1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Ihan tavallinen työpäivä

Sadat koronavirustestaajat ottavat meiltä tuhansia näytteitä joka päivä. Seurasimme heidän työtään.

On tiistaiaamu ja kello on puoli kahdeksan.

Sairaanhoitaja Saara Korhonen on tullut töihin Kuopion pääterveysasemalle ottamaan koronatestinäytteitä.

Hän käy läpi työvuoron asioita sairaanhoitaja Jonna Kuparin kanssa.

Aluksi puetaan työvaatteet päälle.

Sairaanhoitajan asun ylle puetaan suojakaapu, hiusmyssy, maski, visiiri ja kahdet kertakäyttöhansikkaat päällekkäin.

Vuoron lopuksi kaikki paitsi visiiri heitetään pois. Alla olevat vaatteet ja kengät laitetaan pesuun ja tilalle puetaan puhtaat.

Vaatteet pitää pukea ripeästi, sillä ensimmäinen näytteenottoaika on tasan kello kahdeksan ja seuraava jo viiden minuutin päästä.

Sama tahti jatkuu puoli kahteentoista saakka, jolloin vuorot vaihtuvat ja uudet näytteenottajat tulevat töihin iltapäiväksi.

Suomessa otettiin viime tiistaina lähes 16 000 koronatestiä.

Tiistait ovat Kuopion pääterveysasemalla kiireisiä. Silloin testejä otetaan noin 260 päivässä. Loppuviikosta on hiljaisempaa.

Kuopion pääterveysasemalla koronatestejä otetaan kolmessa paikassa: kahdessa testiautossa ja terveysaseman pihalla olevassa kontissa.

Saara Korhosella on käynyt tuuri, sillä tänään hän ottaa testejä kontissa. Siellä on lämmitys ja tilaa liikkua.

Matkailuautoissa on niukasti liikkumavaraa ja testit otetaan ahtaasta auton ikkunasta.

Korhonen on ollut nykyisessä työssään 10 kuukautta ja testannut koronaepäilyjä maaliskuusta lähtien.

Hän on ottanut tuhansia koronanäytteitä, joten tänäänkin se sujuu rutiinilla.

Saisinko nimen ja henkilötunnuksen. Nyt otetaan siis koronatesti. Otatko maskin pois nenältä?

Näytteenottovuorossa ei saa poistua kontista, eikä vuoron aikana voi maskin takia syödä tai juoda mitään.

Se tekee vuoroista joskus raskaita.

Toisaalta nämä ovat yksinkertaisia vuoroja, kun näissä tehdään vain tätä yhtä asiaa.

Joskus Korhosta ja hänen työpariaan Sirpa Rytköstä surettaa, kun testattavaksi tulee pelokkaita ja itkuisia lapsia – varsinkin, kun moni heistä käy testissä kolmatta kertaa.

Keväällä työntekoa varjosti tiedon puute. Riittävätkö suojavarusteet? Miten näyte pitäisi ottaa, että tulos on luotettava?

Nyt tietoa on enemmän. Tiedetään esimerkiksi, että yksikään hoitaja ei ole sairastunut koronavirukseen näytteenottotilanteessa.

Testivuorot ovat Korhoselle työpäiviä muiden joukossa.

Jonna Kupari tuli töihin Kuopion pääterveysasemalle vuodenvaihteessa. Hän ilmoittautui ensimmäisten joukossa vapaaehtoiseksi ottamaan koronatestinäytteitä.

Nyt Kupari työskentelee suunnittelevana koronahoitajana.

Hän huolehtii siitä, että testiaikoja on saatavilla, työvuoroissa on tarpeeksi näyttteenottajia, varusteita löytyy ja testit ehtivät ajoissa laboratorioon.

Siinä pitää miettiä sitä kuviota aika aika laaja-alaisesti, että kaikki sujuu hyvin.

Näytteet viedään joka päivä yhdeltätoista, yhdeltä ja kolmelta terveysaseman vieressä olevaan Islabin laboratorioon.

Aikataulu on tiukka: jos näytteet eivät ole tasan kello kolme laboratorion pöydällä, ne analysoidaan vasta seuraavana päivänä.

Joskus on pitänyt ottaa muutama juoksuaskel, että olen saanut näytteet ajoissa labraan.

Tekijät

Toimittaja

Laura Kangas

Kuvat ja videot

Sami Takkinen

Julkaistu 14.11.2020

Lue seuraavaksi