1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nuorten väkivalta

Nuorisoväkivalta leimahti puheenaiheeksi – Oppositio: Ongelma ei ole uusi, puututtava ripeästi ennen kuin pahenee

Poliisin mukaan osa Helsingin oirehtivista nuorista on ulkomaalaistaustaisia.

Nuorisoväkivalta on noussut viime päivinä otsikoihin. Kuva: Silja Viitala / Yle

Oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo katsoo, että nuorisoväkivaltaan on puututtava ripeästi.

Keskustelu nuorisoväkivallasta alkoi, kun Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun)uutisoi, että Helsingin ydinkeskustassa ja osassa pääkaupunkiseudun lähiöitä liikkuu arvioiden mukaan 100–150 vaarallisesti käyttäytyvää nuorta.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi Ylen aamun haastattelussa keskiviikkona, että Helsingissä liikkuvat rikolliset nuoret ovat asiantuntijoiden näkemyksen mukaan pääosin maahanmuuttajataustaisia.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) katsoo, että nuorten väkivaltakierre on saatava nopeasti poikki. Kuva: Arash Matin / Yle

Orpon mielestä nuorisoväkivaltaan pitää puuttua määrätietoisesti.

– Nyt siihen vielä pystytään vaikuttamaan. Näemme muualta esimerkkejä, että jos tähän ei ajoissa puututa, niin ollaan tosi vaarallisessa kehityksessä, hän sanoo Ylelle viitaten esimerkiksi Ruotsin jengiytymiseen.

– Hetken päästä voi olla liian myöhäistä, ongelmaan ei ehkä päästä enää kiinni, Orpo jatkaa.

Poliisi on rauhoitellut tilannetta (siirryt toiseen palveluun): Valtaosalla helsinkiläisnuorista menee hyvin, mutta pieni osa kaupungin nuorista oirehtii ja tekee rikoksia. Poliisin mukaan näistä nuorista osa on kantasuomalaisia ja osa ulkomaalaistaustaisia.

Ohisalo nosti Ylen aamun haastattelussa nuorten ongelmien kärjistymisen syyksi kaksi tekijää. Toisaalta asioiden kärjistymiseen vaikuttaa tänä vuonna eletty poikkeuksellinen korona-aika. Lisäksi taustalla on huono-osaisuuteen ja eriarvoisuuteen liittyviä seikkoja.

Lisää aiheesta:

Sisäministeri Ohisalo: Asiantuntijoiden mukaan Helsingin rikolliset nuoret ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia – “Huolestuttava kehitys, johon monien viranomaisten yhteistyöllä pyritään puuttumaan”

Koronaepidemialla oma vaikutuksensa

Myös Helsingin kaupungin nuorisotyöstä vastaava toimialajohtaja Tommi Laitio totesi tiistaina Ylen haastattelussa, että koronaepidemia kärjistää nuorten hyvinvointieroja ja kun kaduilla näkyy epidemian takia vähemmän aikuisia, antaa se tilaa nuorille kokeilla ylittää raja.

Orpo katsoo, että koronakriisin keskellä on erityisen tärkeää katsoa koko yhteiskunnan kehitystä.

– Kriisin keskellä pitäisi pystyä tunnistamaan ongelmapaikat ja tarttua niihin määrätietoisesti. Minusta hallituksen suunnalta on pikemminkin vähätelty tätä ongelmaa, ainakin joissakin puheenvuoroissa, Orpo sanoo.

Orpo korostaa, että koska kyse on nuorista, tarvitaan paitsi tiukkoja myös pehmeitä toimia, kuten eri viranomaisten yhteistyötä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) otti nuorten häiriökäyttäymiseen kantaa Twitterissä tiistaina.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Sisäministeri Ohisalon mukaan monien asiantuntijoiden näkemys on se, että Suomessa ollaan vielä kaukana Ruotsin tilanteesta.

Oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon katsoo, että ongelmaa yritetään lakaista maton alle.

– Jotenkin tässä nyt yllätytään uudelleen ilmiöstä, joka ei ole millään tavalla uusi. Joka kerta toistetaan samat repliikit siitä, että tilanne on vakava ja tilannetta pitää tarkkailla. Tehdään vertailuja Ruotsiin ja toistellaan, että pitää oppia Ruotsin tekemistä virheistä ja että tilanne ei ole Suomessa yhtä paha kuin Ruotsissa.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä koronakriisiä käytetään helposti selityksenä asialle kuin asialle. Kuva: Silja Viitala / Yle

Halla-ahon näkemys on, että uhreja syyllistetään hakemalla selitystä väkivallalle yhteiskunnasta ja koronapandemiaa käytetään helppona selityksenä asialle kuin asialle.

Lisää aiheesta:

Nuorisotutkija varoo leimaamista: nuorten rikollisuutta on ollut aina – "Olemme taas tässä samassa keskustelussa"

Poliisi ei pidä tilannetta kovin poikkeuksellisena

Poliisi ei näe pääkaupunkiseudun nuorten tilannetta kovin poikkeuksellisena.

– Valtaosa nuorista käyttäytyy hyvin, ja sitten on niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä, sanoi komisario Katja Nissinen Ylen haastattelussa tiistaina.

Helsingin poliisin tietoon tulleet alaikäisten väkivaltarikokset ovat tammi-syyskuussa kokonaisuudessaan vähentyneet verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan.

Kuva: Rea Lemström / Yle

Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski kertoi kuitenkin Ylen haastattelussa viime viikolla, että vakavalla päihteiden käytöllä ja väkivaltaisella käytöksellä oireilevien lasten ja nuorten määrä on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen suuri.

* Voit keskustella aiheesta torstaihin 12.11.2020 kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

Sisäministeri Ohisalo: Asiantuntijoiden mukaan Helsingin rikolliset nuoret ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia – “Huolestuttava kehitys, johon monien viranomaisten yhteistyöllä pyritään puuttumaan”

Nuorten häiriökäyttäytyminen herättää keskustelua pääkaupunkiseudulla, poliisi kuitenkin rauhoittelee tilannetta: "Valtaosa nuorista käyttäytyy hyvin"

Alaikäiset syyllistyneet vakavaan väkivaltaan tänä syksynä poikkeuksellisen paljon – lastensuojeluun kaivataan lisää järeitä keinoja

Vallilan henkirikoksesta epäilty toinen 16-vuotias vangittiin

Pelkkä terapia ei korjaa nuoren väkivaltaista käytöstä, sanoo lastenpsykiatri: "Ei ole olemassa taikalääkettä, jolla hoidetaan lasten ja nuorten väkivaltaa"