1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

KYSin erityisvastuualueella kuollut tällä viikolla kolme koronapotilasta – Kuopiossa yksi uusi tartunta

Kuopion kaupungin tilastoihin kirjattiin perjantaina yksi uusi koronatartunta.

koronavirus
Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan kuollut tällä viikolla kolme koronapotilasta.

KYSin erityisvastuualueella koronavirukseen on tähän mennessä kuollut yhteensä 28 henkilöä. Menehtyneiden määrä pysyi pitkään ennallaan, ennen tämän viikon kuolemantapauksia.

Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualue kattaa Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen.

Kuopiossa yksi uusi tartunta, Pieksämäellä iso rypäs

Kuopiossa on perjantaina todettu yksi uusi koronatartunta, tiedottaa Kuopion kaupunki. Henkilö on ollut jo karanteenissa.

Etelä-Savossa Pieksämäellä on tullut torstaina ilmi suuri tartuntarypäs. Partaharjun Puutarhalla todettiin 64 koronatartuntaa, kun siellä järjestettiin lähes 200 henkilön joukkotestaus.

Savon Sanomien mukaan suurin osa puutarhan työntekijöistä on Puolasta ja Ukrainasta (siirryt toiseen palveluun).

Pohjois-Savossa ulkomaisia kausityöntekijöitä on yleensä töissä marjatiloilla. Tähän vuodenaikaan tiloilla ei kuitenkaan tarvita apukäsiä, eikä Hedelmä- ja marjanviljelijäin liitolla ole tiedossa yhtään tilaa Itä-Suomesta, jossa tällä hetkellä olisi ulkomaalaista kausityövoimaa.

Pieksämäki on nyt koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Kiihtymisvaiheen suositukset ovat astuneet välittömästi voimaan ja ne jatkuvat ensi lauantaihin saakka.

Lue seuraavaksi