1. yle.fi
  2. Uutiset

Jani Kaaron kolumni: Muslimitko sitten jyräävät meitin?

Yksien korkea syntyvyys on aina ollut ongelma toisille, kirjoittaa Jani Kaaro.

väestötiede
Jani Kaaro
Nella Nuora / Yle

Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna mielenkiintoisen jutun (siirryt toiseen palveluun) otsikolla ”Väestönvaihto on salaliittoteoria, mutta se ei estä perussuomalaisten johtoa käyttämästä sanaa.”

Väestönvaihdolla tarkoitetaan siis teoriaa, jonka mukaan länsimaiden valkoinen väestö korvataan väestöllä, joka on kotoisin Afrikasta ja Lähi-idästä. Teorian mukaan väestön korvautuminen tapahtuu puolittain itsestään, kun länsimaissa syntyvyys on alle väestön uusiutumistason ja maahanmuuttajat lisääntyvät tätä rivakammin.

On varmasti on totta, kuten HS:n artikkeli kertoo, että kyseessä on salaliittoteoria, mutta samanaikaisesti on sanottava, että jotakin hassua on tapahtumassa valkoiselle länsimaiselle väestölle. Esimerkiksi viimeisin väestönlaskenta Englannissa paljasti, että Lontoon asukasluku oli kasvanut miljoonalla, mutta samanaikaisesti 620 000 valkoista brittiä oli muuttanut Lontoosta pois (siirryt toiseen palveluun). Tämä tarkoitti, että valkoisesta kantaväestöstä tuli Lontoossa vähemmistö. Heidän osuutensa lontoolaisista on 45 prosenttia.

Vielä dramaattisempia lukemia on ilmoitettu Yhdysvalloista. Vielä 1950-luvulla valkoisen väestön osuus kokonaisväestöstä oli lähellä 90 prosenttia. Viimeisessä väestönlaskennassa se on kuitenkin laskenut 60 prosenttiin. Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston mukaan valkoisesta väestöstä tulee Yhdysvalloissa vähemmistö joskus vuosien 2040-2050 välillä (siirryt toiseen palveluun). Alle 16-vuotiaiden joukossa valkoiset ovat jo vähemmistö, joten Yhdysvallat ”tummenee alhaalta ylöspäin”, kuten Brookings Instituutin tutkija William Fey asian ilmaisee (siirryt toiseen palveluun).

Lontoon yliopiston poliittisen historian professori Eric Kaufmann väittää tuoreessa kirjassaan, Whiteshift, että tämä väestötason muutos on pääsyy nykyiseen poliittiseen kahtiajakoon. Valkoiset konservatiivit ovat havahtuneet siihen tosiasiaan, että he voivat ajautua vähemmistöön omassa maassaan; mikä tapahtuu kuitenkin todennäköisimmin väestöjen sekoittuessa kuin korvautuessa. Samalla konservatiivit ovat alkaneet vaatia tunnustusta ”valkoiselle elämäntavalle”, korostamaan oikeuksiaan ja käyttäytymään aivan kuin he jo olisivat vähemmistö.

Yhden ryhmän nopea lisääntyminen on aina ollut toisen ryhmän ongelma. Väestönvaihdoksen kaltaiset pelot ovat vain luonteva osa tätä jatkumoa.

On paras olla spekuloimatta tulevaisuudella, koska sinne ei kukaan näe. Sen sijaan historia osoittaa, että konservatiivien tuntema pelko ei ole uusi ilmiö.

Aloitetaan tämä tarina Ranskasta. Napoleonin aikana Ranskassa oli neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin Englannissa, mutta 1800-luvun aikana Ranska jäi väestönkasvussa jälkeen. Niinpä 1900-luvulle tultaessa ranskalaisia oli enää neljännes enemmän kuin englantilaisia, ja koko Iso-Britanniassa oli enemmän ihmisiä kuin Ranskassa.

Väestön heikko kasvu verrattuna naapurimaihin herätti Ranskassa suurta huolta. Ranskan-Saksan sodan jälkeen ranskalaisten pahimmat pelot kohdistuivat Saksaan, jossa väestönkasvu oli erittäin voimakasta. Pelkona oli, että jos Ranska ei saisi väestöään lisääntymään, heidän miesvoimansa ei riittäisi taistelukentillä Saksaa vastaan.

Saksalaisilla oli kuitenkin omat huolenaiheensa. Heidän väestönkasvunsa oli nopeaa, mutta venäläiset lisääntyivät vielä nopeammin. Venäjän väestö oli nelinkertaistunut 1800-luvulla ja vuosisadan loppua kohden vauhti näytti vain kiihtyvän. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Venäjän väestönkasvu oli 1,5 prosenttia, mikä oli paljon korkeampi kuin Englannissa ja ohitti Saksankin.

