1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. huumori

Miksi juuri isät opettavat kainalopieruja ja sutkauttelevat kassajonossa, vaikka vitsit aiheuttaisivat muissa myötähäpeää? Jaa paras kuulemasi iskävitsi

Isänpäivän koittaessa osa isistä teroittaa jo puujalkojaan. Muunlaista jalkaa olisikin vaikeampi teroittaa.

Internethakujen perusteella kuvassa on tyypillinen iskävitsin kerrontahetki. Kuva: Antti Seppälä / Yle

Onko S-korttia? Ei ole, ajan bemarilla. Otitko suihkun? En, jätin sen paikalleen. Muut osti paperia, Joe Biden.

Sanamuunnoksia, puujalkavitsejä, höpsöttelyä kaupan kassalla, piereskelyä väärissä paikoissa ja hupailuvastauksia puhelimeen. Isäihmisten vitsit eli dad jokes ovat ilmiö, jonka tunnistaa, vaikkei ikinä itse iskävitsejä kertoisikaan. Twitteristä löytyy aihetunniste #isävitsi, ja Instagramissa on englanninkielisiä lajityypille omistettuja tilejäkin.

Iskävitsit mielletään helposti huonoksi huumoriksi, mutta isänpäivän kynnyksellä voi unohtaa massiivisen myötähäpeän ja juhlistaa isäsutkautusten uljasta huumoria. Voit kertoa parhaat tai pöljimmät tuntemasi isähassuttelut kommenttikentässä.

Ensin jututetaan kuitenkin viiden lapsen isää sekä huumoritutkijaa siitä, miksi isävitsit ovat sellaisia kuin ovat.

Kukin voi samalla tykönänsä miettiä, mitä yhteistä on hiilellä ja lotalla.

Topi Linjaman mielestä huumori saisi läpäistä koko elämän kirjon. Kuva: Teppo Linjama

Valmiina? Hiili ja lotta ovat molemmat jylsijöitä. Jatkakaamme!

Topi Linjama on viiden lapsen isä ja yksi Lapselliset miehet -blogin kirjoittajista. Hän on kirjoittanut muun muassa isistä huonon huumorin perinteensiirtäjinä (siirryt toiseen palveluun) (Lapsen maailma).

Linjama summaisi aiheen seuraavasti: isävitseissä on kyse ilmiöstä, jossa isä kertoo lapsille vitsejä ajatellen, että kuulijakunta on muutamia vuosia nuorempi kuin mitä se tosiasiassa on. Siis: liian lapsellisia hassutteluja ylikasvaneelle yleisölle. Lopputuloksena on myötähäpeää ja vaivaantuneisuutta.

– Mutta isän mielestä vitsit ovat tosi hauskoja, Linjama toteaa.

Linjaman oman perheen pojat ovat jo niin vakiintuneita vitsikirjojen käyttäjiä, että joskus jutut alkavat sanoin: "Haluatko kuulla vitsin? Kerron sen silti." Linjama on antanut lapsilleen myös haasteen keksiä mahdollisimman lyhyitä vitsejä, esimerkiksi vain kahdeksan sanan pituisia hassutteluja. Huumoria siis siirretään eteenpäin ahkerasti tässä perheessä.

Linjama tunnistaa ajatuksen siitä, että iskävitsit ajatellaan usein luokattoman huonoksi huumoriksi. Linjama pohtii syytä tälle esittelemällä termin "latenssipojat", eli miehet, joilla on omia lapsia ja jotka ovat jo kasvaneet aikuiseksi fyysisesti, mutta eivät henkisesti.

– He juuttuvat puujalkavitsiosastolle, ja toistavat sitä, minkä oppivat joskus 10–12-vuotiaina. Se voi olla osasyy sille, miksi vitsit ovat niin huonoja, hän aprikoi.

Nauttiiko isä vitsailustaan eniten itse?

Jarno Hietalahti on Suomen akatemian tutkijatohtori ja väitellyt Jyväskylän yliopistossa nimenomaan huumorista. Häntä voi siis huoletta tituleerata huumorintutkijaksi, ja hänkin tunnistaa isävitsien lajin.

– Luokittelisin iskävitsit yleisimmin puujalkahuumorin alalajiksi, Hietalahti toteaa.

Puujalkavitsit ovat ennen kaikkea sanojen monimerkityksellisyydellä pelaamista. Kielitoimiston sanakirja kertoo lisäksi, että puujalkavitsi on huono, naurattamaton vitsi (siirryt toiseen palveluun).

Puujalkavitsejä ei siis yleisesti ottaen pidetä huumorin sofistikoituneimpana muotona, jos ei alan harrastajia oteta huomioon. Facebookissa on esimerkiksi asialle omistautunut Paskimmat puujalkavitsit (siirryt toiseen palveluun) -ryhmä, josta voinee käydä ammentamassa voimia isänpäivän kunniaksi.

Hietalahti kertoo, että yleisesti ottaen vitseiltä odotetaan jotain älyllisesti viihdyttävää käännettä. Kun huipentuma osoittautuukin puujalaksi tai iskävitsiksi, odotus latistuu, eikä nauru välttämättä pääsekään räjähtämään.

