1. yle.fi
  2. Uutiset

Ruotsin viranomaiset polttivat saamelaisnaisen turvekodan – Anita Gimvall ei antanut periksi, vaan rakensi tilalle uuden

Nyt viranomaiset uhkaavat Gimvallia 3 000 euron sakolla, jos hän ei pura uutta turvekotaa pois ennen ensi kesäkuuta.

Sápmi
Anita Gimvall
Anita Gimvall on rakentanut uuden turvekodan poltetun tilalle Stenträsket järven rannalle.Berno Jonsson / SVT

Yhden naisen sota Ruotsin valtiota vastaan. Sitä on ollut storumanilaisen Anita Gimvallin elämä viimeiset vuodet.

Vuonna 2018 kruununvouti poltti saamelaisnaisen turvekodan Vindelfjällen luonnonsuojelualueella Västerbottenissa. Lääninhallituksen mielestä rakennus oli pystytetty luvatta.

Gimvall ei voinut muuta kuin lohduttomana katsoa vierestä, kuinka hänen esivanhempiensa 1800-luvulla rakentama turvekota katosi savuna ilmaan.

Anita Gimvall ei kuitenkaan antanut periksi, vaan hän on rakentanut uuden turvekodan poltetun tilalle, kertoo Sameradion ja SVT Sápmi (siirryt toiseen palveluun).

– Kaikkien niiden tapahtumien jälkeen tunsin, että kota pitää rakentaa uudelleen ja että minun on otettava oma oikeuteni takaisin, sanoo Gimvall.

Nyt viranomaiset uhkaavat saamelaisnaista 30 000 kruunun eli noin 3 000 euron suuruisella sakolla, jos turvekotaa ei ole purettu pois ennen ensi kesäkuuta.

– Uusi turvekota on rakennettu luvatta ja siksi se pitää purkaa. Tämä on vaikea prosessi ja päätös meille. Meidän täytyy kuitenkin totella lakia, sanoo lääninhallituksen luonnonsuojelupäällikkö Julia Holmström.

Eiseválddit bolde Anita Gimvall goađi Ruoŧa bealde
Viranomaiset polttivat Gimvallin esivanhempien rakentaman turvekodan vuonna 2018.Berno Jonsson / SVT

Gimvall ei aio maksaa uhkasakkoa – eikä purkaa turvekotaa

Anita Gimvallin mukaan hänen esivanhemmillaan on ollut turvekota Stenträsket-järven rannalla 1890-luvulta asti. Turvekotaa suku on käyttänyt kalastustukikohtana.

Gimwall ei voi mitenkään ymmärtää viranomaisia ja muistuttaa kaikkien saamelaisten oikeudesta harjoittaa omaa kulttuuriaan. Uhkasakko on viranomaisten keino pelotella, sanoo Gimvall.

– En ole ajatellut maksaa sakkoa.

Lääninhallituksen mukaan Gimvallilla ei ole tarpeeksi todistusainestoa siitä, että paikka olisi ollut saamelaisnaisen suvun käytössä. Viranomaiset painottavat, että kyse on uudisrakennuksesta ja siihen täytyy olla lupa.

Gimvall ei aio kuitenkaan antaa periksi. Jos asia on hänestä kiinni, turvekota on ja pysyy Stenträsket-järven rannalla eikä Gimvall ole aikeissa alkaa purkutöihin.

– Tuntuu, että viranomaiset laittavat mahdottomasti resursseja pieneen ihmiseen, jota on helppo painaa alas. Vain pahimmat roistot selviävät, ehkä olen yksi heistä, arvelee Anita Gimvall.

Anita Gimvall
Pohjoismaisessa Ođđasat-lähetyksessä kerrottiin 9.11.2020 Anita Gimvallista, joka on rakentanut uuden turvekodan poltetun tilalle. Toimittaja tv-jutussa on Ann Catrin Stenberg Partapuoli SVT Sápmista.
Lue seuraavaksi