– Tällainen fossiili digitaalisista valokuvista voisi jäädä jäljelle, valokuvataiteilija Maija Annikki Savolainen sanoo ja kääntelee valumuotistaan purkamaansa laattaa kädessään.
Valtaosa ihmisistä kuvaa kaikki elämän tärkeimmät tapahtumat kännykällä. Kun kuva häviää pikseliavaruuteen, jälkipolville voisi jäädä vain painauma puhelimen latauskaapelin johdosta. Sellainen Savolaisen pitelemässä laatassa näkyy.
Savolainen pohtii joulukuussa avattavassa näyttelyssään muun muassa sitä, mitä elämästä jää jäljelle. Ajatus syntyi viime vuonna Skotlannissa, kun hän ihastui siellä muinaisiin kivikehiin ja siihen, mitä ne kertovat menneestä. Eivätkä ne sitten jättäneet rauhaan kotonakaan.
Taidetta pidetään vapaan ajattelun ja toiminnan kenttänä, mutta se sisältää Savolaisen mielestä ison vastuun.
– Vaikka materiaalien osuus on kuvataiteessa pieni, pyrin välttämään ympäristön turhaa kuormittamista. Minulle on tärkeää, ettei tätä teosta varten tarvitse louhia neitseellistä materiaalia, vaan voin antaa valmiiksi kierrossa olevalle uuden muodon.
Savolainen halusi valaa omia fossiileja kiven tai betonin kaltaisesta materiaalista, mutta hiilineutraalisti. Teokset syntyivät massasta, joka ei sisällä lainkaan hiekkaa eikä sementtiä, vaan pelkästään vettä ja jätteitä.
Jäte ei katoa polttamalla
Savolaisen valuissa hiekka korvattiin sekajätteen poltosta syntyneellä kuonalla.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n kenttämestari Renja Rautiainen pitää hyvänä, että taiteen keinoin tuodaan näkyväksi se, ettei jäteongelma katoa kokonaan edes polttamalla.
– Moni ajattelee niin, että kun sekajäte poltetaan energiaksi, niin silloin homma olisi hoidossa. Jäljelle jää kuitenkin kuonaa noin viidesosa poltetun jätteen määrästä, sanoo Rautiainen.
Kuonaksi nimitetään osaa, joka esimerkiksi tavallisessa tulipesässä tippuisi arinan alle. Poltossa syntyy myös lento- ja kattilatuhkaa sekä savukaasujen puhdistuksesta syntyvää APC- eli Air Pollution Control -jätettä, joka kertyy savupiipun suodattimiin. Sekä tuhka että APC luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi.
Poltosta jää siis jätettä, jota joudutaan käsittelemään ja varastoimaan. HSY tekee kokeiluja, joilla pyritään keksimään uusia ratkaisuja kuonan hyödyntämiseen.
Rautiaisen mielestä myös valtion ja kuntien kannattaisi edistää kiertotaloutta.
– Esimerkiksi kuonaa voi jo käyttää maanrakentamisessa, mutta usein tutummat materiaalit, kuten betonimurske, ajavat sen ohi. Mielestäni kaikessa rakentamisessa pitäisi edellyttää, että tietty osa käytettävistä materiaaleista olisi kierrätys- ja uusiomateriaaleja.
Ekologisuus keskeinen muutosvoima taiteessa
Ekologisilla kysymyksillä on tällä hetkellä taiteessa suuri merkitys. Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professori Mika Elo sanoo, että etenkin nykytaiteessa ympäristöasiat ovat kaiken keskiössä (siirryt toiseen palveluun)ja valintojen tärkeys korostuu nuorten taiteilijoiden toiminnassa.
–Taiteen ehkä keskeisin muutosvoima on sitä, että se pystyy tuomaan esille uudenlaisia ajattelu- ja toimintamalleja, kysymyksiä ja kokemuksia - ja ehkä myös palauttamaan olennaisten asioiden painoarvon, sanoo Elo.
Sekajätteen poltosta syntyvä kuona näyttää hiekalta. Kun siihen sekoittaa vettä ja teollisuuden sivuvirroista tehtyä sidosainetta, lopputulos on nopeasti kovettuva, betonimainen seos. Sidosaine on kannonkoskelaisen Betolarin innovaatio, joka tähtää betonin korvaamiseen jätteillä.
Savolaisen näyttely avataan Helsingissä Bioart Societyn SOLU-galleriassa joulukuussa. Näyttelyyn tulee installaatio, jonka osiksi jätteestä valetut teokset sijoittuvat.
Kokeilut uuden materiaalin parista ovat olleet taiteilijalle inspiroivia, mutta tyytyväisin hän on siihen, että teoksen hiilijalanjälki on pieni.
– Teoksilla on myös symbolinen arvo, ja silloin materiaalivalinnoillakin on merkitystä.