1. yle.fi
  2. Uutiset

Sunny Car Centerin Ritaluoma: Hämeenlinnan johdon uhkaukset romuttivat kaupungin yhtiön sijoituksen autokauppaan

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo pitää Ritaluoman väitteitä täysin perättöminä.

Sunny Car Center
Scc kaupungin saatavat oikeudenkäynti
Kanta-Hämeen käräjäoikeus pohtii viimeisintä Sunny Car Centerin kiistaa vähintään kolme pävää. Ville Välimäki / Yle

Kanta-Hämeen käräjäoikeus pohtii lähipäivät sitä, pitääkö Hämeenlinnan kaupungin omistaman yhtiön palauttaa noin 320 000 euroa korkoineen Sunny Car Centerin konkurssipesälle. Pesän edustaja, julkisselvittäjä Jorma Tuomaala katsoo, että kaupungin yhtiö Kantolan Kiinteistöt osti autokauppayhtiön osakkeita.

Sunny Car Center palautti myöhemmin osakerahat takaisin Kantolan Kiinteistölle.

– Kovan painostuksen ja uhkausten vuoksi, kertoi SCC:n toimitusjohtaja ja suuromistaja Marku Ritaluoma oikeuden istunnossa tiistaina.

Konkurssipesän mukaan Kantolan Kiinteistölle palautetut rahat kuuluvat pesälle. Pesä vetoaa asiassa osakeyhtiölakiin.

Kaupungin yhtiön edustajat katsovat, että kyse ei ollut osakeannista, vaan sopimuksesta ja velasta. Siihen pitää siis soveltaa sopimuslainsäädäntöä, eikä rahoja tarvitse palauttaa konkurssipesälle.

Ritaluoma julkisselvittäjän rinnalla

Oikeudessa videon välityksellä USA:sta kuultu Markku Ritaluoma tukee tässä oikeudenkäynnissä julkisselvittäjän vaatimuksia. Ritaluoman mukaan kyse oli selvästä osakekaupasta.

Markku Ritaluoma videoyhteydellä oikeussalissa.
Sunny Car Centerin pääomistajaa Markku Ritaluomaa kuultiin oikeudessa videon välityksellä. Kaikkiaan viidestä oikeudenkäynnistä, Ritaluoma oli nyt ensimmäistä kertaa samalla puolella julkisselvittäjä Jorma Tuomaalan kanssa. Antti Ruonaniemi / Yle

– Sunny Car Center täytti kaikki osakeannin ehdot, mutta sitten alkoi poliittinen peli Hämeenlinnassa. Sen seurauksena osakekauppa haluttiin perua. Erityisesti apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo suorastaan uhkaili, että kaupunki laittaa koko hankkeen poikki, ellei palauttamiseen suostuta. Minulle ei jäänyt muuta vaihtohtoa kuin suostua vaatimuksiin, kertoo Ritaluoma.

Apulaiskapunginjohtaja Juha Isosuon mukaan Ritaluoman väitteet eivät missään nimessä pidä paikkaansa.

– Ritaluoma oli sellainen liikemies, että hän luisti lupauksistaan jatkuvasti. Meidän piti olla neuvotteluissa tiukkoina, ettei kaupunki olisi joutunut maksumieheksi. Tiukkuus neuvotteluissa ei ole uhkailua, vakuuttaa Isosuo.

Käräjillä on viimeisin Sunny Car Centerin siviilikanne

Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa käsiteltävä kiista osakeannista on viides ja viimeisin Sunny Car Centerin pitkässä oikeusvyyhdessä. Kaksi tuomiota on saanut lainvoiman, esimerkiksi rahallisesti suurin 6,2 miljoonan euron korvaustuomio. Kahdesta muusta Turun hovioikeus antaa tuomionsa lähikuukausina.

Nyt käytävä riita on Kanta-Hämeen käräjillä jo toista kertaa. Käräjäoikeus päätti pari vuotta sitten, että asia tulee käsitellä oikeuden sijaan välimiehissä. Konkurssipesän valituksen jälkeen Turun hovioikeus palautti asian Kanta-Hämeen käräjille.

Vaikka Sunny Car Centerin siviilikanteet alkavat olla loppusuoralla, työllistää aurinkoinen autokauppayhtiö oikeutta todennäköisesti näiden jälkeenkin.

Sunny Car Centerin toimitusjohtajaa ja suuromistajaa Markku Ritaluomaa vastaan on jätetty useita rikosilmoituksia. Poliisi on saanut valtaosan tutkimuksistaan valmiiksi ja jättänyt ne syyttäjälle. Aluesyyttäjä Vilhelm Nordström kertoo, että hän odottaa poliisilta vielä viimeisiä selvityksiä.

Päätös Ritaluoman syyttämisestä tai syyttämättä jättämisestä menee ensi vuoden puolelle.

Lue myös: Sunny Car Centerin korvausoikeudenkäynnissä väännetään kättä laintulkinnasta

Lue seuraavaksi