1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Huawei

Yle kävi Huawein päämajassa Kiinan Piilaaksossa kysymässä, miten 5G-jätti suhtautuu sitä kohtaan kasvavaan epäluuloon Euroopassa

Huawei kritisoi Ruotsin päätöstä sulkea se verkkomarkkinoilta. Yhtiön mukaan Kiinan hallituksella ei ole edes oikeutta vaatia siltä tietoja.

Huawei
Vanhan Euroopan mallin mukaan rakennettua kampusta.
Huawein pääkampus Dongguanissa Etelä-Kiinassa on vanhan Euroopan pienoismalli.Kirsi Crowley / Yle

Komeat linnantornit, neitseelliset patsaat, ranskalaiskahvilat ja kivitalojen reunustamat mukulakivikadut ovat tuhansien Huawein työntekijöiden työympäristö Etelä-Kiinan Dongguanissa.

Huawein kampus on hulppea, isolla rahalla rakennettu vanhan Euroopan pienoismalli.

Ylen käydessä alueella, matkan varteen osuu Heidelbergin yliopiston alueen pienoismaisema. Istahdamme kahvilaan, jossa IT-työntekijät keskustelevat pienissä ryhmissä.

Tuhansien kilometrien päässä todellisessa Euroopassa epäluulo Huaweita kohtaan kasvaa.

Vanhan Heidelbergin mallin mukaan rakennettua katua
Huawein pääkampukselta Etelä-Kiinassa löytyy muun muassa Heidelbergiä muistuttava alue. Kampuksella työskentelee tuhansia R&D-työntekijöitä.Kirsi Crowley / Yle

Ruotsi on yksi monista Euroopan maista, jotka ovat hylkäämässä 5G-jätin laitetoimittajiensa joukosta, kun uutta verkkoa rakennetaan.

– Olemme pettyneitä, kommentoi Huawein viestintäjohtaja Joe Kelly Ruotsin päätöstä kieltää Huawein laitteiden käyttö 5G-verkossa.

Eurooppa on Huaweille tärkeä markkina. Sen osuus on noin kolmannes yhtiön myynnistä.

Huawei näkee kieltopäätökset poliittiseksi peliksi, jossa Yhdysvallat käyttää yritystä pelinappulana Kiinaa vastaan. Yhdysvallat on kieltänyt amerikkalaisten komponenttien ja mikrosirujen viennin Huaweille osana kauppa- ja teknologiasotaa.

– Euroopan veronmaksajat ja asiakkaat joutuvat Yhdysvaltain ulkopolitiikan maksajiksi, Kelly sanoo.

Joe Kelly
Huawein viestintäjohtaja Joe Kelly syyttää Yhdysvaltoja Euroopassa kasvavasta epäluulosta Huaweita kohtaan. Kirsi Crowley / Yle

Ruotsi ei ole ensimmäinen maa, joka kielsi Huawein osallistumisen sen 5G-verkkoon. Britannia päätti heinäkuussa (siirryt toiseen palveluun), että operaattorien täytyy poistaa Huawein 5G-laitteet vuoteen 2027 mennessä.

Yksi merkittävä syy Britannian päätökseen oli Yhdysvaltain Huaweita koskeva teknologian vientikielto. Huawei on ollut riippuvainen Yhdysvaltain komponenteista tuotannossaan.

Joe Kelly sanoo, että tämä päätös maksaa Britannialle aikaa ja kymmenien miljardien eurojen arvosta rahaa.

– Britannia sanoi kieltävänsä Huawein. Se on myös sanonut tutkineensa lähdekoodejamme vuosia, mutta ei ole löytänyt todisteita takaporteista, Kelly sanoo.

Huawei vakuuttaa läpinäkyvyyttään

Tapaan Kellyn Huawein kynttiläkruunujen koristamassa kartanomaisessa rakennuksessa, jossa vieraat otetaan vastaan. Japanilaisen arkkitehdin Shenzheniin, Kiinan piilaaksoon, suunnittelema Euroopan historian aatelinen loisto pylväineen ja marmorilattioineen on kuin elokuvista.

Kellyn mukaan 5G:tä on oikeasti turvallista käyttää. Hän sanoo, että yhtiö on läpinäkyvämpi kuin muut valmistajat laitteidensa ominaisuuksien ja turvallisuuden suhteen. Epäluulojen takia se on avannut teknologiansa tarkastelun kohteeksi. Kaikki komponentit voidaan jäljittää alkuperäislähteelle, Kelly sanoo.

