1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lomautukset ja irtisanomiset

Erikoisajoneuvoja valmistava Kiitokori vähentää väkeä

Koronapandemia on ajanut Iitissä toimivan Kiitokorin yt-neuvotteluihin. Luvassa on lomautuksia ja mahdollisesti irtisanomisia

Lomautukset ja irtisanomiset
Kiitokorin tehdas Iitissä
Bussien runkoja Kiitokorin tehtaalla Iitissä.Petri Niemi/Yle

Koronapandemia on ajanut myös Iitissä erikoisajoneuvoja valmistavan Kiitokorin tiukille. Yhtiön yt-neuvottelut ovat noin puolivälissä.

Neuvotteluja käydään sekä lomautuksista että irtisanomisista, jotka koskisivat mahdollisesti alle kymmentä ihmistä. Yhtiö työllistää noin 60 työntekijää.

Kiitokori valmistaa muun muassa kirjastoautoja, ja valtaosa tuotteista viedään ulkomaille.

Toimitusjohtaja Peter Sandin kertoo, että tilaajat eli monet kunnat sekä valtionvirastot näkevät koronan aikana investointitarpeita enemmän muualla kuin pyörillä kulkevissa palveluissa.

Lue seuraavaksi