1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hirmumyrskyt

Hirmumyrsky Iota lähestyy vasta edellisestä myrskystä toipuvaa Keski-Amerikkaa

Kakkoskategorian hurrikaanin ennustetaan aiheuttavan rannikolle iskiessään erittäin voimakkaita tuulia ja sateita. Ihmisiä on ruvettu evakuoimaan myrskyn oletetulta kulkureitiltä.

hirmumyrskyt
Kaksi kolumbialaista miestä katselee hirmumyrsky Iotan aiheuttamia tulvavahinkoja turistikaupunki Cartagenan lähiössä.
Iota on matkallaan ehtinyt aiheuttaa jo tuhoja Kolumbiassa Etelä-Amerikassa. Cartagenan turistikaupunkiin on julistettu myrskytuhojen ja tulvien vuoksi hätätila.Ricardo Maldonado Rozo / EPA

Hirmumyrsky Iota lähestyy vasta edellisestä Eta-myrskystä toipuvaa Keski-Amerikkaa. Hurrikaanien viisiportaisella asteikolla kakkoskategorian hurrikaaniksi voimistunut Iota oli sunnuntai-iltana paikallista aikaa noin neljänsadan kilometrin päässä Nicaraguan ja Hondurasin rannikosta, kertoo uutistoimisto Reuters (siirryt toiseen palveluun).

Myrskyn oletetulle reitille osuvissa Hondurasissa, Guatemalassa ja Nicaraguassa on aloitettu ihmisten evakuoiminen myrskyn tieltä. Nicaraguan viranomaisten mukaan 83 000 nicaragualaista on myrskyn vuoksi vaarassa.

– Ensimmäisessä hurrikaanissa menetimme talomme, tulonlähteemme, sikamme, ja nyt joudumme lähtemään taas. Aloitimme juuri talomme jälleenrakentamisen, mutta taas me joudumme pakenemaan, kertoi evakuoitavalla seudulla Nicaraguassa asuva Winston Olier Reutersille.

Yhdysvaltojen kansallisen hurrikaanikeskuksen (siirryt toiseen palveluun) (NHC) mukaan Iotan ennustetaan aiheuttavan rannikolle iskeytyessään "katastrofaalisen kovia" tuulia ja erittäin voimakasta sadetta. Viranomaiset varoittavat, että uusi hirmumyrsky voi pahentaa entisestään kaksi viikkoa sitten Keski-Amerikkaan iskeneen Eta-myrskyn tuhoja.

Eta aiheutti runsaita tulvia ja mutavyöryjä, jotka tuhosivat viljelyksiä ja aiheuttivat kymmenien ihmisten kuoleman. Tuhoja tapahtui koko Keski-Amerikassa ulottuen Panamasta Meksikoon.

Ennennäkemätön hurrikaanikausi voi kiihdyttää muuttoliikettä

Hirmumyrskyjen koettelema Keski-Amerikka on jo koronaviruspandemian aiheuttaman talouskriisin vuoksi vaikeuksissa. Asiantuntijat varoittavat maiden vaikeuksien voimistavan muuttoliikettä alueelta.

– Lisääntynyt liikkuminen maiden rajojen yli on nyt todennäköisempää, mukaan lukien väkivaltaa ja vainoa pakenevat ihmiset, sanoo Giovanni Bassu, Keski-Amerikan ja Kuuban alueellinen edustaja YK:n pakolaisjärjestössä (UNHCR) Reutersille.

UNHCR:n mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa Keski-Amerikkaan entistä voimakkaampia sateita ja kuivuutta. Haasteelliset luonnonilmiöt voivat pahentaa alueiden köyhyyttä ja turvattomuutta, mikä ajaa ihmisiä pakenemaan parempien mahdollisuuksien perässä.

Iota on 30. tänä vuonna nimen saanut hurrikaani tai trooppinen myrsky. Hurrikaanikausi päättyy virallisesti 30. marraskuuta.

Lue lisää:

Eta-myrskyn jäljiltä ainakin 50 ihmistä kuollut Guatemalassa

Ainakin 20 kuoli Eta-myrskyssä Meksikossa – myrsky etenee seuraavaksi kohti Kuubaa ja Floridaa

Nopeasti voimistuva hurrikaani Eta uhkaa Väli-Amerikkaa tulvilla ja maanvyörymillä

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi