1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joukkoliikenne

Tiedätkö, kuka väistää ja ketä? Tampereen ratikka ajaa ensi kertaa keskustaan

Tampereen ratikan koeajot ulottuvat ensimmäisen kerran kaupungin keskustaan ja pääkatu Hämeenkadulle.

joukkoliikenne
Tampereen ratikka Hervannan varikolla.
Ratikka kulkee Tampereen Hämeenkadulla ensin kävelyvauhtia. Antti Eintola / Yle

Sunnuntaina on historiallinen hetki, kun Tampereen ratikan koeajot ulottuvat ensimmäisen kerran kaupungin keskustaan ja pääkatu Hämeenkadulle. Ratikalla ajetaan samalla ensimmäistä kertaa päätepysäkki Pyynikintorille asti.

Tämä tietää myös sitä, että Tampereella liikkuvien pitää kerrata liikennesäännöt. Tampereen Raitiotie Oy:n projekti-insinööri Niina Uolamo muistuttaa liikenneturvallisuudesta.

– Kaduilla on sekä raitiotien ylityspaikkoja että suojateitä, joissa on eroja väistämisvelvollisuuksien osalta.

Suojateillä, jotka sekä Hämeenkadulla että Pirkankadulla ovat pääosin valo-ohjattuja, ratikka ja autoliikenne ovat väistämisvelvollisia. Raitiotien ylityspaikoilla, jotka monet sijaitsevat entisten suojateiden kohdilla, ei uudessa tilanteessa ole suojatien merkintöjä. Näillä ylityspaikoilla jalankulkija ja pyöräilijä ovat väistämisvelvollisia.

Lisää tietoa liikennesäännöistä löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Liikennöinti alkaa ensi vuonna

Hämeenkadulla ja Pirkankadulla liikutaan ensin hitaalla, noin viiden kilometrin tuntinopeudella, ja paikalla on liikenteenohjaajia. Liikenteenohjaajien opastuksen päätyttyä alueella noudatetaan raitiotiealueen liikennesääntöjä ja valo-opasteita.

Sunnuntain koeajot tehdään kello 10–14, muina päivinä koeajoja pyritään tekemään kello 9–15. Koeajot keskustassa jatkuvat 27. marraskuuta saakka. Testejä tehdään myös kahdella vaunulla yhtä aikaa. Silloin liikennettä saatetaan joutua pysäyttämään välillä.

Sunnuntain koeajojen aikana keskustan bussiliikenne on osittain kiertoreiteillä ja Hämeenkadun bussipysäkit sen aikaa pois käytöstä.

Ratikalla ajetaan aluksi kävelyvauhdilla ja nopeutta lisätään asteittain. Hämeenkadulla enimmäisnopeus on 20 kilometriä tunnissa ja Pirkankadulla 40 kilometriä tunnissa.

Raitiotien kunnossapitotöitä tehdään niin päivällä kuin yölläkin. Yöllä tehdään ne työt, joissa oltaisiin päivällä liikenteen tiellä. Painepesusta ja kiskojen hiomisesta voi syntyä melua.

Tampereen ratikan varsinainen liikennöinti alkaa 9. elokuuta 2021.

Lue lisää:

Uusi laki muutti myös ratikan punaisia valoja: Osaatko toimia risteyksessä?

Tampereen ensimmäisen ratikan voi nähdä tällä viikolla: tamperelaisia kehotetaan lukemaan säännöt, koska liikenneympyrä oli osalle liian vaikea

Tampereelle saapuu historiallinen erikoiskuljetus, jota osa vihaa ja osa odottaa vimmatusti: Lajinsa ensimmäinen ratikka pysyy aluksi piilossa

VR alkaa liikennöidä Tampereen ratikkaa: sopimuksen arvo 7 miljoonaa euroa vuodessa, 50–100 uutta työpaikkaa

Lue seuraavaksi