1. yle.fi
  2. Uutiset

Kotiin uutta ja kaunista, vaikka vain lohduksi? Korona ajaa ihmisen hakemaan mielihyvää uusista asioista ja se on välillä hyväksi, sanoo tutkija

Ihminen tarvitsee mielihyvää. Kaamosaika yhdistettynä koronaepidemiaan tekee sen astetta haastavammaksi.

koronavirus
Nainen lukee kirjaa lattialla.
Henrietta Hassinen / Yle

Syksylle suunniteltu ulkomaanmatka pimeyttä pakoon on vaihtunut vimmattuun kodin sisustamiseen ja nikkarointiin. Kaikki hankinnat eivät välttämättä ole sitä mitä tarvitset, mutta uuden ostaminen kotiin juuri nyt koronaepidemian jatkuessa tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Kuulostaako tutulta?

Kotiin panostaminen näkyy kaupan tilastoissa. Kaupan liiton mukaan (siirryt toiseen palveluun) sisustus- ja rautakaupan tuotteiden kauppa kiihtyi alkuvuonna, ja tammi-kesäkuussa myynti kasvoi 8 prosenttia. Kun taas vastaavasti muodin saralla pudotus myynnissä oli samaan aikaan 20,9 prosenttia.

Kulutusta tutkivan Jyväskylän yliopiston sosiologian professorin Terhi-Anna Wilskan mukaan sijoittaminen kotiin on loogista, koska kotona vietetään koronan takia enemmän aikaa.

– Uskon, että ihmisillä on subsituuttikuluttamista, eli kulutetaan rahaa pienempiin asioihin, kun ei voida sijoittaa vaikka siihen ulkomaanmatkaan. Tai laitetaan kotia kauniiksi joulua varten, ostetaan jotakin kaunista ja ehkä turhaa ikäänkuin lohduksi, koska emme ole normaalioloissa, Wilska pohtii.

Wilskan mukaan kulutuskäyttäytymisessä on nähtävissä koronapandemian takia myös patoutunutta kulutustarvetta.

Keväällä tiukkojen koronarajoitusten aikaan tehdyssä Jyväskylän yliopiston kyselytutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) kulutuksensa nopeaan palautumiseen vähintään ennalleen uskoi vain kolmannes vastaajista. Tuolloin kyselyyn vastanneista moni uskoi ostavansa vähemmän tavaraa ja palveluja, koska oli huomannut tulevansa toimeen vähemmälläkin.

– Keväällä korona oli uusi asia ja uskottiin, että syksyllä voisimme olla jo normaalioloissa. Uskon, että ihmisillä on patoutunutta kuluttamisen tarvetta nyt ihan eri tavalla kuin keväällä.

Korona-aikana mielihyvä etsittävä uusista asioista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Timo Partosen mukaan kaamosaika ja koronaepidemia ovat mielihyvän kokemisen kannalta hankala yhdistelmä.

Partonen tutkii työkseen kaamosajan vaikutusta terveyteen. Kaamosaika on hänen mukaansa ainakin jossakin määrin ongelmallinen noin 25 prosentille suomalaisista aikuisista ja reilulle parille prosentille kaamosoireet ovat sen verran vakavia, että ne estävät saamasta mielihyvää niistä asioista, joista he sitä yleensä saavat.

– Nyt samaan aikaan koronavirusepidemian takia esimerkiksi sosiaalisten tapahtumien järjestäminen on muuttanut luonnettaan, mutta se ei tietenkään estä saamasta mielihyvän kokemuksia. Tietenkin kaamosaika ja koronavirusepidemia on nyt monin tavoin hankalampi kuin kesäkuukaudet ja koronavirusepidemia, myös mielihyvän kokemisen kannalta, Partonen sanoo.

Etenkin keskushermoston välittäjäaineena toimiva hormoni dopamiini on mielihyvän kokemisen kannalta keskeinen, ja sen vaikutus elimistöön nähdään piristävänä.

Pimeän syksyn tullen aivot eivät saa dopamiinia käyttöön yhtä paljon kuin muuna aikana, jolloin mielihyvää on vaikeampi saada asioista samalla tavalla. Se taas saa ihmisen yrittämään mielihyvän kannalta otollista lopputulosta entistä enemmän.

Se, että korona ajaa ihmisen hakemaan mielihyvää uusista asioista, ei välttämättä ole huono asia, sanoo tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– Ihminen tarvitsee mielihyvää, ja välivaihe, jossa tottumukset eivät ole samoja, voi olla lopulta virkistäväkin.

Hänen mukaansa sen enempää korona kuin kaamosaika eivät estä mielihyvän kokemista, mutta mielihyvä pitää etsiä eri asioista. Partosen mukaan arkisistakin asioista voi edelleen nauttia, vaikka korona on tuonut siihen uusia ulottuvuuksia.

– Jos mielihyvää saa tuotteiden tutkimisesta, vertailusta ja mahdollisesti ostamisesta, ei siitä kannata tuntea huonoa omaatuntoa.

Itseään ei kuitenkaan voi pakottaa saamaan mielihyvää.

– Ihminen ei voi itse säädellä dopamiinin määrää aivoissa muuta kuin tarkoituksella hakeutumalla tilanteisiin, joissa on aiemmin saanut mielihyvää. Se saattaa kääntyä lopulta itseään vastaan ja siksi tauko tavanomaisesta voi olla virkistävää.

Lue myös:

Korona vähensi meikkien myyntiä, mutta tuoksut ja ihonhoitotuotteet menevät kaupaksi – kotona halutaan panostaa nyt itsensä hemmotteluun

Voiko korona tarttua eläinten välityksellä, milloin pandemia on ohitse ja miksi Mika Salmisen silmälasit eivät huurustu maski päässä? Asiantuntijat vastaavat

Lue seuraavaksi