1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Mikkeli

Mikkelissä rikkoutuneen runkovesiputken korjaus venyy: "jonkinlainen vesi on tarkoitus saada virtaamaan tämän illan aikana"

Vedenjakelu on ollut Mikkelin Saksalan kerrostaloista poikki keskiviikkoaamusta alkaen.

Kuva: Esa Huuhko / Yle

Mikkelin Saksalassa on yritetty korjata koko keskiviikkopäivä vaurioitunutta runkovesiputkea.

Vaurion vuoksi on ilmaantunut katkoksia sekä häiriöitä käyttöveden jakeluun. Päivän aikana talousvesi on jouduttu katkaisemaan osin sekä alentamaan vedenpainetta kaikkiaan 12 kerrostalosta korjaustöiden ajaksi.

Vesilaitoksen toiveissa on pyrkiä korjaamaan vuoto mahdollisimman pikaisesti. Mitään tarkkaa aikataulua ei pystytä kuitenkaan antamaan, sillä vuotokohtaa ei ole pystytty paikantamaan.

Saksalassa on jouduttu kaivamaan tietä auki odotettua laajemmalta alueelta.

– Siitä kohtaa mistä on lähdetty kaivamaan, niin vuoto ei olekaan siellä vaan pidemmässä matkassa, rakennuttajainsinööri Antti Kauhanen Mikkelin Vesilaitokselta kertoo.

Kauhanen toivoo nyt asukkailta malttia. Hän myöntää, että työt tulevat venymään myöhään iltaan.

– Me puntaroidaan ja katsotaan millainen vuoto on ja pystytäänkö korjaamaan paikalla. Jos ei pystytä korjaamaan paikalla, niin meidän pitää tehdä sellainen ohitusheitto, että saadaan illan mittaan jonkinlainen vesi kuitenkin kerrostaloihin.

– Korjataan huomenna päivällä, jos menee yötä myöten. Jonkinlainen vesi on tarkoitus saada virtaamaan tämän illan aikana.

Vedenjakelupiste järjestettiin keskiviikkona aamupäivän aikana Saksalanraitin ja Parraskujan risteykseen. Siellä vettä on jaettu asukkaiden omiin astioihin.

– Vedentarjoilu jatkuu niin pitkään kunnes saadaan vettä kiinteistöihin, että asukkaat saavat ruokavettä, kahvivettä tai vessaan haettua vettä. Viemärit toimii normaalisti.

Lue myös:

Mikkelin Saksalassa runkovesiputki on rikkoontunut – vedenjakelu aloitetaan aamupäivän aikana