Kuten monet lapset, myös valotaiteilija Juha Rouhikoski leikki pimeällä taskulamppuleikkejä. Hän innostui valottelemaan varsinkin sellaisilla lampuilla, joihin vaihdeltiin polttimon eteen värikalvoja.
Hämeenlinnalaisen valotaiteilijan teoksia on ollut esillä mm. Helsingissä, Hämeenlinnassa, Mikkelissä, Berliinissä, Pariisissa ja Tukholmassa. Rouhikoski toimii Suomen valotaiteen seura Flashin (siirryt toiseen palveluun) puheenjohtajana, opettaa valosuunnitelua Taideyliopistossa sekä tekee tuotantosuunnittelijan työnsä ohessa tohtorinväitöskirjaa valotaiteesta.
Pimeys on turvallinen peitto
Valotaiteilijalle pimeys toimii kuten kangas taidemaalarille. Pimeys on pohja, mistä lähdetään valoilla nostelemaan asioita.
– Oma tapani työskennellä lähtee siitä, että ensin sammutetaan valot ja sitten lähdetään tekemään, kertoo Rouhikoski.
Juha Rouhikoski tutkii myös väitöskirjaa tehdessään pimeyttä. Hän on rakentanut tutkimustyössään pilkkopimeitä loukkoja, joissa on viettänyt joskus tuntikausia täydellisessä pimeydessä ja puhunut samalla muistiinpanoja sanelimeen.
– Huonetiloissa pimeyttä on vaikea löytää, vaatekaappiinkin tiivistenauhaa tarvitsee aika paljon, että saat sen pimeäksi, sanoo Rouhikoski.
Kun viettää pitkän ajan pilkkopimeässä, alkaa havaita asioita, vaikka mitään ei näekään.
– Ne ehkä kääntyvät enemmän pääkopan puolelle. Missään nimessä siellä ei kyllä pelota, pimeys voi tuntua jopa turvalliselta, jossa tulee sellainen vaippa ympärille. Siellä on mielestäni hyvä olla, sanoo Rouhikoski.
Ripustaako valotaitelija jouluvalot?
Syyspimeään pihoille, parvekkeille ja ikkunoihin sytytellään kausivaloja. Valotaiteillijalla on omien sanojensa mukaan kaksijakoinen suhde pihoilla loistaviin eläinhahmoihin ja ikkunoissa vilkkuviin värivaloihin: ne lisäävät valosaastetta, eivät välttämättä edes sovi maisemaan, mutta tuovat iloa.
– Ihmisethän saavat niistä valtavasti, siinä mielessä kannatan, että antaa mennä. Vaikka naapurit eivät välttämättä aina tykkääkään. Valon ominaisuus on se, että sitä on vaikea rajata.
Saako Juha Rouhikoski itse kirjavista joulu- tai kausivaloista "allergisia reaktioita"?
– Saisin varmaan, jos ajattelisin asiaa pidemmälle, mutta olen mietttinyt sen niin päin, että valo tuottaa iloa käyttäjälleen ja tekijälleen. Siinä jokainen toimii oman elämänsä valotaiteilijana.
Rouhikoski ei itse varusta kotiaan monivärisillä kausivaloilla. Taiteilijan omassa kodissa ikkunoita koristavat “kynttelikön tapaiset”. Loisteputki- ja led-valot ovat Rouhikosken mielestä turhan kylmiä.
– Hehkulangan vanhanaikainen lämmin valo toimii minulle näin pimeänä aikana, luo tunnelmaa ja romantiikkaa.
Valosaaste sotkee avaruuskaton
Juha Rouhikoski käyttää valotaiteessaan tekniikkaa ja keinovaloja, mutta saa innoituksensa luonnon valoilmiöistä. Lähes kaikkialle hivuttautuvaa valosaastetta paetessaan Rouhikoski sanoo ajaneensa joskus pitkiäkin matkoja. Revontulia tai tähtien valoa ei havaitse kaupungin keskustassa.
– Kun on maisemassa, missä ei tule mistään keinovaloa, pystyy havaitsemaan linnunradat ja kaikki. Avaruuskatto yläpuolellamme on ihan toisennäköinen, kun ympärillä ei ole valosaastetta.
Kaamos kalvaa valotaiteilijaakin
Juha Rouhikoski tarvitsee työssään pimeää ja tutkii sitä kiinnostuneena, mutta monen muun tavoin myös valotaiteilija sanoo kärsivänsä luonnon valon puutteesta.
– Kun aamulla pitäisi töihin lähteä, on pimeä ja kun palaat, niin on taas pimeä. Kyllä se on raskasta, sanoo Rouhikoski.
Valotaiteilija taistelee pimeää vuodenaikaa vastaan sytyttämällä heti aamusta tarpeeksi valoa herätäkseen.
– Herätessäni laitan päälle kirkkaat valot, mikä auttaa minua jaksamaan. Ei mitään kirkasvalolamppua, mutta olen joskus sellaistakin kyllä harkinnut.
Katso lisää: Miten Juha Rouhikosken valoteos toimii Sibelius-Fantasiassa