Italia kielsi teleoperaattoriaan valitsemasta Hauweita laitetoimittajaksi. Viro on kieltämässä Huawei-yhteistyötä. Huawei on haastanut Puolaa ja Romaniaa niiden päätöksestä sulkea Huawei ulos. Useat maat Euroopassa pohtivat Huawein roolia.

– Laitteitamme on paljon Ruotsissa, Suomessa ja Euroopassa. Suomessa joka viides älypuhelin on Huawein valmistama, Joe Kelly sanoo.

Erävoitto Ruotsissa

Huawei on haastanut Ruotsin päätöksen kieltää yhtiön laitteet maan 5G-verkossa ja on saanut jo erävoiton.

Ruotsin hallinto-oikeus päätti keskeyttää osittain Ruotsin viestintäviranomaisen PTS:n päätöksen toimeenpanon. Ruotsi joutui lykkäämään tämän takia taajuushuutokauppaansa.

Yhtiön suomalainen kyberturvallisuusjohtaja Mika Lauhde lyttää Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon selonteon, joka johti Huawein kieltämiseen.

– Ainoa, mitä niissä papereissa lukee on periaatteessa se, että Kiina on paha ja sen takia emme halua, että Huawei toimii Ruotsissa, Mika Lauhde kuvaa Ylelle puhelimitse.

Mika Lauhde
Huawein kyberturvallisuusjohtaja Mika Lauhde on tutkinut Ruotsin turvallisuuspoliisin selonteon eikä löydä sieltä konkreettisia todisteita Huaweita vastaan. Kirsi Crowley / YleKirsi Crowley / Yle

Lauhde on jo tavannut Ruotsin viestintäviranomaisen PTS:n ja odottaa pääsyä Säpon puheille. Lauhteen mukaan Säpo käveli viestintäviranomaisen yli.

PTS sanoo, että sillä ei ole mitään tekemistä päätöksen kanssa. Käsky tuli suoraan Säpolta ja Ruotsin puolustusvoimilta, Lauhde kertoo.

Lauhteen mukaan tämä rikkoo lakia, koska PTS on joutunut alistumaan turvallisuuspalvelun käskyyn.

Lauhde myös katsoo, että Ruotsi estää päätöksellään myös kaikkien muiden kuin ruotsalaisvalmistajan pääsyn markkinoille. Lauhteen mukaan päätös estäisi myös Nokian pääsyn Ruotsiin verkkotoimittajaksi.

Näin Ruotsi rikkoisi myös EU:n kilpailulainsäädäntöä markkinoille pääsystä. Ruotsi rikkoo Huawein mukaan myös Kiinan ja Ruotsin investointisuojasopimusta.

Lauhteen mukaan päätös vaikuttaa rajusti koko Ruotsin teleoperaattorimarkkinaa. Se suosii Ruotsin valtion omistamaa teleoperaattoria, koska kaupallisilla operaattorilla on Huawein infraa, hän väittää.

Lauhde sanoo, että Huawein teknologiaa käyttävät kaupalliset operaattorit ovat edistyneet paljon pidemmälle 5G-valmisteluissaan. Niiden tukiasemat ovat pystyssä ja niitä testataan jo.

Hän ennustaa, että 5G:hen siirtyminen Ruotsissa hidastuu ellei pysähdy. Huawein laitteita käyttäneet operaattorit taas uhkaavat menettää rahaa.

– Kuka maksaa investoinnit, joita operaattorit ovat tehneet, hän kysyy.

Shenzhenin palatsimaisessa salissa istuva Joe Kelly sanoo, että yhtiötä pyydetään nyt todistamaan syyttömyytensä ilman mitään todisteita syyllisyydestä.

– 5G on kuitenkin vasta alussa Euroopassa. Jotkut maat eivät ole vielä edes julkistaneet taajuuksiaan. Tämä on pitkän tähtäimen peliä, Kelly sanoo.

