1. yle.fi
  2. Uutiset

Salla ja Kittilä ennakoivat tuulivoiman rakentamista – ottavat käyttöön kiinteistöveron maksimin voimalaitoksille

Muualla Lapissa voimaloille määriteltävä vero on jo käytössä – paitsi Muoniossa ja Utsjoella.

kiinteistövero
Tuulivoimalan siivet , Itäiseen Ouluun olisi suunnitteilla runsaan 265 megawatin tullivoimapuiston. Puolustusvoimat ei hyväksy hanketta.
Vesa Vaarama / Yle

Salla ja Kittilä ottavat ensi vuonna käyttöön kiinteistöveron myös voimalaitoksille. Veroprosentiksi tulee maksimimäärä 3,10 %. Maksimiveroa voidaan periä yli 10 megawatin voimaloilta.

Sallan ja Kittilän veropäätökset vaikuttavat lähinnä olemassa oleviin ja tulevin tuulivoimaloihin, vesivoimaloita kuntiin tuskin ollaan rakentamassa.

Tämän jälkeen Lapissa enää vain Muonio ja Utsjoki eivät ole erikseen määrittäneet voimalaitoksille kiinteistöveroa. Enontekiöllä on voimalaitoksille käytössä sama kuin on yleinen kiinteistöveroprosentti eli 0,93 prosenttia.

Kaksitoista Lapin kuntaa perii tällä hetkellä voimalaitoksista kiinteistöverolain salliman maksimin 3,10 prosenttia. Ensi vuonna myös Posio nostaa veron nykyisestä 1,60 prosentista maksimiin.

Verotulot satoja tuhansia vuodessa

Suurimmat verotulot Lappiin on tähän asti saatu Kemijoen vesivoimaloista. Kemijoki oy maksoi vuonna 2019 kiinteistöveroja 18,8 miljoonaa euroa, joista valtaosan pohjoiseen.

Tuulivoimalat ovat kuitenkin nousemassa merkittäväksi tulonlähteeksi kunnille, Tuulivoimalat ovat yleensä isompina ryhminä, jolloin ne ovat 3.10 prosentin veron alaisia. Alle 10 MVA voimalat maksavat veroa yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.

Tuulivoimalassa verotettavaa kiinteistöä ovat voimalan perustukset, torni ja konehuoneen kuori. Kiinteistövero määräytyy näiden niiden investointikustannuksen perusteella.

Konkreettinen esimerkki tuulivoimaloiden hyödystä kunnan kassaan löytyy Simosta, jossa vuonna 2019 oli toiminnassa 36 tuulivoimalaa. Niistä kunnalle kertyi verotuloa 632 000 euroa.

Lue seuraavaksi