1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Neuvostoliitto

Suomalaisten matkat Neuvostoliittoon olivat usein täynnä trokausta ja vodkaa – Leningradissa turisteja kutsuttiin myös "nelijalkaisiksi ystäviksi"

“Jopa neuvostoihminen halusi pukeutua hyvin”, kirjoittaa Itä-Suomen yliopiston tutkija uudessa suomalaisturismista ja venäläisistä trokareista kertovassa kirjassaan.

Neuvostoliitto
Viipuri, trokarit
Viipurilaisia trokareita suomalaisbussien luona 1980-luvun alussa.Viipurin kaupunginmuseo

1970-luvulla oltiin huolissaan suomalaisten maineesta ulkomailla:

“Suomalaisten matkailijoiden käyttäytyminen Neuvostoliitossa ja erityisesti Leningradissa oli takavuosina huolenaiheena niin neuvostoliittolaisilla viranomaisilla kuin Suomen Leningradin pääkonsulivirastollakin. Erityiset ongelmat koettiin juhlapäivien, kuten pääsiäismatkailun yhteydessä. Tilanteen muuttamiseksi on viime vuosina tehty erilaista valistustoimintaa”, kerrottiin Ylen uutisissa vuonna 1976.

Voikin sanoa, että kotimaassaan lainkuuliaiset suomalaiset ottivat ilon irti matkoistaan Neuvostoliittoon.

– Se oli yhtä isoa sirkusta. Voitteko kuvitella ihmisen, joka ei ole elämässään nähnyt muuta kuin oman kylänsä. Yhtäkkiä muutaman päivän ajaksi hänestä tulee miljonääri suurkaupungissa. Kaikki ovet ovat avoinna, ravintoloissa kumarretaan, tuodaan pöytään kaviaaria, samppanjaa, vodkaa, mitä tahansa. Tytöt juoksevat perässä, kuvailee Itä-Suomen yliopiston tutkija, itsekin Neuvostoliitossa elänyt Yury Shikalov.

Shikalovin suomalaisista turisteista ja trokareista kertova kirja Markat, farkut ja sukkahousut julkaistiin vastikään.

1970- ja 80-luvuilla trokareita tavattiin Neuvostoliitossa lähes kaikkialla, ja tuhannet ostivat heiltä tavaroita. Trokarit toimivat välikäsinä läntisen maailman ihailtujen tuotteiden ja paikallisten välillä. '

Kirja perustuu pitkälti trokareiden ja turistien haastatteluihin ja keskittyy Viipuriin ja Leningradiin, jossa tavaroitaan myivät pääasiassa suomalaiset.

Vodkaturismi pilasi suomalaisten maineen

Vaalimaa, suomalaisturisti, neuvostoliitto
Tullimies tarkistaa suomalaismatkustajan tavaroita Vaalimaalla vuonna 1988.Viipurin kaupunginmuseo

Neuvostoliittolaisten tilastojen mukaan 1970- ja 80-luvuilla Neuvostoliitossa kävi vuosittain puolisen miljoonaa suomalaista. Suomalaiset tilastot ovat vaatimattomampia: 70-luvulla noin 200 000 suomalaista vuodessa, 80-luvulla jo 300 000.

– Aluksi suomalaisiin suhtauduttiin kuin avaruusolioihin. Kateellisina, uteliaina, kunnioituksella. Mutta aika nopeasti, varsinkin vodkaturismin myötä, asenne muuttui. Muistan, että heitä kutsuttiin "nelijalkaisiksi ystäviksi", sillä välillä suomalaiset konttasivat ympäriinsä umpikännissä, Shikalov muistelee.

– Aiemmin suomalaiset saattoivat ylenkatsoa venäläisiä, mutta ajan myötä asia kääntyi päinvastaiseksi. Huomionarvoista on, että asennemuutos koski vain suomalaisia, muihin ulkomaalaisiin suhtauduttiin neutraalimmin.

Suomalaisturisti, neuvostoliitto, moskovan metro
Suomalaista nuorisoa Moskovan metrossa vuonna 1980-luvun alussa.Ismo Björnin kotialbumi

Monet matkailijat tekivät mitä päähän pälkähtää ja palattuaan kotiin kertoivat ystävilleen seikkailuistaan.

– Naiset, jotka nuoruudessaan työskentelivät viipurilaisessa Družba-hotellissa, kertoivat, mitä kaikkea suomalaisnuoret siellä puuhailivat. Kuinka kellekään tulee edes mieleen juoksennella alasti hotellikäytäviä pitkin työntäen edessään lakanakärryä, jossa istuu toinen alaston nuorimies, nauraa Shikalov.

– Toinen seurue taas joi baarissa hieman liikaa ja kävi uimassa hotellin suihkulähteessä, tietenkin ilman rihman kiertämää. Sitten he, edelleen alastomina, jatkoivat matkaansa valuuttabaariin. Tällaista se heidän toilailunsa oli.

Syynä vodkaturistien käytökseen oli tutkijan mukaan niin raha kuin tieto siitä, että heitä ei rangaistaisi.

– He tiesivät, että tekivätpä he mitä tahansa, heitä odottaisi korkeintaan miliisin puhuttelu. Aluksi miliisit suhtautuivat heihin suhteellisen kohteliaasti, sittemmin he saattoivat saada potkun persuksille.

