1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terrorismi

Itävalta aikoo sulkea radikalisoituneita moskeijoita Wienin ampumisten seurauksena, neljää ihmistä epäillään yhteyksistä hyökkääjään

Wienin hyökkääjä tappoi neljä ja haavoitti pariakymmentä ihmistä.

terrorismi
Aseistettu poliisi kävelee kadulla Wienissä.
Myös Saksan poliisi tekee Wienin iskuun liittyviä etsintöjä. Kuvassa aseistettu poliisi Wienissä.Christian Bruna / EPA

Itävallan hallitus aikoo määrätä radikalisoituneita moskeijoita suljettaviksi alkuviikon terrori-iskun vuoksi, maan sisäministeriö kertoi tänään perjantaina.

Tarkempia yksityiskohtia moskeijoiden sulkemisesta kerrotaan myöhemmin.

Maan islamilainen yhteisö kertoi yhden moskeijan sulkemisesta yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sulkemista perustellaan sillä, että moskeija on rikkonut muun muassa uskonnollisia doktriineja ja islamilaisia instituutioita koskevaa lainsäädäntöä.

Maanantaisen terrori-iskun tekijän kerrotaan vierailleen eräässä radikalisoituneessa moskeijassa säännöllisesti.

Kotietsintöjä useissa kaupungeissa

Saksan poliisi kertoi tänään tehneensä kotietsintöjä useissa kaupungeissa liittyen Wienin terrori-iskuun.

Saksan poliisi epäilee neljää ihmistä yhteyksistä Wienin hyökkääjään. Aseistautunut parikymppinen mies surmasi neljä ihmistä Itävallan pääkaupungin keskustassa maanantaina. Lisäksi iskussa haavoittui 22 ihmistä.

Wienin poliisi ampui hyökkääjän. Hän oli Pohjois-Makedonian ja Itävallan kaksoiskansalainen. Mies oli aiemmin tuomittu vankeuteen, koska hän oli yrittänyt liittyä ääri-islamilaisen terroristijärjestö Isisin riveihin.

Saksan rikospoliisi BKA kertoi viestipalvelu Twitterissä, että kotietsintöjä tehdään epäiltyjen koteihin ja yrityksiin Osnabrückissa, Kasselissa ja Pinnebergissä lähellä Hampuria.

Myös Sveitsin viranomaiset ovat pidättäneet kaksi miestä epäiltynä yhteydestä maanantain iskuun. Itävalta on kertonut olevansa yhteydessä myös yhteen nimeämättömään maahan iskun tutkinnassa.

Itävallassa on pidätetty 15 ihmistä Wienin hyökkäykseen liittyen. Maan sisäministeriön mukaan pidätetyt kuuluvat radikaaleihin islamisteihin.

Uutistoimisto AP:n mukaan viranomaiset tutkivat, miksi Itävalta ei asettanut hyökkääjää tarkkailuun, vaikka Slovakia oli aiemmin antanut vihjeen Itävallalle, että hyökkääjä oli yrittänyt heinäkuussa ostaa rynnäkkökiväärin ammuksia bratislavalaisesta kaupasta.

Lisää aiheesta:

Eurooppa-kirje: Wienin terrori-isku jätti pöytiin puolikkaat tuopit ja ihmisille uudenlaisen pelon

Mitä tiedämme Itävallan iskusta? Muita ampujia ei näyttäisi olevan, Isis ilmoittautui iskun tekijäksi, useita henkilöitä pidätetty

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi