1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappeenranta

Lappeenrannan ensi vuoden budjetti reilusti alijäämäinen – Eksoten palkkarästit näkyvät kaupungin jäsenmaksun kasvuna

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten palkkarästit nostavat Lappeenrannan jäsenmaksua jopa viisi prosenttia.

Eksoten palkkarästit nostavat Lappeenrannan kaupungin jäsenmaksua peräti viisi prosenttia. Kuva: Tommi Parkkinen/Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin jäsenmaksun nousu lisää Lappeenrannan kaupungin menoja vuonna 2021.

Kaupungin jäsenmaksu kasvaa peräti viisi prosenttia. Kasvu johtuu Eksoten palkkarästeistä sekä ikääntyvän väestön palvelujen tarpeen kasvusta.

Maksuosuuden nousun vuoksi Lappeenrannan ensi vuoden budjetti painuu 2,5 miljoonaa euroa miinukselle.

Veronkorotuksia tai isoja säästölinjoja kaupunki ei ole tekemässä.

– Se jää sitten seuraavan valtuuston ratkaistavaksi, sanoo kaupungin rahoitusjohtaja Jari Iskanius.

Mittavia investointeja luvassa

Lappeenranta jatkaa mittavaa investointiohjelmaansa ensi vuonna. Ensi vuonna muun muassa valmistuvat Joutsenon ja Lauritsalan uudet koulut sekä Kesämäen koulun peruskorjaus.

Näiden toimien ansiosta vuoden 2021 loppuun mennessä yli 25 prosenttia perusopetuksen oppilaista pääsee joko uuteen tai peruskorjattuun koulurakennukseen

Lisäksi Rakuunamäen uuden uuden päiväkodin rakentaminen alkaa ensi keväänä.

Koulu- ja päiväkotirakentamisen lisäksi itäalueen uusi paloasema valmistuu ensi vuonna ja pääkirjaston peruskorjauksen suunnittelu etenee.

Mittava investointiohjelma kasvattaa kaupungin lainamäärää 82 miljoonalla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana.

Vuosikate ei riitä kaikkiin investointeihin

Nykyinen noin 20 miljoonan euron vuosikatetaso ei riitä kattamaan investointeja. Kaupunki pyrkiikin nostamaan vuosikatteen 30 miljoonaan euroon.

– Iso kysymys on se, miten pitkällä aikavälillä nuo kasvavat velat saadaan hoidettua. Kun pyritään nostamaan vuosikate 30 miljoonaan, on kysymys siitä, päästäänkö niitä investointeja varten otettavia velkoja joskus lyhentämäänkin, toteaa Lappeenrannan kaupungin rahoitusjohtaja Jari Iskanius.

Koronaviruspandemia näkyy kaupungin budjetissa lähinnä verorahoituksen kehityksen heikentymisenä tulevina vuosina.