1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kotihoidon tuki

Lasten kotihoidontuki heikkenee Helsingissä, 900 miljoonaa euroa esimerkiksi koulujen ja metroasemien kunnostamiseen – budjetista päästy sopuun

Helsingin suurten poliittisten ryhmien, kokoomuksen, vihreiden ja sosiaalidemokraattien neuvottelijat pääsivät yhteisymmärrykseen talousarvion keskeisestä sisällöstä.

kotihoidon tuki
lapsi makaa lattialla peitonpäällä
Kotihoidontuen Helsinki-lisää on maksettu kahteen ikävuoteen saakka, mutta jatkossa sen saisi yhteen ikävuoteen asti.Antti Kolppo / Yle

Helsingin poliittiset päättäjät eivät ole lyömässä massiivisia leikkauslistoja pöytään, vaikka korona on kolhinut kaupungin taloutta. Lasten kotihoidontukea aiotaan kuitenkin heikentää, mutta sitäkään ei olla poistamassa kokonaan.

Nykyisellään kotihoidontuen Helsinki-lisää maksetaan lasta kotona hoitavalle vanhemmalle lapsen kahteen ikävuoteen saakka, mutta jatkossa sen saisi yhteen ikävuoteen asti. Tuen taso säilyy kuitenkin entisellään.

Lapsiperheet ovat pitäneet Helsinki-lisää tärkeänä, koska jo heikennykset voivat merkitä monissa perheissä sitä, että lapsi on laitettava aiottua pienempänä päivähoitoon, kun vanhempainraha loppuu.

Helsinki on siis maksanut kuntalisää Kelan maksaman kotihoidontuen päälle. Alle 1,5-vuotiailta lisä on ollut 264 euroa kuukaudessa ja 1,5–2-vuotiailta 218 euroa.

Maan hallitus puolestaan päätti omassa budjettiriihessään varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta. Varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen käytetään valtion budjetissa 70 miljoonaa euroa.

Tämän arvioidaan lisäävän työllisyyttä jonkin verran, koska se kasvattaisi työnteon kannattavuutta lapsiperheissä.

SDP:n Heinäluoma: Palvelujen turvaaminen ensisijaista

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma sanoo, että palvelujen ja työllisyyden turvaamiseen tähtäävät toimet ovat nyt erittäin tärkeitä ja niihin on budjettisovussa haluttu panostaa.

Hänen mukaansa niin kutsuttu elvyttävä budjetti pitää sisällään merkittäviä lisäyksiä sekä käyttömenoihin että investointeihin.

– Palvelujen turvaaminen ja työllisyys ovat nyt aivan ensisijaisia asioita, Heinäluoma sanoo.

Myös vihreiden valtuustoryhmän puhenjohtaja Reetta Vanhanen korostaa palvelujen turvaamista ja joukkoliikennehankkeiden nopeaa toteuttamista.

Helsingin suurten poliittisten ryhmien, kokoomuksen, vihreiden ja sosiaalidemokraattien neuvottelijat ovat siis päässeet sopuun talousarvion keskeisestä sisällöstä. Mukana budjetin hyväksyneessä enemmistössä on myös RKP.

Budjettisopu sisältää noin 900 miljoonan euron investointiohjelman, jolla korjataan esimerkiksi kouluja ja kunnostetaan metroasemia. Ensi vuoden talousarviossa käyttömenojen ennakoidaan kasvavan 3–4 prosenttia.

Vihreiden Vanhanen toteaa, että budjettineuvottelijat ovat tehneet kovasti töitä sen eteen, että kasvatuksen, koulutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä työllisyyden panostukset olisivat mahdollisimman toimivat myös koronan kurjistamassa taloustilanteessa.

Heinäluoman mukaan budjettisopu varmistaa myös sen, ettei Helsinki leikkaa ensi vuonna kaupungin työntekijöiden palkoista. Pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) budjettiesitykseen kuului työntekijöiden tulospalkkiojärjestelmästä luopuminen, mutta ryhmien neuvotteluissa päätettiin toisin.

Vasemmistoliitto pettyi pahasti ja käveli ulos neuvotteluista

Vasemmistoliitto kertoo jättäneensä leikin kesken ja kävelleensä ulos budjettineuvotteluista. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki sanoo, että ryhmä pettyi ratkaisuihin, joilla pormestari Jan Vapaavuorenbudjettiesitykseen haettiin lievennyksiä.

– Esitys ei ollut mielestämme muuttumassa riittävästi.

Vuorjoen mukaan vasemmistoliitto pyrki saamaan ratkaisua, jolla olisi peruttu muun muassa kasvatukseen ja koulutukseen esitettyjä leikkauksia sekä huomioitu paremmin koronapandemian vaikutukset lastensuojeluun ja vammaispalvelujen alibudjetointi.

Vastaavia tavoitteita koulutuksen ja sosiaali- ja terveystoimen määrärahojen kasvattamiseen oli muillakin ryhmillä. SDP:n Eveliina Heinäluoman mukaan niitä myös tehtiin.

Kokoomus: mistään leikkaavasta budjetista ei voi puhua

Kokoomuksen ryhmäjohtajan Daniel Sazonovin mukaan lisäpanostukset sekä käyttömenohin että investointeihin ovat kasvamassa merkittävästi, joten hänen mielestään mistään leikkavasta budjetista ei voi puhua.

Toisin kuin monet muut kaupungit Helsinki ei ole tälläkään budjettikierroksella nostamassa tuloveroa tai kiinteistöveroa. Tällä on merkitystä palkasta käteen jäävään summaan ja esimerkiksi asumiskustannuksiin.

Neuvotteluista ulos lähtenyt vasemmistoliitto katsoo, että esillä olleet budjettilinjaukset merkitsevät koululuokkien ryhmäkokojen kasvattamista. Heinäluoman mukaan mitään päätöksiä koululuokkien ryhmäkokojen kasvattamisesta ei ole tehty.

Talousarvioesitys menee seuraavaksi valtuustoryhmien käsiteltäväksi ja se hyväksyttäneen Helsingin kaupunginvaltuustossa kahden viikon kuluttua. Verojen osalta päätökset tehdään jo tänä iltana.

Voit keskustella aiheesta 12.11.2020 kello 23:een saakka.

Lue myös:

Kuntien talouskurimus jatkuu – Helsinki on aivan omassa sarjassaan, muut isot kaupungit miinuksella (2020)

Pormestarin budjettiesitys: Helsingin veroprosentti pysyy ennallaan – investoinnit kasvavat ensi vuonna huimasti (2019)

Kauramaitoa päiväkoteihin ja kouluihin, puistoihin lisää puita – helsinkiläiset päättivät, miten kaupungin miljoonat käytetään (2019)

Kaupunginhallitus esittää lähes 40 miljoonan euron lisäpottia talousarvioon – Helsinki varautuu koululaisten ja ikäihmisten määrän ripeään kasvuun (2019)

Mitä Jan Vapaavuori aikoo tehdä Helsingin miljoonilla? Tässä keskeiset tärpit pormestarin budjettiesityksestä (2018)

Lue seuraavaksi