Jarno Hietalati on perehtynyt huumorin filosofiaan. Kuva on vuodelta 2018. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Millainen sadisti sitten kertoo tarkoituksella iskävitsejä tietäen, että seurauksena voi olla kiusaantunutta silmienpyörittelyä?

Hietalahti toteaa, että ehkä isäihmiset tulevat jopa kritisoineeksi perinteistä vitsinkerrontaa kertomalla latteuksia. Eihän kaikkien juttujen tarvitse olla älyllisesti avartavia ja huikeita kaskuja. Joskus riittää, että kaksi mummoa meni mustikkaan, ja toinen ei mahtunut.

Syytä voidaan kaivaa myös huumorin perusteorioista. Huumorissa on kyse odotusten rikkomisesta. Hietalahti ehdottaa, että isävitsailijat kenties hyökkäävät kuulijan odotuksia vastaan tarjoamalla muka-hauskan lopetuksen jutulleen.

Kuulostaa isämäisen ovelalta peliltä. Mutta onko myös mahdollista, että iskävitsejä suosiva henkilö ei välttämättä haluakaan altruistisesti saada muita nauramaan, vaan saa vaivaannuttavista reaktioista eniten hupia itse?

Hietalahti ei voi mennä vannomaan kaikkien vitsiniekkojen puolesta, mutta kertoo, että tällainen taipumus näyttää olevan vahvasti läsnä vitsailijoissa, ainakin kapealla otannalla.

– Joillekin ihmisille oma kiva on kaikkein kivointa. Puujalkavitsinomaisesti voinee ajatella, että jaettu ilo on puolikas ilo.

Iskävitsit kuuluvat kaikille

Sådant är livet, sellaiset ovat liivit. Miksi juuri isyys on se määrittävä tekijä, joka siirtää vitsinkertojan omanlaiseen kategoriaansa?

Sekä Topi Linjama että Jarno Hietalahti etsivät syytä perinteisestä perhedynamiikasta. Linjama toteaa, että vanhemmuudessa on ollut pitkään jaottelu vastuulliseen äitiin ja apupoikamaiseen isään, joka tekee asioita kun käsketään. Miehiltä ei oleteta niin paljoa vastuunottoa, joten hän voi opettaa lapsille kainalopieruja.

Tosin Linjama huomauttaa, että sekä Lapselliset miehen -blogin että hänen itsensä missio on edistää tasa-arvoista vanhemmuutta. Silloin kummankaan vanhemman ei tarvitsisi uupua kuorman alle.

– Huumori on mielestäni kiinteä osa elämää. Filosofi Arthur Schopenhauer sanoi, että huumori on ainoa todiste siitä, että meissä on jotain jumalallista alkuperää. Jos tällainen ulottuvuus pystyisi läpäisemään elämän, se olisi paljon kevyempää.

Hietalahti pohtii, että tietyn vitsailutyylin liittäminen isyyteen voi liittyä sosiaalisiin tekijöihin. Tyypillisesti isä kertoo vitsin, ja teini-ikäiset tai sitä vanhemmat lapset saattavat tuskastua. Pikkulapset taas voivat olla hyvinkin innostuneita noloista vitseistä. Taustalla voi olla se, että isät mielletään vielä tyypillisesti perheen pääksi tai valta-asemaan. Kun siitä käsin kertoo latteuksia, tuomio ei ole niin kova, kuin jos nuorempi kertoisi ruokottoman jutun ja tulisi vanhempien tuomitsemaksi.

Tarvitseeko sitten olla isäihminen kertoakseen isävitsejä? Topi Linjamalla on selkeä vastaus: ei tarvitse.

– Oikeus jämähtää puujalkavitsien ja pieruhuumorin tasolle koskee kaikkia miehiä, Varmaan naisiakin. Ei se liity välttämättä vanhemmuuteen.

Loppuun vielä pieni salaisuus kaikille iskävitsejä kertoville: oikeastihan kuulija usein tirskahtelee vitseille, vaikka sitä ei haluaisikaan myöntää. Tuskin isähassuttelu on oma lajinsa ilman syyttä. Jonkun pitää opettaa eteenpäin piereskelyn hauskuutta, istuttaa pieniin päihin suorastaan pakonomainen tarve sananmuunnoksille ja hupailla kassajonossa, vaikka sitten sadattatuhannetta kertaa.

Joten isävitsien kertojat: haistattakaa huilu koko torvisoittokunnalle ja jatkakaa. Asiasta vaivaantuneet voivat tarvittaessa hankkia itselleen korvaläpät, tai mieluummin lärväkopat.

Sitä paitsi huumori voi viime kädessä lähentää perheenjäseniä. Jarno Hietalahti ehdottaakin:

– Nuoret voisivat antaa isänpäivälahjaksi sen, etteivät tuomitsisi ankeinta puujalkavitsiä, vaan yrittäisivät löytää, mikä siinä saattaa olla isän mielestä hauskaa.

Onko sinulla perheessäsi isävitsailun aatelinen, vai oletko sellainen itse? Kerro tyypillisiä iskävitsejä tai keksi sellainen itse. Keskustelu päättyy 8.11.2020 klo 23.

Korjaus 8.11.2020 klo 19:27: korjattu vitsi virheellisestä muodosta "mitä eroa on hiilellä ja lotalla" oikeaan muotoon "mitä yhteistä on hiilellä ja lotalla".