1. yle.fi
  2. Uutiset

Metsästysrajoitusten kiristäminen kansallispuistoissa ei saa kannatusta – kokenut erämies kertoo, miten parantaisi lajin turvallisuutta

Lähes kaikki Ylen kyselyyn vastanneet kansanedustajat katsovat, ettei metsästystä kansallispuistoista tarvitse rajoittaa nykyistä enemmän.

Metsästysonnettomuudet
Haulikolla metsästäminen pienentää selvästi kohteen takana olevaa vaara-aluetta.
Haulikolla metsästäminen pienentää selvästi kohteen takana olevaa vaara-aluetta.Sauli Antikainen / Yle

Paikallisten asukkaiden oikeus metsästää kansallispuistoissa on keskeisessä roolissa varsinkin laajojen kansallispuistojen hyväksyttävyydelle. Pohjoisen kansanedustajien mielestä oikeuteen ei pitäisi nytkään kajota, vaikka metsästysturvallisuudesta onkin syytä keskustella.

Yle kysyi Pohjois-Suomen kansanedustajilta pitäisikö metsästystä kansallispuistoissa rajoittaa nykyistä enemmän lisääntyneen retkeilijämäärän takia.

Vain Oulun vaalipiirin vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko kannattaa rajoitusten tiukentamista. Kategorista metsästyskieltoa hänkään ei kannata, mutta rajoituksia tulisi Pitkon mielestä tarkastella uudelleen riskien minimoimiseksi.

– Metsästys on totta kai myös hyvä tapa liikkua luonnossa ja sille täytyy olla mahdollisuuksia. Kansallispuiston lähtökohtainen toiminta on kuitenkin luonnonsuojelu ja ihmisten virkistäytyminen, Pitko sanoo.

Ilman metsästysoikeutta kansallispuistoja ei ehkä olisi

Metsähallituksen Luontopalvelujen Lapin aluejohtaja Jyrki Tolonen muistuttaa, että metsästysoikeudesta on säädetty puistokohtaisesti laeissa, joilla kansallispuistot on perustettu.

– Ilman metsästysoikeutta puistoja tuskin olisi perustettu, olen siitä aika varma lappilaisia ihmisiä tuntien, Tolonen sanoo.

Kuvassa erilaisten aseiden panoksia.
Oikealla on yleisesti linnunpyynnissä käytettyjä kiväärin panoksia. Näillä kaikilla on maksimilentomatka yli 1,5 kilometriä. Vasemmalla pienoiskiväärin panoksia ja haulikon panos. Raimo Torikka / Yle

Metsästyksen turvallisuus retkeilijöiden suosimissa kansallispuistoissa nousi keskusteluun, kun maastopyöräilijä kuoli lokakuussa metsästäjän luotiin Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä kuolemantuottamuksena, mutta tutkinnanjohtaja Marko Ijäs on kertonut, ettei poliisi epäile tahallisuutta.

Tietojen mukaan lintumetsällä ollut metsästäjä oli metsästystilanteessa ampunut kiväärillä ja luoti oli osunut retkeilijään. Tarkempia tietoja poliisin onnettomuustutkinnasta ei vielä ole saatavissa.

Lue lisää: Maastopyöräilijän kuolema pysäytti metsästäjät pohtimaan keinoja parantaa turvallisuutta – "Laukaus lähtee vain kun tiedetään, ettei riskiä aiheuteta muille"

Metsähallitus: Kansallispuistoissa voi yhä retkeillä turvallisesti, UKK-puiston traaginen onnettomuus on ääriharvinainen

Haulikko on turvallisin metsästysase

Linnustuksessa on hyvin tavallista, että puussa istuvaa lintua ammutaan viistosti ylöspäin. Mikäli luoti ei osu kohteeseen tai lävistää kohteen ilman, että se vaurioituu, luoti voi lentää jopa kilometrien päähän.

Rovaniemeläisen kokeneen metsästys- ja aseharrastajan Erkki Jäntin mielestä vaara-aluetta saataisiin pienennettyä käyttämällä lyhytkantoisempia aseita ja panoksia.

