1. yle.fi
  2. Uutiset

Värikäs hetki yhdessä

Värikylpy on lapsen ja vanhemman yhteistä aikaa.

Värikylpy alkaa virikeleikillä. Punaisesta pussukasta löytyy esimerkiksi vaahteranlehtiä, rypistettyä sellofaania ja höyheniä. Aatos innostuu vihreistä leikkiautoista.

Kouvolalainen Aatos on yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Hän oli äitinsä Viivi Honkimaan kanssa ensimmäistä kertaa värikylvyssä.

Tykkään itse piirtää ja maalata kotona. Aatos on yleensä ollut tosi kiinnostunut kaikista välineistä, osallistumisesta ja avustamisesta. Siksi arvelin, että hän olisi innostunut tästäkin.

Viivi Honkimaa

Puolukkakiisseliä, tyrnimarjasosetta, mustikkajauhetta ja pinaattikiisseliä.

Vauvojen ja taaperoiden värikylvyssä ei haittaa, vaikka maalia eksyisi suuhunkin, koska värit on tehty elintarvikkeista.

Tällä kertaa maalit ovat syksyyn liittyviä värejä kuten punaista, keltaista ja vihreää.

Osa lapsista varoo sotkemasta itseään. Osa tykkää maalata pensselillä. Toiset laittavat jalkansakin likoon maalausta tehdessään. Joku saattaa katsoa pelkästään muiden tekemistä.

Annetaan lapsen olla sellainen kuin hän on. Lapsen vireystila voi olla erilainen eri päivinä. On ehkä nukuttu huonosti, ollaan vähän väsyneitä valmiiksi tai on ehkä vähän nälkä.

Värikylpyohjaaja Irma Fransila

Aatos ei meinaa malttaa keskittyä maalamiseen. Vihreät leikkiautot ja Kuusankosken kirjaston suuret ikkunat kiinnostavat enemmän.

Värikylpy-metodi on kehitetty Porin lastenkulttuurikeskuksessa 2000-luvun alussa. Ohjaajia on koulutettu Porissa yli 300.

Metodi on levinnyt ympäri Suomen sekä useisiin muihin maihin kuten Ruotsiin, Norjaan, Isoon-Britanniaan, Irlantiin ja Japaniin.

Kouvolassa vauvojen ja taaperoiden värikylpypajoja on järjestetty jo useita vuosia. Pajat ovat olleet hyvin suosittuja.

Värikylpypajassa vahvistetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta. Ohjaaja Irma Fransilan mukaan tärkeintä on lapsen yhteys vanhempaan.

En usein suosittele, että kuvataan kylvyn aikana, koska silloin vanhemman mielenkiinto on pois lapsesta. Ollaan se hetki yhdessä ja tehdään yhdessä.

Värikylpyohjaaja Irma Fransila

Värikylpypajassa aktivoidaan lapsen aisteja esimerkiksi koskettelemalla, haistelemalla ja maistelemalla. Lapsi saa uusia kokemuksia, virikkeitä ja ärsykkeitä.

Vanhempi pääsee näkemään lapsensa tekemässä jotain uudenlaista. Värikylpypaja saattaa olla myös vanhemman ensimmäisiä kosketuksia varsinkin nykytaiteeseen.

Aikuinen kannustaa lasta rohkeuteen, että hän uskaltaa lähteä väreihin ja värimaailmaan mukaan.

Värikylpyohjaaja Irma Fransila

Tarkkaa lääketieteellistä tutkimusta värikylpyjen vaikutuksista ei Porin lastenkulttuurikeskuksen mukaan ole tehty.

Porin lastenkulttuurikeskus Kruunupää kuitenkin virittelee parhaillaan tutkimuksen käynnistämistä yhdessä Tampereen yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kanssa.

Aatos ja Viivi Honkimaan maalauksesta tuli tällä kertaa enemmän äidin kuin lapsen taidonnäyte. Kokemus oli kuitenkin molemmille mieluinen.

Kannatti lähteä. Varmaan voisi kotonakin kokeilla uudemman kerran. Jos Aatosta saisi tutummissa ympyröissä innostumaan vähän enemmän itse väreistä ja niiden koskettelemisesta ja kokeilemisesta.

Viivi Honkimaa

Tekijät

Minna Heikura

Kuvat

Pyry Sarkiola

Julkaistu 7.11.

Lue seuraavaksi