1. yle.fi
  2. Uutiset

Taas uusi käänne ammattiliittojen ja Oulun väleissä: Kaupunki jakoi lahjakortteja työntekijöille, jotka eivät osallistuneet syksyn lakkoihin

Jytyn pääluottamusmies kertoo saaneensa työantajan jakamista lahjakorteista lukuisia yhteydenottoja.

Oulu
Oulun konsernihallinnon julkisivulla oleva kyltti Isokatu 9:ssä.
Oulun kaupunki ja ammattiliitot ovat kiistelleet syksyn ajan henkilöstön ulkoistamissuunitelmista. Risto Degerman / Yle

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn mukaan Oulun kaupunki on jakanut syksyn aikana lahjakortteja työntekijöille, jotka eivät ole osallistuneet ammattiliittojen työtaistelutoimiin.

Ammattiliittojen mukaan Oulu syrjii näin toimiessaan lakossa olleita työntekijöitään ja yrittää murtaa lakko-oikeutta lahjakorteilla.

JHL ja Jyty ovat olleet kahteen otteeseen lakossa syksyn aikana. Liitot ovat vastustaneet Oulun kaupungin aietta ulkoistaa Tila-palvelujen henkilöstöä.

Oulun kaupungin Jytyn pääluottamusmies Kim Ahonen kertoo saaneensa työantajan jakamista lahjakorteista lukuisia yhteydenottoja.

– "Kiitos kun olit töissä" on ollut saatesanoina jäsenistön mukaan. Ymmärrän kyllä, että henkilökuntaa palkitaan silloin, kun se on asianmukaista ja tarpeellista, mutta ei tällaisen lakkotoimenpiteen aikana tai sen jälkeen. Jos palkitaan niitä, jotka ovat olleet lakon aikana töissä, se ei ole hyvästä työsuorituksesta palkitsemista, vaan siinä on aivan eri ajatukset takana.

Oulun kaupungin henkilöstöjohtaja Ville Urposen mukaan asia tullaan selvittämään.

– Ei ole työnantajan ohjeistama tapa huomioida työntekijöitä tuossa tilantessa tuolla tavalla. Jos semmoista on tapahtunut, se on yksittäisten esimiesten toimintaa. Selvitämme missä tätä on tapahtunut, ja jos pystymme esimiehet paikallistamaan, käymme keskustelun asiasta.

Urponen kertoo, että kaupunki muistaa työntekijöitään lahjakorteilla yleensä merkkipäivänä.

JHL ja Jyty ovat olleet kahteen otteeseen lakossa syksyn aikana vastustaessaan Oulun kaupungin aietta ulkoistaa Tila-palvelujen henkilöstöä.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi