1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjoisen golfkenttien peli- ja jäsenmäärät kääntyivät hurjaan kasvuun koronatilanteesta huolimatta

Oulussa lajin pariin on tullut satoja uusia harrastajia, ja pelikierrosten määrä on kasvanut huimasti muuallakin.

golf
Golfbag Tuosan golfkentällä.
Pelikausi on jatkunut pohjoisessakin pitkälle syksyyn, ja monella kentällä on kirjattu ennätysmäärä pelikierroksia. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

Golfkenttien pelikausi on sujunut pohjoisessa monin paikoin ennätyksellisen hyvin. Seuroista kerrotaan huomattavista kasvuluvuista niin jäsen- kuin pelimäärissäkin koronatilanteesta huolimatta.

Esimerkiksi Oulussa Virpiniemen ja Sankivaaran kentillä rikottiin selvästi aiemmat kierrosennätykset ja golfin pariin tuli yhteensä satoja uusia harrastajia. Valtakunnallisestikin harrastajia on nyt enemmän kuin koskaan.

Sankivaaran Oulu Golfin toimitusjohtaja Jaakko Latvalan mukaan seuraan tuli yli 400 uutta jäsentä. Pelikierrosten määrässä kahden kentän Sankivaarassa tuli roima kasvu: edellisvuoden noin 73 000 kierroksesta noustiin yli 90 000 pelikierrokseen.

Yhden kentän Virpiniemessä tehtiin myös uusi iso ennätys noin 35 000 pelikierrosta, ja kokonaisjäsenmäärä kasvoi noin sadalla, kun lopettaneetkin otetaan huomioon

Myös Kalajoella golfkausi sujui hyvin. Kalajokilaakson Golfin jäsenmäärä kasvoi kymmenillä uusilla pelaajilla ja myös pelimäärissä tehtiin uusi selkeä ennätys. Kesäkausi päättyi Kalajoella vasta viime sunnuntaina isänpäivän kierroksiin.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi