1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Australia

Kuivuus, korona ja Kiinan kauppakiistely piinaavat australialaisia viinitarhoja – perheyritys keksi selviytymiskeinoksi etätastingit

Kiina on hidastanut australialaistuotteiden tullauksia. Tyynenmeren talousjäteillä on meneillään useita kärhämiä.

Australia
Kuvassa on australialainen viinitila.
Swiftin perheen viinitarhalla kasvatetaan sekä puna että valkoviinituotantoon sopivia rypäleitä. Printhie Wines Australia

Australian keväässä matkataan kohti kesää. Viinitarhoilla valmistaudutaan jälleen uuteen satokauteen.

Australian viinintuotannolle, erityisesti pienille yrityksille, vuosi on ollut painajainen. Kuivuuden lietsomat pensaspalot vaurioittivat köynnöksiä marraskuusta tammikuulle. Kesken kireimmisimmän korjuun iski koronavirus.

Orangessa Uudessa Etelä-Walesissa puhelimeen vastaa Ed Swift,Printhie Wines-perheyrityksen osaomistaja.

– Koronavirus pysäytti bisneksen lähes tyystin. Suoramyynti lakkasi, ravintolat lopettivat ostot ja viinikellarit pistettiin kiinni kevään koronasulun ajaksi, selvittää Swift.

Savun haju turmeli rypäleitä

Vaikka tarhat säästyivät tulelta, korjattaviksi kypsyneisiin rypäleisiin tarttui sitkeiden pensaspalojen savun haju. Sato oli paikoin käyttökelvotonta.

Uuden maailman tärkeä tuottajavaltio syöksyi yhteen yli 250-vuotisen viinihistoriansa pahimmista kriiseistä. Alan messut ja tapahtumat, juhlat ja yritysten tilaisuudet loppuivat kokonaan.

Myös Swiftin perheyritys sulki kellarinovet. Australiassa on 2 600 viinitilaa, joista noin 700–800 oli pahimmillaan lopettamisuhan alla. Joukkokonkursseilta vältyttiin hallituksen myöntämien verohelpotusten ja tukipakettien avulla.

Kuvassa on australialainen viinitila.
Veljekset Ed ja Dave Swift ovat helpottuneita koronarajoitusten lieventymisestä. Printhie Wines Australia

Kotimaiset kävijät helpottavat ahdinkoa

Nyt COVID-19-epidemia on Australiassa helpottanut ja maan sisäisiä rajoituksia on poistettu pisimmillään lähes neljä kuukautta kestäneen sulun jälkeen. Silti talousvaikeuksissa on edelleen satoja tiloja. Alan työpaikkoja katosi yli 400 000. (siirryt toiseen palveluun)

Swiftin perheen köynnöstarha ja viinikellari sijaitsevat noin 250 kilometrin päässä Sydneystä. Australian suurimmassa kaupungissa on vajaat 4,5 miljoonaa asukasta. Uusi Etelä-Wales on muutoinkin maan väestörikkain osavaltio.

– Sijainti on meidän onnemme. Kun osavaltiot sulkivat rajojaan ja niiden väliset lennot ja liikenne vähenivät, matkailijoita alkoi tulla osavaltion sisältä. Sydneystä on tänne muutaman tunnin ajomatka, sopiva viikonloppureissu, selvittää Ed Swift.

Ulkomaiset matkailijat sen sijaan pysyvät poissa vielä jonkin aikaa. Australia on padonnut epidemiaa sulkemalla rajat turismilta.

Niinpä suosituilla viinimatkailuseuduilla, Barossan, Yarran, Coonawarran ja Hunter Valleyn alueilla on autiota ulkomaisten viini- ja ruokamatkailijoiden kaikottua.

Asiakkaat ja työntekijä juhlivat koronasulun loppumista ruokaravintolassa Melbournessa.
Melbournen asukkaat juhlistivat helpottuneina rajoitusten lieventämistä 28. lokakuuta. James Ross / E¤PA

Myös viinintuottajien Australian Grape & Wine -etujärjestön pääjohtaja Tony Battaglene panee toivonsa kotimaiseen matkailuun. Australiassa on 25 miljoonaa asukasta ja ostovoimaa.

– Paikoin viinitarhoilla on ollut jopa ennätysvilkasta, Battaglione kertoo puhelinhaastattelussa Brisbanesta.

Rajasulku voi estää kausityövoiman tulon

Seuraava ongelma ratkottavaksi on lähestyvä työvoimapula.

– Täällä on tarvittu kausityövoiman ja ulkomaisten reppureissaajien apua. Jos tilanne pahenee jälleen ja Australia pysyy suljettuna, työlupia ei saada kuntoon, tuskailee Ed Swift.

Pääjohtaja Tony Battaglionen mukaan kausityöntekijöitä tulee esimerkiksi Suomesta, Kambodžasta ja Tyynenmeren saarilta. Heidän tuloaan järjestellään kiireellä. .

– Toisaalta maassa on paljon viinikellareiden työntekijöitä Euroopasta ja Etelä-Amerikasta. Myös ravintola-alalta on kadonnut työpaikkoja, joten ehkä sieltä löytyy halukkaita koulutettavaksi, pohdiskelee pääjohtaja Battaglene.