Rovaniemen ampujien varapuheenjohtaja Erkki Jäntti
Kokenut metsästäjä ja aseharrastaja Erkki Jäntti muistuttaa, että metsästyslaki sallii esimerkiksi metsäkanalintujen ampumisen yleisimmin käytettyä .308:a pienikaliiperiisemmillakin aseilla, joiden luoti on vaarallinen hieman lyhyemmällä matkalla.Sauli Antikainen / Yle

Metsästyslaki määrittelee sen, millaisella luotiaseella mitäkin riistaeläintä saa metsästää. Jäntti muistuttaa, että esimerkiksi pyyn metsästykseen riittää tavallinen pienoiskivääri.

– .22 Winchester Magnum, eli pikkuisen isompi käy metsollekin, Jäntti sanoo.

Turvallisin ase on Jäntin mukaan haulikko, jolla voi ampua lintua enimmillään 35-40 metrin päästä. Itse ladatulla haulipanoksella tehoa ja kantavuutta voi saada reilusti lisää.

Taustan turvallisuuden selvittämisessä esimerkiksi kännykän karttaohjelmat ovat Jäntin mielestä hyvä apu. Niistä näkee reitit, laavut ja tulipaikat.

– Kannattaa myös valita, jos mahdollista, ampumapaikka, jossa ampumasuunnassa on puita takana eikä aukkoa. Silloin luoti osuu puihin, muistuttaa Erkki Jäntti.

Vastuu on kuitenkin viime kädessä aina metsästäjällä itsellään.

Luodin kuvitteellinen lentorata animaationa.
Tehokkaan kiväärin luoti lentää jopa neljä kilometriä ja yleisimpien linnunpyynnissä käytettävien aseiden luoditkin jopa 2,5 kilometriä. Raimo Torikka / Yle

Kansanedustajat eivät kiristäisi rajoituksia

Ylen kyselyyn metsästysoikeuksien rajoittamisesta kansallispuistoissa vastasi 17 Lapin ja Oulun vaalipiirin kansanedustajaa. Heistä 15 vastasi kysymykseen yksiselitteisen kielteisesti.

Ainoa rajoituksia kannattava oli vihreiden Jenni Pitko, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso taas vastasi, ettei osaa sanoa mitä pitää tehdä.

Kokoomuksen rovaniemeläinen kansanedustaja Heikki Autto vetoaa onnettomuuden ainutlaatuisuuteen.

– Koska kysymyksessä on täysin poikkeuksellinen tapaus, ei sen pohjalta voi, eikä pidä tehdä lainsäädännöllisiä muutoksia.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto
Kansanedustaja Heikki Autton mielestä UKK-puiston metsästysonnettomuuden pohjalta ei pidä sännätä kiristämään rajoituksia, mutta tapahtumien kulku tulee kuitenkin selvittää tarkoin.Sauli Antikainen / Yle

Myös kansanedustajien vastauksista nousi esille se, että paikallisten metsästysoikeuden säilyttäminen laajoja kansallispuistoja perustettaessa on ollut tärkeä tekijä siinä, että puistot ovat saaneet paikallisyhteisöjen hyväksynnän.

Metsähallituksen luontopalveujen Lapin aluejohtajan Jyrki Tolosen mielestä metsästyksellä voi olla kansallispuistoissa myös luonnonsuojelun kannalta suotuisaa merkitystä. Se voi esimerkiksi estää hirvikannan kasvamista liian tiheäksi.

Tolonen muistuttaa, että aluehallintovirastot voivat paikallisesti ja määräaikaisesti asettaa metsästyskieltoja kansallispuistoihin tai muille suojelualueille.

Näin on tehty esimerkiksi Oulangan kansallispuiston Pienen karhunkierroksen lähellä ja muutamissa muissa kohteissa Pohjois-Pohjanmaalla.

Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) selvityttää Metsähallituksella parhaillaan, ovatko kansallispuistojen metsästysmääräykset turvallisuuden kannalta ajan tasalla kasvavan kävijämäärän kanssa.

Pitäisikö retkeilijöiden suosimissa kansallispuistoissa Pohjois-Suomessa rajoittaa metsästysoikeutta myös paikallisilta? Osallistu keskusteluun sunnuntaihin kello 23 saakka.

Katso Yle Areenassa: Ylen aamu tänään: Metsästysonnettomuudet puhuttavat ihmisiä – miksi kansallispuistoissa saa metsästää? Katso lähetys tästä

Lue seuraavaksi