Hyppää sisältöön

Kasvatuksen ammattilaiset Jari Sinkkonen ja Juha T. Hakala: Riittävän hyvä isä rakastaa, sietää, vetää pultit ja pyytää anteeksi

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja kasvatustieteilijä Juha T. Hakala pohtivat isyyttä, joka ei patsastele jalustalla, vaan on ihan ok.

Kasvatustieteilijä Juha T. Hakalalla ja lastenpsykiatri Jari Sinkkosella on rentouttavat isänpäiväterveiset: Rakastava mutta epätäydellinen aikuinen on paras vanhempi. Kuva: Yle

Kun mies tulee isäksi, hän heittäytyy prosessiin, joka koulii.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja kasvatustieteilijä, professori Juha T. Hakala muistuttavat, että isäksi ei synnytä vaan kasvetaan. Eikä lapsi ole koskaan sellainen, joksi hänet on odotusaikana kuvitellut.

Siinä pitää vain sitten mukautua lapseen eikä mielikuvaan. Ja seuraavan tai seuraavien lasten kohdalla vaan todeta, että miten nämä muksut voivat olla niin erilaisia, vaikka on samoista tarpeista tehty.

Seiska riittää, kunhan välillä tulee ysiä

Riittävä isyys on kuin keskitasoisen oppilaan todistus. Sekaisin heikohkoja arvosanoja ja hyviä numeroita.

Kympin keskiarvoon ei Hakalan ja Sinkkosen mielestä kannata pyrkiä, koska jatkuva, kiitettävä isyys pistää pinnistelemään väärällä tavalla. Se vain synnyttää ohimoille vanteen kaltaisen puristavan olotilan ja ahdistuksen.

Hakala: Isyydessä kannattaa tähdätä 7,5 – 8,5 välimaastoon. Kun asetat riman riittävän alas, keskityt tekemiseen, jolloin voi tulla arjen letkeyttä ja välillä ehkä parempaakin vanhemmuutta.

Hyväksy, että kaaos eteisessä kuuluu elämään meillä ja todennäköisesti myös muilla.

Juha T. Hakala

Sinkkonen: Pitää olla myös niitä kiitettäviä numeroita eli hetkiä, jolloin on todella ihanaa yhdessä lasten kanssa. Se voi olla vaikka lautapelin pelaamista, painiskelua 4-vuotiaan kanssa, kannon nokassa istumista ja yhdessä luonnon ihmettelyä. Ollaan täysillä siinä kohtaamisen hetkessä.

Mitä riittävään pitää osata?

Isän ei tarvitse osata ihmeitä. Perusasiat ovat ikiaikaisia. Lapsi tarvitsee turvaa, rakkautta ja rajoja. Kuuntele ipanaasi ja näytä, että rakastat!

Sinkkonen: Rakasta myös silloin, kun lapsi tekee maalin omaan päätyyn. Älä sano, että tässä saa hävetä silmät päästään, vaan lohduta. Entinen esimieheni Lastenlinnassa sanoi hyvin: Vanhemmalla on lupa ja oikeus iloita lapsensa menestyksestä, mutta vanhemman naaman väri ei saa muuttua liikaa lapsen menestyksen mukaan. Lapselle ei saa tulla käsitystä, että vanhemman hyvä mieli on kiinni lapsen menestyksestä.

Hakala: Opi sietämään tasamaata ja elämään hyvillä mielin myös maidonnuhjuista arkea. Silloin lapsille syntyy käsitys, että olemme tässä yhdessä. Olen vanhemmille tärkein asia maailmassa. He eivät jätä minua.

Sinkkonen: Rupattele pakottomasti lapsesi kanssa. Jutustele, minkälainen päivä päiväkodissa tai koulussa oli, mitä harkoissa tapahtui. Älä tivaa, tenttaa tai kasvata. Anna lapselle vapaus ilmaista kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita kiirehtimättä. Rupattele saunassa, autossa, iltapalapöydässä ja ilman yhtäkään hifilaitetta.

