1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pello

Pello: Joukkueiden pelireissut pois – välttäkää myös jouluostoksia naapurikuntiin

Rajoitusten tavoitteena on ehkäistä ennalta koronan rantautumista Pelloon.

Pellon kunnan poikkeusolojen johtoryhmä ei suosittele jouluostoksille lähtemistä naapurikuntiin. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Pellon kunta kieltää paikallisia joukkueita ja harrastusyhdistyksiä matkustamasta peli- tai muille reissuille kunnan rajojen ulkopuolelle. Rajoitus koskee myös ulkopaikkakuntalaisten harrasteporukoiden saapumista Pelloon.

Kunnan poikkeusolojen johtoryhmä antoi rajoitusmääräyksen perjantaina. Se on voimassa marraskuun loppuun saakka.

Rajoitusten tavoitteena on ehkäistä ennalta koronan rantautumista Pelloon ja mahdollistaa nopeampi palaaminen normaalin harrastustoiminnan pariin.

Vastaavanlaisia rajoituksia on annettu Lapissa ainakin Inarissa, Kittilässä, Posiolla, Rovaniemellä ja Sallassa.

Kunta vetoaa myös vahvasti pellolaisiin, jotta he välttäisivät tarpeetonta asiointia ja käyntiä koronariskialueilla tai paikkakunnilla, joissa korona on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa kuten esimerkiksi Rovaniemellä tai Torniossa.

– Nyt ei ole paras hetki suunnata naapurikuntiin tai -kaupunkeihin jouluostoksille. Mikäli on välttämätöntä asioida korkeamman koronariskin alueilla, on suojautuminen maskilla, käsihygienialla ja turvaväleillä ensiarvoisen tärkeää, kunnan tiedotteessa sanotaan.

Joulukuussa jokaiseen pellolaiseen talouteen jaetaan paperinen koronatiedote.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.