1. yle.fi
  2. Uutiset

Kiina antoi Hongkongille mahdollisuuden luokitella poliitikkoja "turvallisuusuhaksi" – neljä opposition jäsentä sai lähtöpassit, koko oppositio eroaa vastalauseena

Kyseessä on tuorein isku Hongkongin demokratialiikkeelle Kiinan kiristettyä otettaan alueesta tänä vuonna.

Hongkong
Alvin Yeung maski kasvoillaan.
Kansalaispuolueen johtaja Alvin Yeung on yksi neljästä paikkansa menettäneestä. Kuva on otettu 9. marraskuuta.Jerome Favre / EPA

Neljä Hongkongin alueparlamentin oppositiojäsentä on menettänyt paikkansa. Hongkongin johto riisti poliitikoilta paikat vedoten näiden kansalliselle turvallisuudelle muodostamaan uhkaan.

Päätös tuli heti sen jälkeen, kun Manner-Kiinassa oli annettu erityishallintoalueelle oikeus erottaa alueparlamentin jäseniä ilman tuomioistuinkäsittelyä. Erottamisen perusteiksi käyvät kansallisen turvallisuuden uhkaaminen, yhteistyö ulkovaltojen kanssa ja Hongkongin itsenäisyyden ajaminen.

Kyseessä on tuorein isku Hongkongin demokratialiikkeelle sen jälkeen, kun Kiina kiristi otettaan alueesta aiemmin tänä vuonna.

Kaikki neljä erotettua poliitikkoa kuuluvat Hongkongin demokratialiikkeeseen. Heidän joukossaan on Kansalaispuolueen johtaja Alvin Yeung. Muut kolme ovat Kwok Ka-Ki, Dennis Kwok ja Kenneth Leung.

Yhteensä 19 oppositiopoliitikkoa uhkasi jo maanantaina joukkoerolla, mikäli heidän kollegojaan ryhdytään erottamaan. Keskiviikkona oppositio ilmoitti toteuttavansa uhkauksen. Joukkoero tekee 70-paikkaisesta alueparlamentista täydellisen Kiinan kumileimasimen.

Hongkongin Kiina-myönteisen aluejohtajan Carrie Lamin mukaan erottamiset ovat laillisia ja tarpeellisia.

Nyt erotettua nelikkoa oli aiemmin estetty osallistumasta syyskuun alussa pidettäväksi aiottuihin vaaleihin. Vaaleja lykättiin lopulta koronavirukseen vedoten.

Lue myös:

Suomi keskeyttää luovutussopimuksen Hongkongin kanssa

Yhdeksän aktivistia pidätettiin Hongkongissa – auttoivat poliisin mukaan 12 ihmistä pakoon elokuussa

Kiinaa uhmaava demokratia-aktivisti Joshua Wong vapautettiin lyhyen pidätyksen jälkeen – EU: ”Heikentää luottamusta Kiinaan”

Hongkongissa pelätään Kiinan mereltä pidättämien aktivistien puolesta – Kiina syyttää separatisteiksi

"Kiinan ihmisoikeusloukkaukset vaikuttavat meihin kaikkiin " – yli 300 järjestöä eri puolilta maailmaa vaatii mekanismia puuttua Kiinan rikkomuksiin

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi