1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuudelle syytteet törkeästä parituksesta romanialaisten paritusrinkiin liittyvässä jutussa

Syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

paritus
Helsingin oikeustalo.
Haastehakemus on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen.Samu Takala / Yle

Kuusi henkilöä on saanut syytteet törkeästä parituksesta romanialaisten pyörittämään paritusrinkiin liittyvässä jutussa, kertoo Syyttäjälaitos.

Helsingin poliisi tiedotti tapauksen esitutkinnasta lokakuun alussa. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2013 ja tämän kevään välisenä aikana. Tutkinta käynnistyi tämän vuoden alkupuolella.

Poliisi epäilee, että Romaniasta Craiovan kaupungista johdettu ryhmittymä on värvännyt ja tuotattanut useita kymmeniä romanialaisia naisia Suomeen tekemään töitä prostituoituina.

Osalle naisista on kerrottu erehdyttävästi, mikä heidän toimenkuvansa olisi Suomessa. Osa taas on tiennyt, mitä töitä he ovat olleet tulossa tekemään.

Poliisin mukaan ihmiskaupparinki on toiminut useissa kaupungeissa, esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Esitutkinnassa selvitetty rikoshyöty on useita satoja tuhansia euroja. Etsinnöissä takavarikoitiin kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa.

Haastehakemus on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen, joka päättää asian tarkemman käsittelyajankohdan. Syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Lue myös:

Poliisi epäilee ihmiskauppaa ja törkeää paritusta: Romaniasta johdettu ryhmittymä värväsi useita kymmeniä naisia Suomeen prostituutioon

Lue seuraavaksi