1. yle.fi
  2. Uutiset

Ähtärin eläinpuiston ja hotelli Mesikämmenen henkilökuntaa lomautetaan

Henkilökunta lomautetaan osittain keväälle saakka. Hotelli ja eläinpuisto ovat yleisölle auki normaalisti.

Ähtärin eläinpuisto
Ähtärin eläinpuiston Pandatalo eli päärakennus, johon aurinko paistaa. Taivaalla tummia pilviä.
Ähätrin eläinpuisto ja hotelli Mesikämmen palvelevat asiakkaita normaalisti lomautustenkin aikana.Antti Kettumäki / Yle

Ähtärin eläinpuiston ja hotelli Mesikämmenen henkilökunta lomautetaan osittain huhtikuun lopulle saakka. Yritykset työllistävät yhteensä 39 ihmistä. Lomautuksen perusteena ovat taloudelliset ja tuotannolliset syyt.

Maanantaina päättyneiden yt-neuvottelujen piirissä oli koko henkilökunta. Lomatuksilla säästöä lasketaan kertyvän reilut 300 000 euroa, lisäksi muilla toimenpiteillä on määrä päästä yhteensä 600 000 euron säästöihin.

Yritysten taloudellinen kehitys on koronan vuoksi johtanut tilanteeseen, jota ei ennalta voitu ennakoida. Tämän vuoksi yrityksissä neuvoteltiin myös henkilökuntaan kohdistuvista säästötoimenpiteistä.

Hotelli ja eläinpuisto palvelevat asiakkaita normaalisti lomautustenkin aikana.

Lue seuraavaksi