Swiftin viinitarhan ahdinkoa on helpottanut Ed Swiftin mukaan uskollinen asiakaskunta. Ostajat tekivät ja tekevät tilauksia netissä.

– Jokaisessa mustassakin pilvessä on hopeareunus. Verkkokauppa on kasvanut ja tullut jäädäkseen myös kotimaiseen viinibisnekseen.

Etämaisteluun tunkua

Koronakauden hiljaisuudessa Ed Swift kehitti David-veljensä kanssa viinien etämaistelukonseptin. Asiakkaat tilasivat kotiinsa kuuden pikkupullon erän viinejä, joista sitten keskusteltiin valmistajien kanssa netissä.

Pääsiäisenä aloitetusta perjantaitastingista tuli suosittu sulkuajan harrastus. Idea ei ole uusi, mutta pitkien etäisyyksien maassa toimiva.

– Jouduimme lyhentämään yksien maistajaisten keston puoleen tuntiin, sillä aikaa ei olisi muuten riittänyt kaikille. Etätasting oli keino muistuttaa asiakkaitamme olemassaolostamme, selvittää Ed Swift.

Etätastingia jatketaan satunnaisesti, firmojen tilaisuuksissa tai lahjoina.

Swiftin perheyrityksen pääasiallinen markkina on kotimaassa, mutta viiniä toimitetaan myös vientiin muun muassa Indonesiaan, Kanadaan ja jopa Tanskaan.

Australialaisviinejä myydään 119 maassa. Tuotannosta menee vientiin noin 63 prosenttia, kertoo alaa seuraava Beverage Daily -julkaisu (siirryt toiseen palveluun).

Kiina syyttää hintojen polkemisesta

Tärkeimmät vientimaat ovat Kiina, Yhdysvallat ja Britannia. Kiinaan viedään noin viidennes koko viinisadosta ja viennin arvo on yli miljardi euroa vuodessa. Myös Kiinan vienti tyrehtyi koronaan keväällä.

Kuvassa on australialainen viinitila.
Australian viinituotannosta yli 60 prosenttia menee vientiin. Printhie Wines -yhtiön viinitarha Orangessa Uudessa Etelä-Walesissa. Printhie Wines Australia

Koronarajoitusten helpottamisen jälkeen vienti Kiinaan on jälleen virkistynyt. (siirryt toiseen palveluun) Aivan kuin kuluvan vuoden vitsauksissa ei olisi ollut tarpeeksi, australialaistuottajat kuulivat marraskuun alussa jälleen huonoja uutisia.

– Välittäjämme kertoi, että australialaisviinejä ei voi viedä Kiinaan. Kiellon kattavuutta yritetään selvitellä, kertoo Ed Swift.

Viinit happanevat ja hummerit mätänevät tullissa

Orangen pienyrittäjät näyttävät joutuneen Australian ja Kiinan uusimman kauppakiistan pyörteisiin. Australialainen ABC-yhtiö kertoi (siirryt toiseen palveluun), että Kiinan tulli ei päästä normaaliajassa australialaisvälittäjien tuotteita läpi tullista.

Viinin lisäksi jarrutetaan muun muassa merenelävien, sokerin, kuparin, ohran, puun, villan ja kivihiilen tulliselvityksiä.

Aiemmin Kiinan kauppaministeriö on arvostellut Australian hintapolitiikkaan. Kiinan mukaan Australiassa poljetaan rypäleiden ohella myös hintoja ja myydään tuotteita kotimaahan halvemmalla.

Australian Grape & Wine -järjestön pääjohtaja Tony Battaglene toivoo, että kyse on tilapäisistä häiriöistä.

– Kiina on tärkeä markkina-alue. Siellä suositaan erityisesti punaviiniä. Kiinalaiset ovat myös hyviä asiakkaita siinäkin mielessä, että laatuviineistä ollaan myös valmiita maksamaan, selvittää pääjohtaja Battaglene.

Kiinan ja Australian vilkasta kauppaa selittää sijainnin lisäksi myös Australian suuri kiinalaistaustainen väestö. Kauppasuhteet ovat perinteisesti vahvat.

Sää suosinut uuden sadon kypsymistä

Vastoinkäymisistä huolimatta australialaistuottaja jaksaa uskoa tulevaisuuteen.

– Australiassa viininviljelyä ja -valmistusta opiskellaan yliopistoissa. Koulutus on korkeatasoista. Se näkyy muun muassa siinä, että väärennöksiä on erittäin vähän, viiniyrittäjä Ed Swift kertoo.

Australia on sekä viinin että oluen maa. Kumpaa viinitarhuri itse suosii?

– Vanhan sananlaskun mukaan viinin valmistamisessa kuluu paljon olutta. Intohimolla tätä tehdään. On tiedettävä, mitä kasvattaa, päättää Ed Swift.

Vuodet eivät ole veljeksiä, viljelijöiden onneksi. Tänä keväänä sadetta on tullut sopivasti ja aurinko on kypsyttämässä sadon paikoin jopa erinomaiseksi.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

BBC: China launches second Australian wine probe amid tensions (siirryt toiseen palveluun)

Melbournessa helpotettiin koronasulkua ja juhlistettiin alkuviikon "tuplamunkkia": Ei uusia tartuntoja kahteen päivään _ _

Lue seuraavaksi