen – yritys ennakoi työvoimatarpeen kaksinkertaistuvan

Tuotantokapasiteettia nostava laajennus valmistuu ensi kesäksi.

Salo
Salon IoT Campus ulkokuvassa.
Akkutehdas toimii Salon IoT Campuksella.Linus Hoffman/Yle

Valmet Automotive laajentaa Salon akkutehtaan tuotantokapasiteettia vastaamaan kasvavaa kysyntää.

Yhtiö arvioi tiedotteessaan laajennuksen kaksinkertaistavan tehtaan henkilöstömäärän lähivuosina. Tehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 200 henkilöä. Laajennus valmistuu ensi kesäksi.

Salon akkutehtaalle valmistuu uusi tuotantolinja, ja logistiikkatoimintojen tiloja laajennetaan kasvavan tavaraliikenteen mukaisesti. Investoinnin myötä sekä tehtaan valmistusmäärät että valmistettavien tuotteiden valikoima kasvavat. Lisäksi Valmet Automotive ottaa käyttöön merkittävän määrän Salo IoT Campuksella aiemmin tyhjänä ollutta toimistotilaa.

Akkupakettien tuotanto on noussut Salon akkutehtaalla ennätystasolle. Akkutehtaan toiminnasta vastaavalla Valmet Automotiven EV Systems -liiketoimintalinjalla on tällä hetkellä kolme asiakasta, ja uusia valmistussopimuksia arvioidaan allekirjoitettavan jo lähiaikoina. Valmistuspalveluiden lisäksi EV Systems tarjoaa asiakkaille akkujen suunnittelua ja testausta.

– Akkujärjestelmät ovat Valmet Automotiven tulevaisuuden merkittävin kasvualue, ja tavoitteemme on nousta keskeiseksi toimijaksi niin akkujen sopimusvalmistajana kuin Tier 1 -tason järjestelmätoimittajana. Salon akkutehtaalla on tässä keskeinen rooli, toteaa Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald tiedotteessa.

Yhtiö arvioi, että sen akkuihin ja muihin sähköisen liikenteen ratkaisuihin liittyvän toiminnan liikevaihto saavuttaa tai jopa ylittää ajoneuvovalmistuksen liikevaihdon lähivuosien aikana.

Lue lisää:

Valmet Automotive aikoo perustaa toisen akkutehtaan Suomeen

Salo myöntää lisämäärärahaa IoT Park Oy:lle – valtuusto hyväksyi 900 000 euron rahoituksen

Lue seuraavaksi