1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Posio

Posion kunta linjaa: Ei pelireissuja yli kuntarajojen

Vaikka koronatilanne on kahden viikon aikana huonontunut Lapissa huolestuttavasti, Posiolla ei ole todettu koronatartuntoja toistaiseksi.

Posio
jääkiekko aloitusympyrässä
Jääkiekkohalli ja liikuntapaikat ovat normaalisti posiolaisten omassa käytössä toistaiseksi.Jarkko Heikkinen, Yle

Posion kunnan laajennettu johtoryhmä on linjannut torstaina kokouksessaan, ettei se salli Posion jäähallissa ja muissa liikuntatiloissa joukkuepelejä tai turnauksia, joihin osallistuu joukkueita ulkopaikkakunnilta. Kunta ei myöskään suosittele posiolaisten joukkueiden pelimatkoja muille paikkakunnille.

Rajoitus on voimassa maanantaista 16. marraskuuta alkaen ja kestää marraskuun loppuun asti. Jääkiekkohalli ja liikuntapaikat ovat kuitenkin normaalisti posiolaisten omassa käytössä toistaiseksi.

Posion kunta perustelee rajoitusta sillä, että useat koronatartunnat ja laajat altistumiset ovat viime aikoina lähteneet liikkeelle nimenomaan jääkiekkoturnauksista ja –peleistä. Monet tartunnat ovat levinneet myös ikäihmisten palveluasumiseen ja hoitohenkilökuntaankin.

Lisäksi Lapin Aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä, ovat kielletty. Yli 50 hengen tapahtumia voi kuitenkin järjestää, jos turvallisuus niissä voidaan varmistaa. Kyseinen määräys on voimassa koko marraskuun ajan.

Posion kunta tiedottaa, että vaikka koronatilanne on kahden viikon aikana huonontunut Lapissa huolestuttavasti, Posiolla ei ole kuitenkaan todettu koronatartuntoja toistaiseksi.

Lue seuraavaksi