1. yle.fi
  2. Uutiset

Viherlaakson kirjasto aiotaan lakkauttaa Espoossa

Huonokuntoiselle kirjastolle ei ole löytynyt Viherlaaksosta korvaavia tiloja, joten lähikirjasto aiotaan lopettaa ja palvelut tarjota jatkossa Viherlaaksossa kirjastoautosta käsin.

kirjastot
Pino kirjastokirjoja.
Viherlaakson kirjastossa on todettu muun muassa sisäilmaongelmia.Jaana Polamo / Yle

Espoossa aiotaan lakkauttaa vuodenvaihteessa suuri lähikirjasto. Kulttuurilautakunnan esityksen mukaan Viherlaakson kirjasto menee kiinni tammikuun ensimmäinen päivä, koska rakennuksen purkaminen alkaa helmikuun alussa.

Kaupungin tilapalvelut on arvioinut vuonna 1970 valmistuneen kirjastorakennuksen niin huonokuntoiseksi, että se pitää purkaa. Lähes 400 neliön kokoisessa nimenomaan kirjastokäyttöön suunnitellussa rakennuksessa on todettu Tilapalveluiden mukaan muun muassa sisäilmaongelmia.

Kirjastolle ei ole löytynyt Viherlaaksosta korvaavia tiloja, joten lähikirjasto aiotaan lopettaa ja palvelut tarjota jatkossa Viherlaaksossa kirjastoautosta käsin. Lähimmät kirjastot ovat Laaksolahdessa sekä Sellon kirjasto ja Kauniaisten kirjasto.

– Pitkällä tähtäyksellä pyrimme turvaamaan kirjastopalvelut siten, että viemme tämän kirjastoverkkoselvityksen poliittiseen päätöksen tekoon. Selvitys koskee nimenomaan lähikirjastojen sijoittamista, sanoo Espoon kirjaston johtaja Jaana Tyrni.

Viherlaakson kirjaston kävijämäärä oli viime vuonna yli 80 000 ihmistä.

Kirjastorakennuksen purkaminen olisi hyvin poikkeuksellinen toimi nuoren Espoon historiassa. Viherlaakson kirjastoksi suunniteltu rakennus olisi ensimmäinen kyseiseen kulttuurikäyttöön suunnitelluista kiinteistöistä, joka joutuu moukarin alle.

Viherlaaksolaiset menettivät tänä vuonna jo kirjaston vieressä sijainneen kaupungin terveysaseman. Sen palvelut siirrettiin niin ikään huonokuntoiseksi arvioidusta rakennuksesta viiden kilometrin päähän Kiloon.

Lue seuraavaksi