Naaman väri on hyvä indikaattori. Katso innostuuko lapsi oikeasti.

Jari Sinkkonen

Hakala: Jaksa vetää tympeitä rajoja päivästä ja vuodesta toiseen. Sitä toistetaan 16-17 vuotta. Auktoriteetti kuuluu kasvatukseen. Jos se katoaa, kasvavalta katoaa tuki, jota hän tarvitsee. Yläkoulun rehtorin viisain sanoin: Tekee kipeää, kun joutuu laittamaan myös rajoja. Lohtu on se, ettei se riko luita. Vanhemmuus on sitä, että on luja, mutta ei kova.

Sinkkonen: Miehelle on tyypillistä ajatella, että hänen tehtävänsä on tukea lapsen harrastusta. Se voi olla fantastinen yhteinen juttu, mutta ymmärrä ja jousta, jos oma intohimo onkin kasvavalle nuorelle kärsimystä. Naaman väri on hyvä indikaattori. Katso innostuuko lapsi oikeasti. Ota välillä puheeksi ja seuraa millä mielellä lapsi lähtee futistreeneihin tai orkesteriharjoituksiin, ettei häntä viedä vuosikausia johonkin, jota lapsi inhoaa.

Ole armollinen itsellesi

Kasvatuksen ammattilaiset neuvovat kokemuksen rintaäänellä: Pitäkää parisuhde kunnossa ja priorisoikaa puolison kanssa. Onko pakko suunnitella tilavampi koti juuri tiukimpaan saumaan? Mitä muuta voisi lykätä?

Vaikka maailma on odotuksia täynnä, isä saa olla väsynyt ja myös aivoon saa ottaa. Hakala ja Sinkkonen kuitenkin alleviivaavat: Pyydä anteeksi, kun keittää yli.

Hakala: Kommentoit voipuneena lapsesi piirrustusta ja katse harhailee sohvalta katonrajaan. Se on riittävää, eikä siitä pidä syyllistyä. Lapsestasi ei todennäköisesti tämän ajatuksellisen harharetkesi myötä tule nuorisorikollista. Voipuneen vanhemman läsnäolo riittää sillä hetkellä. Ei tarvita hillitöntä venymistä.

Sinkkonen: Isällä saa mennä hermot. Lapsi oppii katsomaan aikuista, että nyt ei kannata, mutta tiedän, että kohta se leppyy. Aikuisena lapsi ei muista, että isällä oli välillä pinna kireällä, mutta epäoikeudenmukainen kohtelu kirvelee vielä vuosikymmenten jälkeen.

Hakala: Olemme yhteiskunnan ja työelämän monimutkaistuessa onnistuneet kehittämään megalomaanisia odotuksia omasta vanhemmuudesta. Tavallinen arki riittää kasvuympäristöksi. Heitä pois häpeänsekainen syyllisyys, joka on päässyt syntymään. Lapset ja nuoret kaipaavat eniten rakastavaa huolenpitoa ja kokemusta, että vanhempi on tuki ja vastaa, kun kysytään.

Lapsi tietää, että isä on välillä toivoton tollo, mutta rakastaa minua.

Jari Sinkkonen

Sinkkonen: Brittiläisen psykoanalyyttikko Donald W.Winnicottin käsite riittävän hyvä on ymmärretty väärin. Hän ei lohdutellut, että älä stressaa, vähempikin riittää, vaan tarkoitti, että rakastava mutta epätäydellinen aikuinen on paras vanhempi. Lapsi tietää, että isä on välillä toivoton tollo, mutta rakastaa minua. Isän vitsit ovat lamaannuttavan tylsiä, mutta se paistaa maailman parhaat letut. On paljon helpompaa samaistua aikuiseen, joka tyrii välillä.

