1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Tornio-Haaparannan koronatilanne pahenee – perusturvajohtaja: Ei voi syyttää kumpaakaan maata, onko se Suomen vai Ruotsin vika

Terveysviranomaiset vetoavat kaupunkilaisiin ja muistuttavat suosituksista. Tornion ilmaantuvuusluku on jo 200.

koronavirus
Gränsbevakningens bil framför ett kravallstaket på gränsen i Torneå-Haparanda.
Rajaliikenne on pysynyt samanlaisena, mutta koronatartunnat ovat lisääntyneet. Terveysviranomaisten mukaan tartunnat ovat levinneet kaksoiskaupungissa puolin ja toisin.Alexander Uggla / Yle

Ruotsin ja Suomen rajalla Torniossa ja Haaparannalla koronatilanne on huonontunut viimeksi kuluneen viikon aikana selvästi.

Viikonlopun jäljiltä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu 13 uutta koronatartuntaa, joista yksi on maanantaiaamulta. Suurin osa alueella ilmi tulleista tartunnoista on todettu Torniossa. Myös Haaparannalla tartuntojen määrä on ollut kasvussa.

Viranomaiset haluavat muistuttaa, että syyttely puolin ja toisin on turhaa tässä tilanteessa.

Tornion perusturvajohtajan Leena Karjalaisen mielestä on selvää, että koronatartuntoja on koko kaksoiskaupungin alueella.

– Ei voida syytellä kumpaakaan maata, onko se Suomen vai Ruotsin vika. Torniolaisilla ja haaparantalaisilla on sosiaalisia yhteyksiä ja he tapaavat toisiaan, ja käyvät esimerkiksi ravintoloissa yhdessä. On ihan päivänselvää, että tartuntoja sitten tulee, Karjalainen sanoo.

Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen on jo aiemmin todennut, että Tornion ja Haaparannan tartuntatapaukset liittyvät osittain toisiinsa. Syyttely on Ronkaisen mukaan turhaa.

– Mehän olemme käytännössä samaa kaupunkia. Meiltä on ansiokkaasti viety tartuntaa Haaparannalle, ja samoin sieltä on tullut tartuntoja tänne päin. Toisten syyttely on aivan turhaa tässä asiassa, Ronkainen tähdentää.

Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että Torniossa rajan yli kulkee arkipäivisin 10 000 henkilöä suuntaansa ja luku on pysynyt samanlaisena viimeksi kuluneen kuukauden ajan.

Tornion perusturvajohtaja Leena Karjalainen Tornion terveyskeskuksen etuoven edessä.
Tornion perusturvajohtajan Leena Karjalaisen mukaan on selvää, että tartuntoja on koko kaksoiskaupungin alueella.Juuso Stoor / Yle

Kaikkien tartuntojen lähteitä ei tunneta

Länsi-Pohjassa osa uusista tartunnoista on karanteenien sisältä, mutta joidenkin tartuntalähteitä ei vielä tiedetä.

Torniossa koronatilanne on Jukka Ronkaisen mukaan nyt todella vakava. Kaupungin kahden viikon ilmaantuvuusluku on 200 tapausta sataatuhatta asukasta kohden.

– Tämä on paisunut koko ajan. Nyt pitäisi viimeistään ihmisten muistaa käyttäytymissäännöt, millä mahdollisesti voisimme saada tätä ketjua pysähtymään ja katkeamaan, Ronkainen vetoaa.

Koko Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian kiihtymisvaiheessa. Ylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan sekä sairaalahoitoon että tehohoitoon on jouduttu turvautumaan.

– Määrät ovat vielä pieniä ja hallinnassa. Viime viikolla otettiin 1 089 testiä, joista 36 oli positiivisia, Taskila kertoo.

Vajaan 22 000 asukkaan Torniossa on tehty nyt lähes 500 karanteenipäätöstä.

– Tämä tarkoittaa sitä, että huomattava osa torniolaisista tai ainakin joku lähipiiristä on ollut jo karanteenissa tai tulee joutumaan karanteeniin, Ronkainen sanoo.

Nainen jonottamassa koronatestaukseen Tornion rajatarkastuspisteellä
Tornion koronatestauspisteet ovat paikoin ruuhkautuneet oireettomien hakeutuessa testiin. Arkistokuva.Antti Ullakko / Yle

Koronakuria testataan

Tuorein koronatartuntatapaus on Torniossa maanantailta Putaan koululta, minkä seurauksena yli sata henkeä asetettiin karanteeniin.

Terveysviranomaiset toivovat, että kaupunkilaiset saapuvat koronatesteihin vain oireisena, jotta testaus ei ruuhkautuisi. Harkinnassa on, että testipisteiden viikonlopun aukioloaikoja pidennetään, jos tilanne pahenee.

Viranomaiset uskovat kuitenkin, että tauti pysyy kurissa, jos ihmiset noudattavat heille annettuja ohjeita.

– Huolellinen käsihygienia, hyvä yskimistekniikka, turvavälit ja maski aina, kun käydään kodin ulkopuolella, perusturvajohtaja Leena Karjalainen kertaa ohjeita.

Suositus on, että isoja, yli 20 hengen kokoontumisia ei järjestettäisi ja että pysyttäisiin perhepiirissä. Karjalainen vetoaa myös karanteenisuosituksen puolesta.

– Kun asetetaan karanteeniin, niin siellä karanteenissä pysytään. Influenssarokote on syytä ottaa heille, joille kuuluu ottaa se, Karjalainen sanoo.

10.11. klo 9.42 korjattu virheellinen termi tarttuvuusluku ilmaantuvuusluvuksi.

Lue myös: Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi

Lue seuraavaksi