1. yle.fi
  2. Uutiset

Jyväskylän Tourujoen kunnostussuunnitelmat valmistuivat – Uusi video valottaa miten joki ja sen ympäristö muuttuisivat

Tourujoen kunnostusta on suunniteltu Jyväskylässä pitkään.

Jyväskylä
Havainnekuva Tourujokeen kunnostetusta Kankaan koskesta.
Jyväskylän kaupunki julkaisi havainnekuvia Tourujoen kunnostuksesta lokakuussa. Nyt suunnitelmista on valmistunut 3D-video.

Jyväskylässä Tourujoen kunnostussuunnitelmat ovat valmistuneet. Kaupunki on julkaissut suunnitelmista 3D-videon (siirryt toiseen palveluun) (jyvaskyla.fi). Videolla esitellään joen kunnostuksen pääkohdat Kankaan alueelta Palokkajärvelle.

Tourujoen kunnostuksen tavoitteena on vaelluskalojen nousun ja lisääntymisen mahdollistaminen joessa sekä alueen virkistyskäytön lisääminen.

Kaupungin suunnitelmisissa Tourujoen varteen Kankaan alueelle on tulossa muun muassa puistomainen oleskelualue ja jokivarsille uusia rantareittejä ja levähdyspaikkoja. Tarkoitus on rakentaa alueelle myös kaksi rantautumislaituria melojille.

Kaupunkirakennelautakunnan on määrä päättää Tourujoen kunnostuksen rahoituksesta joulukuussa.

Kaupunki odottaa vielä myös aluehallintoviraston päätöstä vesilakiin liittyvistä lupahakemuksista.

Kaupunki arvioi, että Tourujoen kunnostus maksaisi noin kuusi miljoonaa euroa. Jos hanke saa rajoituksen, eikä luvista valiteta, kunnostustyöt voisivat alkaa aikaisintaan kesällä 2021. Työ kestäisi kahdesta kolmeen vuotta.

Lue lisää:

Tältä Jyväskylän Tourujoki voisi tulevaisuudessa näyttää – joen kunnostussuunnitelmat valmistuvat loppusyksystä

Jyväskylässä Tourujoen kunnostus etenee – uusi koskiosuus rakennetaan Kankaan alueelle

Lue seuraavaksi