1. yle.fi
  2. Uutiset

Trump kieltää yhdysvaltalaisten yritysten sijoitukset niihin kiinalaisiin yrityksiin, jotka ovat “sidoksissa Kiinan armeijaan”

Trumpin hallinnon mukaan Kiinan armeijan tukemiin yrityksiin investoiminen vaarantaa Yhdysvaltojen turvallisuuden.

Yhdysvallat
Donald Trump työhuoneessaan.
Kuvituskuva. Donald Trump työhuoneessaan Valkoisessa talossa.Tom Brenner / EPA

Presidentti Donald Trumpin hallinto suunnittelee julkistavansa asetuksen, joka kieltäisi yhdysvaltalaisia sijoittamasta kiinalaisiin yhtiöihin, jotka ovat Kiinan armeijan omistuksessa tai hallinnassa, virkamieslähteet kertovat.

Asetus saatetaan saada julki jo torstain aikana, uutistoimisto Reutersin tavoittamat virkamieslähteet kertovat. Lähteiden mukaan presidentti Trump on jo allekirjoittanut asetuksen.

Trumpin hallinnon päätöksellä voi olla vaikutuksia muun muassa suuriin kiinalaisiin viestintäteknologian ja rakennusalan yrityksiin.

Asetuksen tarkoitus on estää yhdysvaltalaisia sijoitusyhtiöitä, eläkerahastoja ja muita yrityksiä ostamasta ja myymästä niiden kiinalaisten yritysten osakkeita, jotka ovat Yhdysvaltain puolustusministeriön laatimalla listalla.

Puolustusministeriö laati aikaisemmin tänä vuonna listan niistä kiinalaisista yrityksistä, jotka ovat ministeriön mukaan Kiinan armeijan tukemia. Trumpin hallinnon mukaan listan yrityksiin investoiminen vaarantaa Yhdysvaltojen sekä yhdysvaltalaisten joukkojen turvallisuutta.

Asetus kieltää yhdysvaltalaisia sijoittajia käymästä minkäänlaista kauppaa listan yritysten arvopapereilla tammikuun 11. päivästä lähtien. Asetus tulisi voimaan vain muutamaa päivää ennen Trumpin presidenttikauden loppua.

Lue myös:

Miksi Kiina ei ole jo saavuttanut Yhdysvaltoja? Digitalisaatioista huolimatta aseteknologia ei siirry maasta toiseen napinpainalluksella

Liittovaltion tuomari esti Trumpin hallinnon ajaman Tiktok-latauskiellon Yhdysvalloissa

Trump nimitti tietoliikennepolitiikan erityisedustajan, joka saa vastuulleen Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen 5G-kilpajuoksun

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi