1. yle.fi
  2. Uutiset

Teiden kunnossapidosta saa elämänmakuista, joskus humorististakin tietoa urakoitsijoiden sometileiltä: "Ensimmäisiä kesän merkkejä..."

Urakoitsijat viestivät tienkäyttäjille viranomaisia vapaamuotoisemmin sometileillään. Uusi urakkamalli velvoittaakin siihen.

teiden kunnossapito
Tietyöstä varoittava liikennemerkki
Ely-keskus velvoittaa kaikkia urakoitsijoita viestimään tienkäyttäjille. Kuvituskuva.Yle

Teiden kunnossapitourakoista saa ajankohtaista tietoa somesta jo monella alueella.

Ely-keskus vaatii urakoitsijoiltaan säännöllisen viestinnän aloittamista tienkäyttäjien suuntaan viimeistään vuoteen 2023 mennessä.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen tienpidon asiantuntija Jenni Selänne kertoo, että yleisö on löytänyt somekanavien pariin vaihtelevasti. Esimerkiksi Kankaanpään maanteiden hoitourakan Facebook-sivuilla (siirryt toiseen palveluun) on vasta alle sata seuraajaa.

Selänne kertoo, että tavoitteena on nyt houkutella lisää tienkäyttäjiä somekanavien pariin.

Salon seudulla urakoitsijan sometyö on ollut niin aktiivista, että tiedotteita ja humoristisia sattumuksia tien päältä seuraa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun) jo yli seitsemänsataa silmäparia. Myös Liedon urakka on hiljan saanut oman sivunsa Facebookiin (siirryt toiseen palveluun).

Raisiossa puolestaan on WhatsApp-ryhmä, johon halukkaat voivat liittyä. Loimaan ja Paimion urakat siirtyvät uuteen malliin vaiheittain vuoteen 2023 mennessä.

Elämänmakuista sisältöä

Urakoitsijat saavat itse päättää, miten ne viestintänsä hoitavat. Tällä hetkellä YIT Rakennus palvelee tienkäyttäjiä Facebookissa ja Destia Whatsapp-ryhmissä.

Jenni Selänne kertoo, että erityisesti Facebookissa julkaistaan säännöllisesti kuvia ja tarinoita matkan varrelta.

– Sen lisäksi, että kerrotaan ajankohtaisia asioita urakasta ja tieturvallisuudesta, nostetaan ryhmissä esiin myös hauskoja juttuja, joita maastossa tulee vastaan. Viestintä on vapaamuotoisempaa ja elämänmakuista – sellaista, mitä virallisessa viestinnässä ei ehkä muuten tulisi esille.

Rintaliivit Facebook-päivityksessä
YIT julkaisee Facebookissa kuvia näkymistä urakan varrelta. Ajoittain päivityksiin päätyvät myös roskat, kuten keväällä silmiin osuneet rintaliivit.YIT:n Facebook

Humoristinen sävy tehoaa

Salon urakkahoitoalueen tiedotusta hoiti vielä viime viikkoon saakka YIT:ssä työskennellyt Petri Suomi, joka tällä viikolla siirtyi omien sanojensa mukaan pöydän toiselle puolelle Varsinais-Suomen ely-keskukseen aluevastaavaksi.

Miehen humoristinen tiedotustyyli sai paljon kiitosta.

– Kyllähän siitä tuli kiitosta niin ely-keskukselta, Väylävirastolta kuin tienkäyttäjiltäkin. Tiedotuksen avulla avaamme päivittäistä toimintaamme.

Uusien sopimusten myötä astuvat voimaan myös talvihoidon toimintalinjoihin tehdyt muutokset. Tiet sijoittuvat aiempaa pienemmällä liikennemäärällä korkeampaan talvihoitoluokkaan ja vähäliikenteisellä tieverkolla talvihoidon toimenpideajat lyhenevät hieman.

Tavoitteena on myös parantaa aamuliikenteen olosuhteita, mutta viime kädessä sään muutosten ajankohta ratkaisee, miten hyvin tiet ehditään hoitamaan ennen aamuliikennettä, kertoo Varsinais-Suomen ely-keskus.

Ely-keskuksen tienhoidon urakka-alueet eivät noudata kuntarajoja. Tästä kartasta (siirryt toiseen palveluun) näet, mihin urakka-alueeseen tietty tie kuuluu.

Ajantasaisesta liikennetilanteesta ja ajokelistä saa tietoa myös liikennetilanne-palvelusta (siirryt toiseen palveluun).

Juttua muokattu 11.11.2010 klo 15: Korjattu Liedon Facebook-ryhmän oikea linkki.

Lue seuraavaksi