11 ihmistä kuollut iskussa lähellä Bagdadia – tekijänä todennäköisesti Isis

Kahdeksan ihmisen kerrotaan haavoittuneen.

Irakilainen sotilas vartioasemalla. Arkistokuva kesäkuulta 2020. Kuva: Ahmed Jalil / EPA

Irakissa ainakin 11 ihmistä on kuollut mitä todennäköisimmin terroristijärjestö Isisiin kuuluvan ryhmän iskussa maanantain ja sunnuntain välisenä yönä. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP:n turvallisuus- ja lääkärilähteet sekä Reuters

Kahdeksan ihmisen on kerrottu haavoittuneen Bagdadin länsipuolella tapahtuneessa iskussa. Haavoittuneet on lähteiden mukaan viety sairaalahoitoon Bagdadiin.

AFP:n mukaan viisi kuolleista kuului militiaryhmään ja kuusi oli paikallisia ihmisiä.

Turvallisuuslähteet kertovat uutistoimistolle, että hyökkäys kohdistui tarkkailutorniin. Epäillyt heittivät kranaatteja ja avasivat tulen.

Uutistoimiston mukaan Isis ei välittömästi ottanut iskua nimiinsä.

Isis otti vuonna 2014 haltuunsa noin kolmasosan Irakista. Kolmen vuoden taisteluiden jälkeen Irak kertoi Yhdysvaltain johtaman liittouman kukistaneen terroristijärjestön maassa.

AFP kertoo, että liittouma on tänä vuonna vähentänyt joukkojaan maassa.

Isisin niin sanotut nukkuvat solut ovat kuitenkin jatkaneet iskujaan turvallisuusjoukkoja ja valtion infrastruktuuria vastaan, erityisesti autiomaa-alueilla.

Reuters kertoo Irakin armeijan ja poliisin aloittaneen tekijöiden etsimisen.