1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Laukaa

Poikkeuksellinen rakennusurakka alkaa Laukaassa – Kuhankosken uusi vesivoimala valmistuu vuonna 2023

Nykyinen voimalaitos jää toimimaan varavoimalana uuden rakennuksen rinnalle.

Laukaa
Kuhankosken voimala.
Kuhankosken vesivoimalaitos aloitti toimintansa jo 1920-luvulla. Nykyinen voimalaitos on tekniikaltaan tullut tiensä päähän. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Laukaassa Kuhankosken uuden vesivoimalaitoksen rakentaminen alkaa marraskuun aikana, kertoo Koskienergia Oy.

Urakka käynnistyy nykyisen voimalaitoksen läheisyydessä kalliotöillä sekä avolouhinnoilla ja jatkuu vuodenvaihteen jälkeen tunnelilouhinnoilla.

Varsinaiset voimalaitoksen rakennustyöt alkavat ensi kesänä. Uusi voimalaitos on määrä ottaa käyttöön alkuvuodesta 2023.

Nykyinen voimalaitos jää toimimaan varavoimalana uuden voimalaitoksen rinnalle.

Voimalaitoksen rakennuttaa Koskienergia Oy. Pääurakoitsija on SRV Infra. Urakkaan kuuluvat osittain tunnelissa kulkeva kanava, uusi koneasema ja kalatien rakentaminen.

Uuteen koneasemaan tulee kaksi turbiinia ja kaksi generaattoria. Uusi koneasema tulee vanhan koneaseman viereen, ja siihen ohjataan vesi sata metriä pitkän tunnelin kautta.

SRV:n mukaan kokonaisia uusia vesivoimalaitoksia ei ole Suomessa rakennettu tässä mittakaavassa vuosikymmeniin. Uusi voimalaitos tuottaa energiaa noin 40 prosenttia aiempaa enemmän.

Ympäristöjärjestöt ovat valittaneet hankkeesta, mutta korkein hallinto-oikeus ei Koskienergian mukaan myöntänyt viime kesänä tekemässään päätöksessä järjestöille enää valituslupaa.

Lue seuraavaksi