Ihmisiä Huawein myymälässä
Huawein seuraavan huippupuhelinmallin julkaisuun saattaa kulua pitkä aika Yhdysvaltain teknologiavientikiellon takia. Perusmallien tekeminen jatkuu.Kirsi Crowley / Yle

Huawei-kiistan ytimessä on Yhdysvaltain näkemys siitä, että Huawei on turvallisuusriski. Yhdysvaltain mukaan yhtiö joutuisi toimittamaan tietoja Kiinalle, koska Kiinan kansallisen turvallisuuden laki velvoittaa yrityksiä siihen. Se epäilee Huawein teknologiassa olevan takaportteja, joiden kautta yhtiö pystyisi vakoilemaan Kiinalle.

Työntekijätkin omistajia ammattiliiton kautta

Huawein mukaan se ei ole kiinalainen vaan Kiinasta johdettu yhtiö. Meidät viedään kansioiden äärelle huoneeseen, jonne moni toimittaja ei ole päässyt.

Vastassa on Huawein hallituksen pääsihteeri Jiang Xisheng esikuntineen. Hän vie meidät viileään vitivalkoiseen arkistohuoneeseen. Avustaja veivaa yhden pitkistä siirtohyllyriveistä auki.

Jiang Xisheng esittelee hyllyltä nostettua kansiota.

– Täällä on kaikki tieto siitä, paljonko osakkeita kullakin työntekijällä on, hän näyttää kansiosta paljastuvaa paperipinoa.

Huawei sanoo olevansa yksityinen yhtiö, jonka omistavat yhtiön työntekijät yhdessä Huawein perustajan ja toimitusjohtajan Ren Zhengfein kanssa. Työntekijät omistavat osakkeet ammattiliiton kautta. Joka vuosi työntekijöille maksetaan osinkoa. Työntekijän erotessa tai kuollessa osakkeet palautuvat yhtiölle.

Yhdysvaltain mukaan Huawei on käytännössä valtion yhtiö. Ammattiliitot ovat maan kommunistisen puolueen alaisuudessa.

Jiang Xisheng kiistää Yhdysvaltain väitteet tietojen toimittamisesta Kiinan valtiolle.

– Kiinan kansallisen turvallisuuden laki ei anna hallituksellemme oikeutta pyytää Huaweita toimittamaan sille tietoa. Tiedustelun suhteen ei ole minkäänlaista todistetta siitä, että Huawei käyttäisi takaovia tai väärinkäyttäisi tietoa. Sellaista todistetta ei ole olemassa, Jiang Xisheng sanoo.

Yhtiön kasvu kärsii jo

Yhdyavaltain teknologian vientikielto vaikuttaa jo yhtiöön. Sen kasvu vuoden kolmanneksella neljänneksellä putosi jyrkästi alkuvuodesta ja paineet näkyvät myös kännykkämarkkinoilla.

– Vientikielto aiheuttaa paineita. Uusin puhelimemme Mate 40 saattaa olla viimeinen huippupuhelin, jota näemme vähään aikaan, Jiang enteilee.

Hän uskoo, että Huaweita lyödään, koske se on edellä muita. Yhdysvaltain teknologiavientikiellon takia Ericsson on kirinyt (siirryt toiseen palveluun) ja ohittanutkin Huawein 5G.-toimittajana.

Valkoinen vanhanaikaiseen tyyliin rakennettu kivitalo.
Huawei ottaa vieraat vastaan Shenzhenissä palatsimaisissa toimitiloissa. Kirsi Crowley / Yle

Shenzenissä 5G-verkko on jo arkea. Kiinan mukaan maassa on jo noin 700 000 5G-tukiasemaa.

Jiang uskoo Kiinan kykyyn kehittää mikrosiruja itse pitkällä tähtäimellä. Kiina on uhonnut pyrkivänsä teknologiassa omavaraiseksi Yhdysvaltain politiikan takia.

Jiang uskoo myös, että päätökset muuttuvat ajan myötä.

– Poliittisilla päätöksillä on aina parasta ennen -päivämäärä, vai mitä, hän kysyy.

Jutussa haastateltu Huawein kansainvälinen viestintäjohtaja Joe Kelly menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen ennen jutun julkaisemista.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 11.11. klo 23:een asti.

Lue myös: "Kiina on kuin anakonda kattokruunussa" – kysyimme tutkijalta ja turvallisuuspoliisilta kiistelyn kohteena olevasta Ruotsin 5G-päätöksestä

Lue seuraavaksi