Yleisin kysymys suomalaisturisteille: "Mitä sinulla on myytävää?"

berjozka, viipuri
Viipurin ensimmäinen ulkomaalaisia turisteja perustettu Berjozka-kauppa kuvattuna vuonna 1964.Viipurin kaupunginmuseo

Huvinsa suomalaiset rahoittivat länsimaisten tavaroiden myynnillä ja yrittivät tietenkin tuoda Neuvostoliittoon mahdollisimman paljon myytävää.

Matkailijat pukivat päällensä muutamat farkut ja piilottivat pimeästi vaihdettavaksi tarkoitettua rahaa kosteusvoidepurkkeihin, jotkut jopa tunkivat pornolehtiä sateenvarjon pinnojen väliin. Bussi- ja rekkakuskit saattoivat piilottaa suuria määriä farkkuja vararenkaisiin.

– Jopa neuvostoihminen halusi ideologiasta huolimatta pukeutua hienoihin vaatteisiin ja syödä hyvää ruokaa. Tähän perustui trokareiden bisnes, Shikalov huomauttaa.

Lähes kaikki ulkomaalaiset turistit myivät trokareille tavaroita, mutta eniten Leningradissa ja Viipurissa oli suomalaisia. Moni muistaa, kuinka maahan saapumisen jälkeen ei voinut olla kuulematta vahvalla aksentilla huudettuja lauseita: "Mitä sinulla on myytävää?", "Onko purukumia?", "Onko sporttikenkiä?", "Vaihtaa rahaa?".

– Turistit, jotka saapuivat Neuvostoliittoon ensimmäistä kertaa, eivät voineet kuvitellakaan, että tällaista voi olla olemassa, mutta törmäsivät ilmiöön heti ensi metreillä. Tuli sitten laivalla tai vaikka lentokoneella, ensimmäinen, joka oli turistia vastassa tullin jälkeen, oli trokari.

– Aluksi se oli heille eräänlainen ahaa-elämys, myöhemmin he olivat jo tietoisia siitä ja toivat mukanaan jotain myytävää. Muutenhan he toki myivät kaikkea, mitä oli mukana, mikä tahansa kelpasi.

Trokareiden lisäksi oli olemassa myös eräänlaisia maantietrokareita, joiden valtakuntaa oli Viipurin ja Leningradin välinen maantie. Juuri tällä alueella oli mahdollista ostaa parhaat tavarat parhaaseen hintaan.

– Maantietrokarit sopivat kaikesta suoraan suomalaisten bussi- ja rekkakuskien kanssa. Kyse ei tässä vaiheessa ollut enää vain trokauksesta, vaan salakuljetuksesta, Shukalov kertoo.

Kuski saattoi jättää farkuilla täytetyn vararenkaan tienvarteen ja paluumatkalla napata sen takaisin kyytiin.

Osa maantietrokareista ajeli suomalaisten bussien perässä ja pysähtyi samoilla taukopaikoilla. Näin oli helppo saada ostettua parhaat tavarat päältä ennen leningradilaisia.

Vaikka trokarit jättivät lähtemättömän jäljen neuvostoarkeen, Venäjällä aihetta ei juurikaan ole tutkittu, eikä tarkkoja tietoja heidän määrästään ole.

Maantietrokari, trokari, Neuvostoliitto
Maantietrokareita Terijoella 1980-luvun alussa.Yury Shikalovin kotialbumi

"Suomella oli osansa Neuvostoliiton hajoamisessa"

Suomalaisturistien ja trokareiden ansiosta Leningradiin syntyi eräänlainen paikalliskapitalismi jo ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Yllättävimmän ajatuksen tutkija kuuli haastateltavaltaan, joka itsekin aikoinaan toimi trokareita hätistelevänä miliisinä.

– Hän ilmoitti, että kaikki se huuhaa, jota Voice of America -radiokanava meille suolsi mielettömillä rahasummilla ja jota vastaan KGB taisteli, oli turhaa! Heidän olisi pitänyt taistella trokareita vastaan, hehän ne hajottivat Neuvostoliiton! Hän selitti tilanteen omasta näkökulmastaan, ja mietin itsekin – totta, jos niin ajattelee, niin farkuthan ne tekivät myyräntyötä neuvostojärjestelmän perustuksissa.

Varmaankin jokainen neuvostoliittolainen muistaa, kuinka hän sai käsiinsä jonkin mielettömän länsimaisen vaatteen tai asusteen. Niin myös Yury Shikalov. Ensimmäiset farkkunsa hän hankki asuessaan Habarovskissa.

– Oli talvi, älytön pakkanen, ja koko ajan piti tietenkin tarkkailla, ettei miliisi huomaa. Kurkistin pussiin, kokeilin kangasta, se vaikutti ihan hyvältä, haistelin sitä vähän, annoin rahat ja lähdin. Ja vasta kotona pääsin kokeilemaan farkkuja, ne istuivat täydellisesti ja olivat amerikkalaiset – eli juuri sitä, mitä etsin! Sen jälkeen kannoin niitä muutaman vuoden ajan sellaisella ylpeydellä, että muistan vieläkin, tutkija kertoo hymyillen.

Lähteet: Shikalov, Yury (2020): Markat, farkut ja sukkahousut (Gaudeamus)

Lue seuraavaksi