1. yle.fi
  2. Uutiset

Sauvoilla halki Barcelonan

Suomalaisille tuttu sauvakävely eli la marcha nórdica kasvattaa suosiotaan Barcelonassa.

Tutustuin lajiin 12 vuotta sitten.

Alex Walk, sauvakävelylähettiläs

Tiesin heti, että tämä on minun lajini.

Alex Walk

Alex Walk eli ”Kävelijä-Alex” on taiteilijanimi. Hän opettaa sauvakävelyä ja on kirjoittanut lajista kirjoja.

Aluksi ihmiset tuijottivat kaupungilla. Nykyään en istu edes palavereissa, kävelen ne.

Alex Walk

Espanjassa järjestetään lajin mestaruuskilpailut, ja Barcelonassa toimii myös sauvakävelysäätiö. Laji alkoi yleistyä 15 vuotta sitten.

Oikea tekniikka on tärkeää.

Seura on kehittänyt myös omat sauvat.

Barcelonassa lenkeille osallistui ennen satoja. Nyt korona-aikana maksimimäärä on kuusi.

Sauvakävely tuntuu hyvältä. Toivon, että saan innostettua ihmisiä lajin pariin.

Patricia Mediavilla

Samalla voi jutella ja nauraa ystävien kanssa. Sekin on tärkeää terveydelle.

Carmen Cervera

Montse Mecho, 87, on ryhmän veteraani.

Sauvakävelen päivittäin 4–5 kilometriä.

Montse Mecho

Laji opettaa hengittämään ja pitää ryhdin suorana. Paidassani lukee enemmän liikuntaa, vähemmän lääkkeitä.

Montse Mecho

Suomalaisten pitää olla ylpeitä lajista.

Antonio Brieba, sauvakävelyohjaaja

Nämä eivät ole taikasauvat, mutta ne tekevät ihmeitä.

Antonio Brieba

Tekijät

Toimittaja

Maija Salmi

Kuvat ja videot

Tomas Montes

Videoeditointi

Kimmo Hiltunen

Julkaistu 22.11.

Lue seuraavaksi