1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tyttöjen sukupuolielinten silpominen

Eduskunta äänesti: Tyttöjen sukupuolielinten silpominen tehtävä rangaistavaksi vielä nykyistä selkeämmin

Tyttöjen sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus on jo Suomessa rikos.

tyttöjen sukupuolielinten silpominen
Erillislaki silpomisen kieltämiseksi Suomessa jakaa mielipiteet, mutta siitä ollaan samaa mieltä, että ratkaisun avaimet ovat tiedottamisessa, koulutuksessa ja avoimessa keskustelussa.
Tarvittavat lakiehdotukset halutaan eduskunnan käsiteltäviksi tällä vaalikaudella. Arkistokuvassa on Keniasta peräisin oleva silpomisveitsi.Juha Tuominen / Yle

Eduskunta on äänestänyt sen puolesta, että tyttöjen sukupuolielinten silpomisen kieltäminen kirjataan lakiin nykyistä selväsanaisemmin.

Kansanedustajat tukivat valiokunnan mietintöä sellaisenaan äänin 141-10. Tyhjää ei äänestänyt kukaan ja poissa oli 48 edustajaa.

Ei-äänen antaneet tukivat vastalausetta, jossa niin ikään kannatettiin tyttöjen silpomisen kieltämistä entistä selvemmin, mutta olisi haluttu mietinnön perusteluista pois poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta koskevat osuudet.

Äänestäneet olivat siis yksimielisiä naisten ja tyttöjen silpomisen kieltämistä koskeneesta osuudesta.

Eduskunta edellyttää näin, että valtioneuvosto ryhtyy mahdollisimman ripeästi toimenpiteisiin tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen säätämiseksi rikoslaissa rangaistavaksi nykyistä selkeämmin.

Äänestyksessä "jaa" tarkoitti valiokunnan mietinnön hyväksymistä sellaisenaan ja "ei" vastalauseen hyväksymistä. Myös vastalauseessa kannatettiin tyttöjen silpomisen kieltämistä entistä selvemmin, mutta haluttiin mietinnön perusteluista pois poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta koskeva osuus.

Tarvittavat lakiehdotukset halutaan eduskunnan käsiteltäviksi tällä vaalikaudella.

Tyttöjen sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus on jo Suomessa rikos. Ilman lääketieteellistä syytä tehtävää tyttöjen ympärileikkausta pidetään yleensä törkeänä pahoinpitelynä. Myös Suomessa asuvan tytön vieminen ulkomaille silvottavaksi on kielletty.

Eduskunta tuki kansalaisaloitetta osittain

Eduskunta antoi päätöksellään osittaisen tuen kansalaisaloitteelle, jossa vaadittiin tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämistä erillisellä lailla. Eduskunta ei kannattanut erillislakia, mutta hyväksyi kansalaisaloitteen ajatuksen muutettuna.

Lakivaliokunta perustelee, että "selkeyttävät säännökset tulee sisällyttää rikoslakiin eikä säätää asiasta kansalaisaloitteessa tarkoitettua erillislakia, koska rangaistussäännökset vakavimmista teoista eli vankeusuhkaiset rangaistussäännökset sijoitetaan Suomessa rikoslakiin".

Lakiovaliokunta katsoo, että tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpomisen rangaistavuutta on mahdollista selkeyttää siten, että rikoslakiin säädetään erityinen rangaistussäännös, mutta myös muita rikoslain vaihtoehtoja voidaan selvittää.

Lakiovaliokunnan mietintöön sisältyi kaksi vastalausetta, jotka liittyivät poikien ei-lääketieteellisiin ympärileikkauksiin.

Erimielisyyttä ei ollut tyttöjen ja naisten silpomista koskevasta osuudesta.

* Juttua muokattu 6.11.2020 kello 16.18. Täsmennetty, että myös ei-äänen antaneet kannattivat tyttöjen silpomisen kieltämistä entistä selvemmin.

Alta näet, miten kansanedustajat äänestivät. Äänestyksessä "jaa" tarkoitti valiokunnan mietinnön hyväksymistä sellaisenaan ja "ei" puolestaan vastalauseen hyväksymistä. Myös vastalauseessa kannatettiin tyttöjen silpomisen kieltämistä entistä selvemmin, mutta erimielisyyttä oli poikien ei-lääketieteellisestä ympärileikkauksista.

Taulukkoa ladataan

Lisää aiheesta:

Lakivaliokunta hyväksyi kansalaisaloitteen: tyttöjen sukuelinten silpominen tehtävä laissa rangaistavaksi nykyistä selkeämmin

Ylen tiedot: Eduskunnalta tukea tyttöjen sukuelinten silpomiskiellon nykyistä suorasanaisemmalle lakikirjaukselle

Hallitus on tasa-arvon suhteen kunnianhimoisin koskaan, mutta kaatuvatko tavoitteet koronaan? Tutkija: “Koronakriisi on myös tasa-arvokriisi”

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan halutaan puuttua lujemmin – Oikeusministeriö: "Merkittävä ongelma Suomessa"

Lue seuraavaksi