Tärkeintä on riittää perheelle, ei maailmalle

Vaikka some välittää täydellisyyden viestiä, Hakala ja Sinkkonen kannustavat hyväksymään omannäköisen arjen. Se vaatii rohkeutta ja hyvää itsetuntoa.

Myös entisestä miehen mallista, leivän pöytään tuovasta, välillä lapsilleen puhutteluja pitävästä perheen päästä, on siirrytty osallistuvaan isä-aikaan. Omalla isäsuhteella on vaikutusta siihen, toistaako lapsuudessa koettua mallia, vai haluaako tehdä isänä täysin toisin.

Sinkkonen: Miehen malli on aina ollut käsitteenä isyyttä väheksyvä. Aivan kuin jossakin olisi näköispatsas, että tuon näköiseksi ja oloiseksi minun pitäisi tulla. Emmehän me sano, että äiti on lapselle naisen malli. Äiti on äiti. Kyse on siitä, miten tyttö ja poika rakentavat käsitystään siitä millaisia miehet voivat olla ja ovat. Silloinkin, kun omaan isään on lämmin suhde, muita miehiä verrataan häneen.

Hakala: Tiedämme, ettei oikea elämä ole vain takkatulen lämpöä, kauniisti sisustettuja koteja, hoidettuja nurmikoita. Silti median ja varsinkin sosiaalisen median viesti ei voi olla vaikuttamatta. Vertailemme ja tunnemme olevamme ikään kuin takamatkalla koko ajan kuromassa eroa umpeen. Hyväksy, että kaaos eteisessä kuuluu elämään meillä ja todennäköisesti myös muilla. Se kestää aikansa ja menee ohi.

Isä ja lapsi. Pieni hetki, jossa välittyy yhteenkuuluvuus ja onnellisuuden lämmin läikähdys.

Juha T. Hakala

Sinkkonen: Kiireiset vanhemmat lukevat kasvatusoppaita ja ottavat paineita siitä, mitä minun pitäisi tehdä tämän 10-vuotiaan kanssa, kun se on tällainen ja tuollainen. Mitä, jos kysyisit lapselta ja juttelisit. Välillä vanhemmat ovat niin hienotunteisia, etteivät ole sitkeitä kysymään, vaikka näkevät, etteivät asiat ole hyvin. Totta kai on kysyttävä ja selvitettävä. Se on vanhemman tehtävä.

Kiitä itseäsi onnistumisesta

Professori Juha T. Hakalalla on seitsemän lasta ja lastenpsykiatri Jari Sinkkosella kolme. Kumpikin myöntää, että välillä myös ammattilaisella on sormi mennyt suuhun ja pinna palanut.

Sinkkonen arvelee, että omat lapset antaisivat hänelle kouluarvosanaksi tyydyttävän. Hakala uskoo, että saisi 7-8 tai jopa enemmän, jos lapset kohteliaisuuttaan kehuisivat.

Molemmat myös tietävät kuinka hyviltä isänä onnistumisen hetket tuntuvat.

Hakala: Pieni lapsi ei sitä välttämättä sano, mutta hän pystyy välittämään kiitoksen olemuksellaan. Sen näkee 5-vuotiaan nappisilmien loisteesta. Isä ja lapsi. Pieni hetki, jossa välittyy yhteenkuuluvuus ja onnellisuuden lämmin läikähdys.

Sinkkonen: Lapsen naamasta tietää. Äskettäin isä ja teinipoika hehkuttivat minulle yhteistä kalareissuaan ja molempien kasvot loistivat. On vankkaa tutkimustietoa, että turvallisesti kiintyneen lapsen murrosikä menee yleensä aika mukavasti, eivätkä vanhemmat lakkaa olemasta läheisiä ja turvallisuutta tuottavia. Rajut irtiotot eivät ole millään lailla terveen nuoruuden piirre.

Aiheesta voi keskustella 9.11. klo 23.00 asti

Lue seuraavaksi:

.
.