1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koulurakennukset

Kouluasiat pohdinnassa Vaasassa: suomenkielisen perusopetuksen koulukampuksiksi kaksi vaihtoehtoa

Kasvatus- ja opetuslautakunta ottaa kantaa vaihtoehtoihin 18. marraskuuta.

koulurakennukset
Yksi syy uuden koulukokonaisuuden harkitsemiseen on se, että Merenkurkun koulun rakennus on huonossa kunnossa.Hans-Mikael Holmgren / Yle

Vaasan keskustaan muodostuu vuoteen 2026 mennessä uusi koulukokonaisuus suomenkieliselle perusopetukselle.

Kaupungin mukaan kouluhanketta tarvitaan, koska keskustassa sijaitseva Merenkurkun koulurakennus on huonossa kunnossa ja laajeneva englanninkielinen opetus tarvitsee lisää tilaa.

Lisäksi englanninkielinen opetus halutaan keskittää Suvilahdesta parempien kulkuyhteyksien päähän Vaasan keskustaan, sillä englanninkielisen opetuksen oppilaat tulevat eri puolilta kaupunkia.

Keskustan uutta koulukampusta lähdetään miettimään kahden eri vaihtoehdon pohjalta. Alunperin malleja oli kaupungin mukaan 16.

– Englanninkielinen opetus tarvitsee lisätiloja lähivuosina, koska opetusta on laajennettu kaksisarjaiseksi. Kukin luokka-aste on siis jaettu kahteen rinnakkaisluokkaan. Luokat toimivat tällä hetkellä Suvilahden ja Merenkurkun kouluissa, sanoo koulutoimenjohtaja Kari Nummela kaupungin tiedotteessa.

Vaihtoehto 1: Keskustakortteli

Keskustakortteli -vaihtoehdossa uuden yhtenäiskoulun muodostaisivat rakennukset osoitteissa Kauppapuistikko 22 ja Raastuvankatu 33. Molemmat rakennukset peruskorjattaisiin, ja lisäksi samalle tontille Rauhankadun puolelle rakennettaisiin iso, 600 neliömetrin kokoinen liikuntasali.

Näissä tiloissa opiskelisivat vuosiluokkien 5-9 oppilaat yleisopetuksessa, ruotsinkielisessä kielikylpyopetuksessa sekä englanninkielisessä opetuksessa. Tässä vaihtoehdossa Merenkurkun koulun nykyinen rakennus jäisi pois koulukäytöstä.

Vaihtoehto 2: Merenkurkun koulu + Kauppapuistikko 22

Merenkurkun koulu + Kauppapuistikko 22 –vaihtoehdossa muodostuisi kolme erillistä kouluyksikköä.

Merenkurkun koulu peruskorjattaisiin ja siellä toimisivat myös jatkossa vuosiluokat 7-9 kielikylpy- ja yleisopetuksessa. Koulun 1960-luvulla rakennettu lisäosa purettaisiin, ja tilalle rakennettaisiin 300 neliömetrin kokoinen liikuntasali sekä rajallinen määrä opetustiloja.

Osoitteessa Kauppapuistikko 22 sijaitsevaan peruskorjattavaan koulurakennukseen muodostettaisiin englanninkielisen opetuksen yhtenäiskoulu vuosiluokille 1-9. Tässä vaihtoehdossa Keskuskoulu säilyisi nykyiseen tapaan vuosiluokkien 1-6 kouluna yleisopetuksen ja kielikylvyn oppilaille.

Sivistysjohtaja puoltaa Keskustakortteli-vaihtoehtoa

Sivistystoimenjohtaja Christina Knookala esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle, että eteenpäin viedään vaihtoehtoa 1 eli Keskustakorttelia.

Knookalan mukaan Keskustakortteli tarjoaisi paremmat mahdollisuudet opetuksen järjestämiseen ja pedagogiseen kehittämiseen.

– Keskustaan muodostuisi yhtenäiskouluperiaatteella toimiva koulukampus, jossa yleisopetus sekä ruotsin kielikylpy- ja englanninkielinen opetus yhdistyisivät kokonaisuudeksi. Oppilaiden koulupolut olisivat selkeät koko perusopetuksen ajan. Lisäksi keskustaan saataisiin kovasti tarvitsemamme iso, 600 m2 liikuntatila, Knookala perustelee tiedotteessa.

Lautakunnassa 18. marraskuuta

Vaasan kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee koulukampusta 18. marraskuuta.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyn jälkeen on tarveselvityksen vuoro. Vuonna tehdään 2021 hankesuunnitelma, jonka hyväksymisen jälkeen hankkeen varsinainen valmisteluvaihe käynnistyy.

Keskustan koulukampuksen kustannusarvio on noin 20-30 miljoonaa euroa molemmissa vaihtoehdoissa. Kaupungin mukaan keskustakortteli-vaihtoehto on tässä vaiheessa edullisempi.

Katso täältä lisää Ylen uutisia Pohjanmaalta

Lue seuraavaksi