1. yle.fi
  2. Uutiset

Vuoden 2020 Uusperheteko-palkinto Kajaanin teatterin näytelmälle Syyllinen

Uusperheiden elämää käsittelevä näytelmä sai kiitosta uusperheiden hyvinvoinnin tukemisesta.

näytelmät
Sanna Heikkinen palkittiin taidemaalari Asta Vehviläisen maalauksella
Sanna Heikkinen kertoo, että näytelmää tehtäessä puhuttiin paljon rohkeudesta, vaikka sitä palkintoteoksen tehnyt taidemaalari ei tiennyt. Maalauksen nimi on "Rohkeuden äärellä". Minna Hyvönen

Kajaanin kaupunginteatterin näytelmä Syyllinen on valittu vuoden 2020 Uusperheteoksi.

Suomen Uusperheiden Liiton (Supli) kilpailussa etsittiin tekoja, jotka ovat tuoneet uusperheitä koskevia teemoja näkyviksi, tukeneet tai edesauttaneet uusperheiden hyvinvointia tai vahvistaneet uusperheiden asemaa yhteiskunnassa. Valinta tehtiin yleisölle avoimella äänestyksellä.

Sanna Heikkisen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä käsittelee uusperheellisille tärkeitä teemoja kuten vanhemmuutta sekä syyllisyyttä herkän rehellisellä tavalla, joka kosketti äänestäjiä, kertoo Suplin toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo.

– Uusperheitä on ollut aina, mutta se on ollut teema, josta ei ole puhuttu vahvasti ja aidosti sisältä käsin. Sannan teksti onkin hyvin väkevä. Se on mielestäni ensimmäinen, joka tuo esille, millaisia vaikutuksia ihmisten vuorovaikutuksella ja asemalla on toisten hyvinvointiin uusperheessä.

Supli oli mukana jo näytelmän työstämisvaiheessa ja myönsi näytelmälle Supli suosittelee -sertifikaatin viime vuoden marraskuussa.

Heikkinen palkittiin perjantaina 6. marraskuuta Suplin Merkityksellinen elämä uusperheessä -webinaarin yhteydessä taidemaalari Asta Vehviläisen maalauksella Rohkeuden äärellä.

– Palkinto tuntuu erityisen hyvältä, sillä esitys tuli näin vielä kerran näkyväksi. Viime keväänä ensi-iltansa saanut näytelmä sai hyvää palautetta, mutta sen kaari loppui kesken koronan takia. Kirjoitin sen Kajaanin teatterille, ja palkinto kannustaa siihen, että työstän sitä niin, että se sopii myös muiden teattereiden käyttöön, Sanna Heikkinen kertoo.

Vuoden Uusperheteko -palkinto on myönnetty kerran aikaisemmin, ja siitä on tarkoitus tehdä vuosittain jaettava palkinto.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi