1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Päijät-Häme

Lahden keskustan liikennesuunnitelma menee kaupunginhallituksen käsittelyyn – lautakunta olisi lykännyt vaalien yli

Kiistely Lahden keskustan tulevaisuudesta jatkuu.

Päijät-Häme
Infografiikka lahden keskustasta
Autoliikennettä on tarkoitus ohjata Lahden keskustaa kiertävälle kehätiell.e.Ville Välimäki / Yle

Lahden keskustan kiistelty liikennesuunnitelma voi edetä sittenkin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, SDP:n Sirkku Hildén sanoo käyttävänsä otto-oikeuttaan, kun tekninen ja ympäristölautakunta päätti tiistaina palauttaa liikennesuunnitelman uudelleen valmisteluun. Hildénin mukaan mitään syytä lykätä suunnitelmaa ei ole. Kaupunginhallitus käsittelee suunnitelmaa tämän kuun viimeinen päivä.

Liikennesuunnitelmassa autoliikennettä olisi ohjattu keskustaa kiertävälle kehätielle ja joitakin bussien vaihtopysäkkejä siirretty Aleksin ja Vesijärvenkadun kulmaan. Ydinkeskustaa olisi kehitetty kävelypainotteiseksi. Järjestelyjen tarkoituksena oli hillitä keskustan liikennemelua, parantaa turvallisuutta ja ilmanlaatua sekä helpottaa pyöräilyä ja kävelyä keskustassa.

Tekninen ja ympäristölautakunta palautti asian takaisin valmisteluun puheenjohtajansa, kokoomuksen Francis McCarronin esityksestä. Puheenjohtajan ääni myös ratkaisi asian, sillä asiasta äänestettiin ja äänet menivät tasan.

Lautakunta olisi halunnut seurata, millaisia vaikutuksia eteläisellä kehätiellä on liikennevirroissa. Se halusi myös selvittää perusteellisemmin vaikutukset keskustan yrittäjien toimintaan ja lisätä vaihtoehtoja joukkoliikenteen ratkaisuihin.

Lue seuraavaksi