Niinpä Saksassa käytiin vakavaa keskustelua siitä, mikä on Saksan kohtalo, jos väestönkasvu alkaa hiipua, kuten oli jo käynyt Englannissa. Mielipidevaikuttaja Ferninand Gottfried totesikin, että Saksaa ei uhkaa ”mikään muu kuin slaavien mieletön lisääntyminen.”

Mutta jossakin lisäännyttiin vielä nopeammin kuin Venäjällä – nimittäin Japanissa. Niinpä Venäjällä pelättiin Japanin sotilaallista uhkaa, eikä ihme, sillä olihan Venäjä hiljan hävinnyt Japanin-Venäjän sodankin.

Uhkaavaa väestönkasvua ei aina ole tarvinnut hakea maan rajojen ulkopuolelta. Olettehan lukeneet kuinka sosiaalidarwinistit julistivat kansakunnan tuhoa, kun slummien köyhät lisääntyivät kuin kaniinit, mutta yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa rajoitettiin lapsilukua. Iso-Britanniassa harmiteltiin 1900-luvun alussa sitä, että britit olivat alkaneet säädellä syntyvyyttään, mutta Irlannin katoliset lisääntyivät vailla estoja.

Historia lienee jo unohtanut episodin, jossa amerikkalaiset pelkäsivät maassaan eläviä saksalaisia ensimmäisen maailmansodan aikana. Tuolloin Yhdysvalloissa eli yli 1,3 miljoonaa saksalaista, joista 40 prosenttia oli 25-40 vuotiaita miehiä, ja pelkästään New Yorkissa oli enemmän saksalaisia miehiä kuin Yhdysvaltain armeijassa sotilaita. Pelkona oli, että he kääntyisivät Yhdysvaltoja vastaan?

Näin olemme nähneet, että yhden ryhmän nopea lisääntyminen on aina ollut toisen ryhmän ongelma. Väestönvaihdoksen kaltaiset pelot ovat vain luonteva osa tätä jatkumoa.

Mutta totta on sekin, että kun suuret ihmismäärät ovat liikkeellä, maailma muuttuu. Tämä oli totta 8000 vuotta sitten, kun Anatolian maanviljelijät vaelsivat Eurooppaan; 5000 vuotta sitten, kun arojen Jamnaja -kansa aloitti Euroopan valloituksensa; ja alkaen vuodesta 1607, kun valtava määrä brittejä asettui Pohjois-Amerikkaan, Uuteen-Seelantiin ja Australiaan, minkä vuoksi näissä maissa puhutaan edelleen englantia.

Islamilaiset valtiot eivät näytä olevan immuuneja tekijöille, jotka tuovat lapsilukua alaspäin.

Mietitäänpä sitten lopuksi onko islamin uskonnossa tai islamilaisissa kulttuurissa jotakin, joka saa muslimit lisääntymään muita nopeammin?

Pinnallisesti katsoen siltä voisi vaikuttaa. Venäjällä, Balkanilla ja Kaakkois-Aasiassa muslimien lisääntyminen on ollut nopeampaa kuin muun väestön. Jos kuitenkin katsomme islaminuskoisten maiden historiaa tarkemmin, asia ei ole näin yksiselitteinen.

Esimerkiksi Bangladeshissa naiset saivat 1970-luvulla keskimäärin seitsemän lasta, nyt alle 2,5. Egyptissä lapsiluku naista kohden oli 1970-luvulla kuusi, tänä päivänä kolme. Libyassa lapsiluku oli 1970-luvulla 7,5 ja nyt alle 2,5. Iranissa lapsiluku on tänä päivänä alle kaksi ja hallitus huolissaan, kun väki vanhenee, mutta ei lisäänny. Islamilaiset valtiot eivät siis näytä olevan immuuneja tekijöille, jotka tuovat lapsilukua alaspäin.

Islamilaisissa kulttuureissa voi kuitenkin olla yksi tekijä, joka vaikuttaa muslimien tavallista korkeampaan syntyvyyteen – ja se on naisen asema. Kaikissa maissa, joissa naisilla on mahdollisuus kouluttautua ja käydä palkkatöissä, syntyvyys on yleensä laskenut nopeasti ja jyrkästi. Monissa islaminuskoisissa kulttuureissa naiset ovat kuitenkin kotona eivätkä aina edes luku- ja kirjoitustaitoisia, ja silloin lapsiluku on yleensä korkea.

Eikö tässä ole ratkaisun makua? Jos maahanmuuton vastustajat pelkäävät, että muslimit jyräävät meidät korkeammalla syntyvyydellään, pidetään huoli, että musliminaiset saavat koulutuksen ja että heillä on pääsy työmarkkinoille.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Tiedot Ranskan, Saksan, Venäjän ja muslimivaltioiden väestönkehityksestä ovat kirjasta: Paul Morland, The Human Tide, 2020, John Murray.

Kolumnista voi keskustella 30.11. klo 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi